Actually
Pet Shop Boys -yhtyeen albumi vuodelta 1987 From Wikipedia, the free encyclopedia
Pet Shop Boys -yhtyeen albumi vuodelta 1987 From Wikipedia, the free encyclopedia
Actually on Pet Shop Boys -duon vuonna 1987 julkaisema popalbumi. Se myi kolminkertaisesti platinaa Britanniassa ja nelinkertaisesti platinaa Yhdysvalloissa. Suomessa albumi myi yli 65 000 kappaletta eli reilusti yli platinarajan. Actually on Pet Shop Boysin myydyin studioalbumi kautta aikain. Levyn kannessa nimi esiintyy tyylitellysti muodossa Pet Shop Boys, actually. Tyylitellyn nimen voi suomentaa: Pet Shop Boys, itse asiassa. Levyn nimen taustalla ei ole sen kummempaa syytä kuin se, että actually on sana jota "Pojilla" oli tapana käyttää usein[1].
| Actually Pet Shop Boys | ||
|---|---|---|
 | ||
| Studioalbumin tiedot | ||
| Äänitetty | 1987 | |
| Julkaistu | 7. syyskuuta 1987 | |
| Tuottaja(t) | Pet Shop Boys, Stephen Hague, Julian Mendelsohn, Andy Richards, Shep Pettibone, David Jacob, Phil Harding, Ian Curnow, Pete Waterman | |
| Tyylilaji | synthpop | |
| Kesto | 48.14 | |
| Levy-yhtiö | EMI | |
| Pet Shop Boysin muut julkaisut | ||
| Disco 1986 |
Actually 1987 |
Introspective 1988 |
| Singlet albumilta Actually | ||
|
||
Albumin ensimmäisenä singlenä julkaistiin jättihitti ”It’s a Sin”, joka on yksi kaikkien aikojen myydyimmistä singleistä Suomessa yli 15 000 kappaleen myynnillä. Sitä seurasi toinen massiivinen hitti ”What Have I Done to Deserve This”. Pet Shop Boys esitti sen duettona Dusty Springfieldin kanssa. Springfield on tunnettu muun muassa hitistä ”I Only Wanna Be With You”, joka ilmestyi 1960-luvulla. ”What Have I Done to Deserve This” pysyi Yhdysvaltain listoilla yli 30 viikkoa, ja se oli vuoden 1987 myydyimpiä singlejä Yhdysvalloissa. Muut singlet ”Rent” ja ”Heart” olivat myös top-10-hittejä. ”Heart” oli listaykkönen, ja sen musiikkivideolla esiintyy näyttelijä Ian McKellen, joka esittää Draculaa.
Levystä julkaistiin uudelleen remasteroitu kahden cd:n versio vuonna 2001.
Lokakuussa 1985 julkaistiin Pet Shop Boys -yhtyeen ensimmäinen single ”West End Girls”. Se oli menestys, mutta merkit viittasivat myös siihen, että yhtye saattaisi jäädä yhden hitin ihmeeksi. Tätä antoivat odottaa tietyt seikat, kuten yhtyeen kummallinen nimi ja kappaleen tyyli, jossa säkeistöt on puhuttu kun taas kertosäe lauletaan. Sen lisäksi esikoislevyltä Please (1986) julkaistut kaksi muuta singleä, Love Comes Quickly ja Opportunities (Let’s Make Lots of Money) – eivät yltäneet Top 10:iin. "Mietin että saavutammekohan mitään enää uudelleen. Itseluottamus ei ollut mikään kovin suuri", kertoo Neil Tennant tuon ajan tunnelmista vuonna 2006 julkaistussa dokumentissa Pet Shop Boys : a Life in Pop. Kaikesta huolimatta vuoden 1986 lokakuussa Please-albumin single ”Suburbia” nousi Top 10:iin.[1]
Tennant ja duon toinen jäsen Chris Lowe olivat ennättäneet viettää runsaasti aikaa pikku studiossa Camdenissä. Heillä oli aikaa säveltää kappaleita, sillä tuohon aikaan yhtye ei vielä kiertänyt esiintymässä. Kun Pet Shop Boys ja Parlophone vuonna 1985 solmivat levytyssopimuksen, oli parivaljakolla materiaalia jo ainakin kahden levyn edestä. ”West End Girls” -singleä pojat kiersivät markkinoimassa, mutta väliaikoina he sävelsivät musiikkia vielä lisääkin. Pet Shop Boysilla ei siis ollut pulaa kappaleista, joista valita heidän seuraavalle levylleen Actually.[1]
