japanilainen koirarotu From Wikipedia, the free encyclopedia
Akita (jap. 秋田犬, Akita-inu) on ikivanha suurikokoinen japanilainen pystykorvarotu, joka on myös Japanin kansallisrotu. Rodun suurin kannattajamaa on kotimaa Japani, mutta sillä on vahva jalansija myös Ranskassa ja Italiassa. Yhdysvalloissa akitasta on eriytynyt omaksi rodukseen amerikanakita.
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
| Akita | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Japani |
| Määrä | Suomessa rekisteröity virallisesti 1 422,[1] oikea luku pienempi koska osa ennen vuotta 2000 syntyneistä rekisteröidyistä on amerikanakitoja |
| Alkuperäinen käyttö | suurriistan metsästys, vartiointi |
| Nykyinen käyttö | seurakoira |
| Elinikä | 12–15 vuotta |
| Muita nimityksiä | Akita Inu, Japanese Akita, Japanese Bear Hunting Dog |
| FCI-luokitus |
ryhmä 5 Pystykorvat ja alkukantaiset koirat alaryhmä 5 Aasialaiset pystykorvat ja sukulaisrodut #255 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 21–50 kg |
| Säkäkorkeus | uros 64–70 cm, narttu 58–64 cm |
| Väritys | valkoinen, punainen ja brindle (kaikissa urajiro lukuun ottamatta valkoista); myös seesami hyväksytään, mutta on käytännössä kadonnut rodusta |
Akita on tyypillisen pystykorvan näköinen. Sillä on lyhyt kippura häntä, pystyt korvat ja vahva rakenne. Vinot silmät ovat hyvin tunnusomaiset aasialaisille pystykorville. Akitalla kuuluu olla kohtalaiset kulmaukset, mutta on myös koiria, joilla takaraajat ovat lähes suorat. Näyttelykoirissa urosten ihannesäkäkorkeus on 66 senttimetriä ja narttujen 61 senttimetriä. Kolmen senttimetrin poikkeama molempiin suuntiin sallitaan. Karvapeite on tiheää ja keskipitkää. Turkki on kaksinkertainen. Pitkäkarvaisuutta esiintyy silloin tällöin, mutta se luokitellaan rotumääritelmässä virheeksi. Turkinhoito on helppoa, mutta karva on tärkeää harjata säännöllisin väliajoin ettei se huopaannu.
Rotumääritelmä hyväksyy neljä väriä: punaisen, seesamin (punainen, jolla mustat karvankärjet), brindlen (juovikas) ja valkoisen. Kaikissa edellä mainituissa tulee viimeistä lukuun ottamatta olla urajiro: perusväriä vaaleampaa karvaa korvien sisäpuolella, silmien yllä, poskissa, leuassa, kuonon sivuilla, rinnassa, vatsan alla, raajojen sisäpuolella ja hännän alla. Urajiro ei ole sama asia kuin valkoiset merkit. Mustabrindlellä urajiroa on lähes mahdoton erottaa, mutta mahdolliset valkoiset merkit näkyvät sillä sitä vastoin selkeästi. Näyttelykoirilla musta maski on hylkäävä virhe. Suomessa yleisin väri on punainen, mutta myös brindlet ovat yleistyneet viime vuosien aikana. Brindlen sävy voi olla joko puna-, hopea- tai mustabrindle. Käytännössä seesameita, joilla olisi kunnollinen väritys, ei ole enää olemassa. Suomessa ja muuallakin toisinaan syntyvät seesamit ovat punaisia koiria, joilla on vain hieman seesamikarvaa selän alueella. Useimmiten valkoisilla koirilla on lihanvärinen kirsu; mustakirsuiset puhtaanvalkoiset koirat ovat erittäin harvinaisia.
Akita on perusolemukseltaan rauhallinen perhekoira. Säännöllinen, runsas liikunta on tärkeää, mutta se ei välttämättä tarvitse sen lisäksi juuri muita virikkeitä ollakseen tyytyväinen, vaan nauttii myös saadessaan maata sisällä rauhassa yksin. Se on kokoisekseen vähäruokainen ja kasvaa pentuna nopeasti muiden suurten rotujen tapaan.
