A-luokka (hävittäjä)
Royal Navyn hävittäjäluokka From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
A-luokka oli Britannian kuninkaallisen laivaston hävittäjäluokka, johon kuului kahdeksan alusta sekä laivueenjohtaja. Lisäksi luokkaan kuuluivat kaksi Kanadan kuninkaalliselle laivastolle toimitettua alusta HMCS Saguenay ja HMCS Skeena.
.jpg)
Remove ads
Remove ads
Taustaa
Luokan alukset muodostivat perustan niin kutsutuille Amiraliteetin standardihävittäjille. Luokka oli osa vuoden 1927 laivasto-ohjelmaa ja se pohjautui vuoden 1926 kokeellisiin hävittäjiin HMS Amazoniin ja HMS Ambuscadeen. Laivastoesikunnan varakomentaja (engl. Assistant Chief of the Naval Staff) pyysi 22. heinäkuuta 1926 raporttia kokeellisista aluksista, joiden koeajot eivät olleet vielä alkaneet. Pääsuunnittelija toivoi raporttia marraskuuhun mennessä.[1]
Remove ads
Suunnittelu
Laivastoesikunta esitti 11. elokuuta 1926 pidetyssä kokouksessaan uudelle alusluokalle neljä vaatimusta. Toimintasäde asetettiin vaatimuksista tärkeimmäksi, koska sen nähtiin eniten vaikuttavan uusien alusten uppoumaan. Toimintasäteen tuli olla 16 solmun nopeudella 1 500 merimailia ja vähintään 12 tuntia kuljettaessa kahdella kolmasosalla käytettävästä tehosta. Kokeellisilla aluksilla vaatimus oli ainoastaan kahdeksan tuntia.[1]
Alusten pääaseistuksena tuli olla 21 tuuman Mark IV -torpedot, jotka voitiin laukaista kahdesta neljän putken Mark I -patterista aiemman kolmiputkisen patterin sijaan. Muuna aseistuksena oli neljä 30 asteen korkeuskulman mahdollistavaa 4,7 tuuman QF Mark IX -tykkiä (CP Mk XIV -asennus[2]). Etukannen taaemmalla B-tykillä piti olla mahdollista ampua 60 asteen korotuskulmalla (CP Mk XIII -asennus[3]), mikä mahdollistaisi tykin käyttämisen ilmatorjuntaan. Tykit olivat todellisia QF (engl. Quick Firing eli pikatuli) aseita (tykeissä ammukset eikä kranaatti ja ruutipanos erikseen). Ne oli myös varustettu täyspitkällä suojakilvellä, joka suojasi tykkimiehistön jalkoja sirpaleilta. Kokeellisissa hävittäjissä pääaseina olivat vielä ensimmäisessä maailmansodassa käytössä olleet kartussilaukauksia käyttävät tykit. Ilmatorjunta-aseistukseksi aluksille tuli asentaa kaksi kahden naulan ilmatorjuntatykkiä sekä .303" Lewis-pikakivääriä. Suunnitellusta aseistuksesta korkeamman korotuskulman mahdollistavaa B-tykkiä ei koskaan asennettu, vaan se korvattiin 30 asteen korotuskulman omaavalla tykillä.[1]
Aluksille tuli asentaa kahdella eri nopeudella käytettävä raivauskalusto (engl. Two-Speed Destroyer Sweep, TSDS), kaikuluotain sekä syvyyspommeja. Kaikuluotain asennettiin aluksille vasta niiden valmistuttua. Aluksille suunniteltiin neljä syvyyspommin pudotuslaitetta ja kaksi -heitintä, joihin aluksella oli kaikkiaan kahdeksan syvyyspommia. Viimeisenä vaatimuksena oli alusten nopeus, jonka tuli olla 33 solmua täysin varusteltuna.[1]
Suunniteluvaiheessa alusten standardi uppouma oli 1 325 tonnia ja 1 600 tonnia kuormattuna eli noin 170–200 tonnia suurempi kuin W-luokan aluksilla, mikä johtui pääosin lisääntyneestä polttoainemäärästä, suuremmasta torpedomäärästä sekä tykkien suuremman elevaation edellyttämästä rakenteiden vahvistamisesta.[1]