Pet Shop Boys levytti Actuallyn Lontoossa kahdessa eri paikassa. Näistä yksi oli Advision Studios ja toinen Trevor Hornin Sarm West. Studiovalinta antoi Chris Lowen mukaan yhtyeelle mahdollisuuden kokeilla ja "touhuta kaikenlaista". Levyä oli tekemässä useita tuottajia. Heistä mainittakoon esikoislevyn tuottaja Stephen Hague – ja Julian Mendelsohn, joka tuotti uudelleen levytetyn version singlejulkaisusta ”Suburbia”. Siihen, mikä teki levystä niin suuren menestyksen, Mendelsohn vastaa suoraan: "Ne ovat niin mahtavia biisintekijöitä! Kukaan muu ei kuulosta samalta."[1]
Julian Mendelsohnin suurin vaikutus levyllä on yksi albumin keskeisistä kappaleista eli ”It’s a Sin”, joka oli olemassa jo pitkään ennen levyntekoa. "Kappaleen oli tarkoitus tulla jo esikoislevylle Please, ja tuottajina olisivat toimineet Stock Aitken Waterman. Mutta Pete Waterman ei tykännyt biisistä!" Mendelsohn sanoo. BBC Radio 4 -kanavan ohjelmassa Desert Island Discs (Aution saaren levyt) Tennant kertoo vuonna 2007, että hän kirjoitti ”It’s a Sin” -kappaleen sanat jonkinmoisena vitsinä: "Jotenkin se tulee alitajunnasta: Kouluaikoina vaikutti siltä, että meille opettiin vain se, että kaikki mitä haluat tehdä, on syntiä. Tuo on varhainen esimerkki siitä, että yritimme tuoda uudenlaisia aiheita popmusiikkiin."[1][2]
Mendelsohn käytti musiikin taustalla todellisen elämän ääniä, jotta ”It’s a Sin” saisi elokuvallista vivahdetta. Hän meni jopa niin pitkälle että tallensi "tunnelmaa" Brompton Oratoryssa, joka on Knightsbridgessä sijaitseva 1800-luvun katolinen kirkko. Tämä on kuultavissa ainakin kohdassa, jossa lauletaan Father forgive me, I try not to do it. "Tiesin että Neil ja Chris halusivat biisin olevan jotain huippua. Noihin aikoina kuuntelin tosi paljon ZZ Topin musaa. Niinpä minä tönin kappaletta vähän siihen suuntaan, biisissä on sellainen hellittämätön tiukka fiilis."[1]
Studiotyöskentely oli säntillistä: tuottaja tuli studiolle aamupäivällä kymmenen yhdentoista maissa ja työskentely jatkui 10–14 tuntia putkeen. "Pojat" poistuivat studiolta noin klo 19 tai 20, minkä jälkeen Mendelsohn ja Andy Richards jatkoivat aina yhteen tai kahteen yöllä. Seuraavana päivänä "Pojat" saapuivat taas paikalle, kuuntelivat miesten aikaansaannokset, ja antoivat työstä vapauttavan tai langettavan päätöksen. Mendelsohnin mukaan hän ja Neil Tennant olivat ne, jotka laittoivat hihat heilumaan, kun taas Chris Lowe makoili sohvalla kontrollihuoneen puolella ja heitteli sieltä "työmiehille" ehdotuksiaan. Joskus kuitenkin tarvittiin lisämateriaalia: "Niinpä Chris nousi sohvalta ja siirtyi kosketinsoitinten luo. Hän pelleili siinä pari minuuttia ja tallensi tekemisensä. Se oli siinä, ja sen jälkeen Chris palasi sohvalle lötköttämään. Ja kaikki osui aina nappiin! Siinä me sitten vain ihmettelimme, että miten hemmetissä toi tän oikein teki."[1]