Akitan koulutuksessa on oltava määrätietoinen ja ehdottoman johdonmukainen, ja otettava huomioon akitan itsenäisyys: miellyttämishalua ei ole kovinkaan paljon. Perheen omiin koiriin akita yleensä tottuu, mutta lauman sisäisiä arvojärjestyskiistoja voi olla varsinkin nuorena usein, sillä akita pyrkii herkästi hallitsemaan muita koiria ja jos perheessä on muita koiria kannattaa ottaa vastakkaisen sukupuolen Akita. Vieraisiin koiriin se suhtautuu usein dominoivasti, eikä sitä pidä päästää tutustumaan niihin ellei kyseessä ole jo ennestään tuttu koira, jonka kanssa sen tiedetään tulevan toimeen. Voimiensa ja suuren kokonsa vuoksi se voi olla tulistuessaan hyvin vaikea hallita. Sen vuoksi sitä ei tulisi antaa lasten lenkitettäväksi.
Akitaa käytettiin alun perin suurristan eli esimerkiksi karhujen ja japanilaisten peurojen metsästyksessä. Koiria käytettiin myös leirien vartioinnissa ja taakkojen vetäjinä. Nykyään rotu on pääasiassa seurakoira, mutta se on koulutettavissa monenlaisin tehtäviin. Akita on luonteeltaan varsin itsenäinen ja omatahtoinen rotu, mutta oikein motivoituna toko ja agilitykin onnistuvat. Nenänkäyttöä vaativat tehtävät, kuten jälki, haku ja rauniot, ovat akitalle sopivia harrastuslajeja. Suomesta löytyy myös kaverikoirina ja lukukoirina toimivia akitoja.[2]
Akita on kotoisin Tohokun maakunnasta Akitan prefektuurista. Alueella käytettiin karhunmetsästykseen alun perin keskikokoisia akita matageja, jotka eivät ole nykyisiä akita-inuja.lähde? Nykyisen akitan kolme kantarotua olivat kyseiset keskikokoiset japanilaiset metsästyskoirat, pohjoisen alueen rodut ja kookas kiinalainen gou-koira. Virheeksi luokiteltava pitkäkarvainen muunnos periytyi nykyiseen rotuun todennäköisesti siperialaiselta karafuto-keniltä (nykyinen sahalininhusky).[3]
Koiratappeluiden saavuttaessa suosiota Honshun saarella Odate-inuja risteytettiin isompien rotujen, kuten tosan, mastiffin ja tanskandoggin kanssa. Odate-inut eivät myöskään ole nykyisiä akita-inuja. Risteytyksistä seurasi isompi koko, raskaampi rakenne ja luppakorvat, jolloin koirasta tuli niin sanottu shin-akita eli "uusi akita". Japanilaisille koirille luonteenomaiset pystyt korvat ja kippura häntä katosivat, jotka ovat nimenomaan akita-inun peruspiirteitä. Hallituksen kieltäessä muiden koirien kuin armeijan palveluksessa olleiden saksanpaimenkoirien pidon lakia kierrettiin risteyttämällä akitoja saksanpaimenkoirien kanssa. Kun koiratappelut kiellettiin, huomattiin ettei maassa ollut enää jäljellä paljoakaan puhdasrotuisia yksilöitä. Tämän vuoksi rotu julistettiin kansallisaarteeksi ja sen suojelu aloitettiin. Rodun elvyttämiseksi alettiin etsiä puhtaita akitoja, jotka olivat todella harvassa.
Tilanne oli tukala vielä pitkään sodan jälkeenkin. Koirajalostus alkoi taas alusta. Linjoja oli toisen maailmansodan jälkeen kolme: metsästysakita, paimenakita ja taisteluakita. Luppakorvaisuus saatiin jalostettua pois ja rotu alkoi vakiintua tyypillisen aasialaisen pystykorvan näköiseksi. Amerikkalaiset sotilaat veivät raskasrakenteisimpia taisteluakitoja Yhdysvaltoihin ja linja eritytyi siellä pikkuhiljaa erilleen. Japanilaiset puolestaan suosivat metsästysakitoja, koska he pitivät niitä alkuperäisimpänä akitan muotona. Japanilainen rotu saatiinkin pitkän työn tuloksena herätettyä uudelleen henkiin. Lopulta japanilaiset kielsivät mustan maskin kokonaan, mistä amerikkalaiset rodun harrastajat eivät pitäneet, sillä amerikkalaisen linjan koirista suurella osalla oli maski. Tämä johti lopulta siihen, että vuodesta 2000 lähtien FCI-maissa on ollut olemassa virallisesti kaksi eri rotua: japanilainen akita-inu ja amerikanakita, joka tunnettiin ensin nimellä suurijapaninkoira.
Suomessa, kuten monessa muussakin maassa, suurin osa ensimmäisistä tänne tuoduista koirista oli amerikkalaista tyyppiä. Kun akita-rotu sitten jaettiin kahteen eri tyyppiin eli amerikanakitaan ja akitaan, aiheutti se ongelmia etenkin jalostuksessa. Tällä hetkellä Suomessa on rekisteröityneitä kasvattajia kahdeksan ja rekisteröityjä koiria lähes 500 yksilöä, joista arviolta puolet on kuitenkin tyypiltään amerikanakitoja.
Vuonna 2006 Englannin Kennelliitto (Kennel Club)[4] ja vuonna 2020 Amerikan Kennelliitto (American Kennel Club)[5] erotti rodut toisistaan. Näissä kahdessa järjestössä amerikanakita tunnetaan virallisella nimellä Akita ja akita virallisella nimellä Japanese Akita Inu.[4][5]
Akitan suosio kasvoi rajusti vuonna 1932, kun lehdissä julkaistiin tarina Hachikō-koirasta, joka odotti isäntäänsä aamuisin juna-asemalla vielä yhdeksän vuotta hänen kuolemansa jälkeenkin. Aiheesta tehtiin Japanissa vuonna 1987 elokuva Hyvä ja uskollinen palvelija (Hachikō Monogatari) ja Yhdysvalloissa vuonna 2009 elokuva Hachiko – tarina uskollisuudesta, jonka pääosaa näytteli Richard Gere.
Myös suosittu manga- ja myöhemmin myös TV-sarja Ginga Nagareboshi Gin (Hopeanuoli) on saanut akita-rodun suosion nousuun. Mangassa Gin-niminen hopeabrindle akitan pentu seikkailee koettaen kaataa verenhimoisen Akakabuto-karhun.
Helen Keller toi Yhdysvaltoihin maan ensimmäisen akitan, seesaminvärisen Kamikaze-Go'n vuonna 1937. Pentu kuitenkin kuoli 7 kuukauden iässä penikkatautiin, minkä jälkeen Keller sai vuonna 1938 Japanista lahjaksi sen veljen, punaisen Kenzan-Go'n.[6][7][8][9]
Vladimir Putin sai vuonna 2012 Japanilta lahjaksi punaisen akitanartun nimeltä Yume. Vuonna 2016 uutisoitiin, että japanilaiset olisivat halunneet antaa hänelle uroksen Yumen "partneriksi", mutta hän kieltäytyi vastaanottamasta sitä.[10]
Nykyinen kanta on melko sisäsiittoinen, sillä toisen maailmansodan jälkeen jäljellä ei ollut enää montaa akitaa, ja jalostusta oli pakko jatkaa niillä. Tämä yhdistettynä takavuosien matador-jalostukseen (saman uroksen, yleensä näyttelyissä tai muissa sellaisissa hyvin menestyneen, käyttö useissa astutuksissa) on myös aiheuttanut ongelmia perinnöllisten sairauksien osalta. Akitan pahimmat rotutyypilliset sairaudet ovat periytyvät autoimmuunisairaudet SA ja UDS eli VKH, joihin ei ole parannuskeinoa. Akita ry:n ylläpitämälle avoimelle SA-listalle on ilmoitettu noin muutamaa prosenttia vastaava määrä koiria Suomen akitakannasta. Rodulla on myös jonkin verran allergioita sekä yliherkkyyksiä. Rakenteellisesti akitan ongelmakohtia ovat kapearintaisuus ja heikot takaosat, jotka ilmenevät liian suorina polvina ja kintereinä sekä pihtikinttuina. Myös etuosa voi olla liian kapea ja olka- ja kyynärkulmat riittämättömät. Takaosan ongelmat vaikuttavat myös liikkeisiin, joiden tulisi olla yhdensuuntaiset ja suorat. Etenkin takaliikkeissä on huomattavissa kapeutta ja kinnerahtautta. Toisaalta toinenkaan ääripää ei ole toivottava, sillä rotumääritelmän mukaan akitoilla kulmausten tulee olla kohtuulliset.[11]
Akita ry:ssä on keskusteltu roturisteytyksen mahdollisuudesta, ja yhdistys teetti vuonna 2021 jäsenilleen roturisteytyskyselyn.[12] Uusimman jalostuksen tavoiteohjelman mukaan risteytysprojektia jarruttaa kuitenkin ennen kaikkea se, että rodun parista ovat lähes tulkoon hävinneet ns. "vanhat kasvattajat". Lisäksi ongelmallisena koetaan se, miten muissa maissa suhtauduttaisiin roturisteytykseen ja vaikeuttaisiko se mahdollisesti kansainvälistä yhteistyötä rodun kasvatuksessa.[13]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