Esikunnan vaatimukset esiteltiin 20. joulukuuta 1926 ja merilordit hyväksyivät ne seuraavana päivänä. Samalla hyväksyttiin alustavien suunnitelmien laadinnan vaatima rahoitus. Ensimmäinen merilordi David Beatty määräsi suunnitelman esittelypäiväksi 19. tammikuuta 1927. Vahvistettuihin vaatimuksiin oli lisätty polttoainemääräksi 425 tonnia, alukset tuli kyetä tankkaamaan merellä, nopeuden tuli olla 31,75 solmua täysin kuormattuna ja uppouman täysin kuormattuna noin 1 735 tonnia.[1]
HMS Acheronille asennettiin Parsons Marine Steam Turbine Companyn valmistamat korkeapainekattilat, joiden paine oli 500 psitä ja lämpötila 750 Fahrenheitia. Asennuksella tutkittiin mahdollisia uppouma ja käyttökustannussäästöjä. Aluksen polttoaineenkulutus laski 0,36 kilosta tunnissa hevosvoimaa kohti 0,27 kiloon. Kokeiden tulosta pidettiin kuitenkin riittämättömänä ja siten aina vuoden 1942 Battle-luokkaan saakka aluksilla käytettiin 300 psin ja 600 Fahrenheitin kattiloita.[4]
Laivueenjohtaja HMS Codrington
Luokan laivueenjohtajaksi tilattiin 6. maaliskuuta 1928 Swan Hunter and Wigham Richardsonilta HMS Codrington, joka laskettiin vesille 7. elokuuta 1929. Alus oli suurennettu versio luokkansa aluksista, mikä mahdollisti laivueenkomentajan johtamisen sekä hänen esikuntansa majoittamisen alukselle. Johtamisen helpottamiseksi komentosiltaa laajennettiin ja lopulta aluksen tilaratkaisut muistuttivat Scott-luokan laivueenjohtajien vastaavia lukuun ottamatta tykkien asettamia vaatimuksia. Alus poikkesi varustukseltaan hieman luokkansa muista aluksista, kun sen aseistusta vahvennettiin asentamalla savuhormien väliin viides 4,7 tuuman tykki ja miinanraivauskalustoja ei tilankäytön vuoksi asennettu. Aluksen B-tykin piti olla 60 asteen korotuskulman mahdollistavalla asennuksella kuten laivueen hävittäjilläkin, mutta se asennettiin 30 asteen korotuskulman aseena kuten muillaksin luokan aluksilla.[5]
Aluksen voimanlähteenä olivat Parsonsin turbiinit ja koneiston valmisti lisenssillä Wallsendin telakka.[5]
Remove ads
Palvelus
A-luokan alukset muodostivat valmistuessaan Välimeren laivaston 3. hävittäjälaivueen. Toisen maailmansodan puhjetessa aluksista muodostettiin Kanaalissa toimivan 18. hävittäjälaivueen lukuun ottamatta HMS Acastaa, joka liitettiin Gibraltarille sijoitettuun 13. hävittäjälaivueeseen. Vuonna 1940 alukset ottivat osaa Norjan taisteluihin, jolloin Acasta ja Ardent tuhoutuivat taistelussa Saksan laivaston Scharnhorstia ja Gneisenauta vastaan. Heinäkuussa tuhoutui ilmapommituksessa Codrington ja joulukuussa tuhoutui vielä Acheron osuttuaan miinaan.[2]
Vuonna 1941 jäljellä olevat alukset muodostivat 3. hävittäjälaivueen. Achates, Antelope ja Anthony suojasivat toukokuussa HMS Hoodia ja HMS Prince of Walesia etsittäessä Atlantin saattuereiteille pyrkivää Bismarckia. Alkuvuodesta 1942 aluksia siirrettiin jälleen Välimerelle täydentämään Gibraltarille sijoitettua Force H:ta. Anthony tuhoutui joulukuussa suojatessaan saattuetta JW51B Barentsinmeren taistelussa. Arrow vaurioitui elokuussa 1943 korjauskelvottomaksi Algerin satamassa tapahtuneessa ammuslaivan räjähdyksessä.[6]
Kanadan laivaston alukset