Lauluosuudet piti saada tallennettua eli "purkkiin" aina ennen kuin mentiin syömään; ruuan jälkeen siitä ei jostain syystä tullut mitään. Mendelsohn kertoo, että Neilille piti olla tiukka: "Hänellä on hyvä ääni, mutta vireyden kanssa oli kyllä ongelmia. Tehtiin viitisen ottoa, ja niistä sitten koostettiin se paras, ja muutama lisä-äänitys siihen päälle. Näin se meni."[1]
Usea Actually-levyn kappaleista käsittelee yhteiskunnallisia asioita: ”Shopping” kertoo kansallisten yritysten yksityistämisestä. ”It Couldn't Happen Here” -kappaleen aiheena on AIDS. ”King's Cross” taas on metafora köyhyydestä 1980-luvun Britanniassa. Näin ollen kriitikot näkivät levyn kannanottona niin kutsuttuun Thatcherismiin. Neil Tennant on kommentoinut asiaa näin: "Thatcherismi – emme vain itse oivaltaneet asiaa, kun levyä teimme."[1]
Albumin toinen kappale ”What Have I Done to Deserve This?” on duetto, joten Neil Tennantin pariksi tarvittiin naispuolinen laulaja. Nikke Slight, Pet Shop Boys -manageri Tom Watkinsin assistentti, ehdotti Tennantin suosikkia eli Dusty Springfieldiä.[1] Tennantin mukaan Parlophonen emoyhtiö EMI ei innostunut ajatuksesta: "Ei kukaan ole kiinnostunut Dusty Springfieldistä enää". Yhtiöstä ehdotettiin sen sijaan, että Neilin pariksi valittaisiin joko Tina Turner tai Barbra Streisand.[3][4] Springfieldin ura oli hiipunut 1960-luvun huipulta pohjalle; viimeinen Top 40 -saavutus (UK) oli ”How Can I Be Sure” vuonna 1970.[5] "Mutta meille Dusty oli legenda", Tennant on sanonut. "Kun tapasimme hänet, hän asui jossain halvassa motellissa Hollywoodissa ja oli aivan pohjamudissa. Ja sitten kun kuulimme kuinka Dusty Springfieldin laulaa musiikkiamme, se oli aivan mahtavaa!"[1]
Dusty-dueton oli tarkoitus tulla jo esikoisalbumille Please. Kappaleen nauha lähetettiin Springfieldin managerille. Joitakin viikkoja sen jälkeen saatiin vastaus, ettei laulaja ole kiinnostunut.[4] Springfield ei tiennyt mitään Pet Shop Boysista. Sitten laulaja sattui kuulemaan radiosta yhtyeen kappaleen ”West End Girls” – ja piti kuulemastaan.[6] Kului joitakin kuukausia, ja sitten Springfieldiltä saatiin sana, että hän sittenkin haluaisi laulaa "Poikien" kappaleen. Niinpä juuri ennen joulua 1986 Springfield ilmestyi studiolle mustassa jakussa ja korkokengissä. Hänellä oli vaalea tukka ja mustat silmämeikit, kuten aina ennenkin. Tennant kertoo, että Springfield ei yllättäen ollutkaan erityisen itsevarma. Hän oli tehnyt sanoituksiin merkintöjä, eikä oikein tiennyt mitä häneltä halutaan. Neil selitti että he toivovat Dusty Springfieldille tyypillistä voimakasta ja hieman käheää laulutapaa. Sattumalta studioon saapui joku, joka on Dusty-fani: se vielä lisäsi tunnelmaa. "Kun hän lauloi kohtaa 'Since you went away...', kaikki kontrollihuoneessa hymyilivät: hän kuulosti juuri siltä miltä aina ennenkin!"[4]
Itse laulun äänitys oli omanlaisensa prosessi, Julian Mendelsohn muistelee. "Neil lauloi hyvin suoraviivaisesti, mutta Dustyn tapa taas oli erityisen pikkutarkka: ottoja tuli ottojen jälkeen, kun hän halusi että tulee täydellistä jälkeä. Neil joutui käymään ne kaikki 20 ottoa läpi. Hän katosoi meitä ja sanoi: 'Tässähän menee ikuisuus!' Ja niin siinä menikin. Lopputulos oli kuitenkin uskomattoman upea – ja niin me katsoimme taas toisiamme ja huudahdimme: 'No tän takia siinä sitten kestikin!'"[1]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