Kanadan laivaston palveluksessa olevien ensimmäisen maailmansodan aikana valmistuneiden R-luokan hävittäjien HMCS Patriotin ja HMCS Patricianin palvelusikä oli päättymässä ja Kanadan hallituksen tuli hankkia niiden tilalle korvaavat alukset. Vaikka kanadalaisten telakoiden puolesta järjestettiin suuren suosion saavuttanut kampanja, hallitus päätti tilata kuitenkin alukset Britanniasta. Kanadalaiset laivastoupseerit insinöörikomentaja Philips ja komentaja Beard tutustuivat 27. helmikuuta 1928 A-luokan hävittäjien piirustuksiin. He esittivät suunnitelmiin muutoksia, jotta valmistuvat alukset vastaisivat Kanadan laivaston tarpeita.[7]
Arktisen ilmaston takia alusten etu- ja yläkansia tuli vahvistaa. Alusten majoitustiloja pidettiin riittämättöminä ja aluksen etuosaan tuli rakentaa lisää majoitustiloja. Samoin miehistölle tuli valmistaa suihkutila. Aluksille tuli lisätä komentosillan taakse kaksi pelastusvenettä sekä aluksen perään moottorivene ja pursi. Öljylämmityksen tuli kattaa majoitustilat, jolloin aluksille ei tarvinnut asentaa hiilikaminoita. Aluksen komentosiltaa tuli selkeyttää muuttamatta kuitenkaan sen yleisiä rakenteita.[8]
Kanadan yleisesikunta lähetti tarjouspyynnöt 4. kesäkuuta 1928 kahden aluksen rakentamisesta. John I. Thornycroft and Company lähetti 31. heinäkuuta päivätyn tarjouksen, mistä meni useita kuukausia ennen varsinaisen tilauksen tekoa keskusteltaessa sopimuksen yksityiskohdista. Tarjous vahvistettiin 24. syyskuuta, jolloin telakka antoi tarkennetun suunnitelman, johon sisältyivät paksumpi levytys sekä kestävämpi rakenne, valssatun teräksen käyttö rakennusmateriaalina sekä galvanointi. Alusten maksiminopeudeksi ilmoitettiin 35 solmua ja niiden toimintasäteeksi 12 solmun nopeudella 5 000 merimailia. Uppouma oli kuormattuna ollessa 1 600–1 700 tonnia.[9]
Britannian kuninkaallisen laivaston apulaissuunnittelupäällikkö S. V. Goodall antoi 15. tammikuuta 1929 tarkentavia määräyksiä, joihin kuului muun muassa A-luokan suunnitelmissa pitäytyminen. Alusten tehontarve olisi 32 000 hevosvoimaa ilman höyrynkuumennusta. Alusten runko olisi kuitenkin reilua metriä lyhyempi pienemmän konehuoneen vuoksi. Koneiston keveneminen kompensoisi vahvemman rakenteen tuoman uppouman kasvun. Lisäksi alusten polttoainetäyttöä tuli lisätä, jotta alusten siirtyminen ilman tankkausta Panaman kanavan kautta Esquimaltiin olisi mahdollista. Goodallin oletus, että alukset saavuttaisivat A-luokan nopeuden huolimatta vahvemmasta rakenteestaan ja pienemmästä tehosta, osoittautui paikkansapitäväksi.[9]
Kanadan hallitus teki aluksista tilauksen 29. helmikuuta 1929.[9]
Palvelus
Alukset suojasivat sodan alun Halifaxin alueen saattueita, kunnes ne siirrettiin 1940 Atlantin saattueiden suojaksi. Saquenay vaurioitui korjauskelvottomaksi kolaroituaan joulukuussa 1942 Azaran kanssa. Pääosa aluksen vaurioista syntyi syvyyspommien räjähdettyä. Vuonna 1944 Skeena liitettiin Normandian maihinnousun 12. tukiryhmää, mistä se siirrettiin operaation päätyttyä 11. tukiryhmään Atlantin saattueiden suojaksi. Alus haaksirikkoutui lähellä Reykjavíkia Viðeynsaarelle.[10]
Remove ads
Alukset
Remove ads
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads