Yngvarr Kaukomatkaajan saaga (isl. Yngvars saga víðförla) on islantilainen saaga, jossa kuvataan Sveanmaalta (isl. Svíaríki) itään Venäjän jokien kautta Kaspianmerelle matkaavasta Yngvarrista ja tämän pojasta Sveinnistä. Saagan alkuperäinen, latinankielinen versio on kirjoitettu Islannissa 1100-luvun lopulla. Saagan laatija on todennäköisesti ollut islantilainen munkki, mahdollisesti saagan lopussa mainittu ”Oddr Viisas” (isl. Oddr inn fróði) eli Oddr Snorrason. Saagasta on säilynyt vain muinaisislanninkielinen käännös, joka on laadittu 1200-luvun vaihteessa mutta ei ole latinankielisen alkuperäistekstin suora käännös. Yngvarr Kaukomatkaajan saaga on kategorisoitu vaihtelevasti kuningas- tai muinaissaagaksi. Nykytutkimuksessa se luetaan muinaissaagoihin.[1] Saaga on ilmestynyt suomeksi muinaissaagojen kokoelmassa Egill Yksikätinen (Finn Lectura 2013).
Yngvarr Kaukomatkaajan saagan alkuperäinen latinankielinen ja muinaisislanninkielinen versio on kumpikin sittemmin kadonnut. Saagan varhaisimmat säilyneet pergamenttikäsikirjoitukset ovat 1400-luvulta peräisin olevat AM 343a 4to (Arkistoitu – Internet Archive) ja GkS 2845 4to. Ne pohjautuvat kumpikin samalle, nyt jo kadonneelle alkuperäistekstille, mutta kumpikaan käsikirjoituksista ei ole täydellinen. Saaga on säilynyt kokonaisuudessaan 1600- ja 1700-luvuilta peräisin olevissa paperikäsikirjoituksissa AM 343c 4to ja Rask 31, jotka pohjautuvat kumpikin käsikirjoitukselle AM 343a 4to mutta ovat välittyneet jonkun toisen, nyt jo kadonneen käsikirjoituksen kautta.[2] Edellä mainittujen lisäksi Yngvarr Kaukomatkaajan saagan useita käsikirjoituskopioita löytyy brittiläisistä ja skandinaavisista käsikirjoituskokoelmista. Listaa säilyneistä tunnetuista muinaissaagojen käsikirjoituksista ylläpitää Stories for all time: The Icelandic Fornaldarsagas (Arkistoitu – Internet Archive) -sivusto.
Eymundr
Saagan alussa kerrotaan ensin miehistä kolmessa eri sukupolvessa, joista kahta ensimmäistä leimaavat monet riidat ja konfliktit. Näistä ensimmäinen kehkeytyy saagassa Sveanmaan kuninkaaksi kutsutun Eiríkr Voitokkaan (isl. Eiríkr inn sigrsæli) ja Áki-nimisen päällikön välillä, kun Áki ottaa vastoin Eiríkrin tahtoa puolisokseen tämän tyttären. Myöhemmin kuningas Eiríkr surmaa Ákin ja tuo tyttärensä ja tämän synnyttämän pojan, Eymundrin, luokseen ja pitää tätä suuressa arvossa. Kun kuningas Eiríkr kuolee, vallan perii hänen poikansa, jota kutsutaan saagassa nimellä Óláfr Svealainen (isl. Óláfr svenski, Suomessa tunnettu nimellä Olavi Sylikuningas). Tämä arvostaa Eymundria isänsä tavoin. Myöhemmin Óláfr ja Eymundr riitautuvat keskenään, kunnes Eymundrin poika Yngvarr solmii sovun isänsä ja Óláfr Sveankuninkaan välille.
Yngvarr
Yngvarr ryhtyy kuninkaan palvelukseen ja kerää tälle veroja ja hankkii itselleen mainetta ja kunniaa. Kuningas Óláfr ei kuitenkaan suostu antamaan Yngvarrille kuninkaallista arvonimeä, jolloin tämä päättää koota suuren sotajoukon ja lähtee sen kanssa viikinkiretkelle kohti itää. Saaga kertoo, miten Yngvarr matkaa Venäjänmaalle (isl. Garðaríki) ja viipyy jonkin aikaa Novgorodin ruhtinas ja Kiovan suuriruhtinas Jaroslav I Viisaaksi tulkitun kuningas Jarisleifrin luona, minkä jälkeen Yngvarr lähtee etsimään Venäjänmaan suurimman joen alkulähdettä. Matkallaan Yngvarr Kaukomatkaaja ja hänen miehistönsä joutuvat taisteluihin ja kohtaavat erilaisia outoja olentoja, kuten kulta-aarretta vartioivan Jacúlus-nimisen lohikäärmeen, joka herää unestaan ja tuhoaa yhden Yngvarrin saattueessa mukana olleista laivoista sylkemälle sen ylle myrkkyä.
Hieman myöhemmin Yngvarr saapuu Citopolis-nimiseen kaupunkiin, missä tapaa kuningatar Silkisifin ja lupaa ottaa tämän vaimokseen palattuaan takaisin matkaltaan maailman ääriin. Jatkaessaan matkaansa Yngvarr kohtaa joen alkulähteillä vielä toisenkin lohikäärmeen. Sen alkuperästä kerrotaan saagassa kaksi versiota: joko lohikäärme on syönyt seudulla aiemmin eläneen ahneen miehen ja tämän ahneet tyttäret, tai sitten nämä ovat muuttuneet lohikäärmeiksi. Yngvarr miehineen onnistuu anastamaan pienen palan lohikäärmeen vartioimasta kullasta ennen kuin lähtee takaisin. Ollessaan paluumatkalla Yngvarr miehistöineen sairastuu pahaan tautiin. Monet Yngvarrin miehistä kuolevat ja myös Yngvarr itse menehtyy. Ennen kuolemaansa Yngvarr esittää toivomuksen, että hänen ruumiinsa vietäisiin Sveanmaalle ja haudattaisiin siellä kristillisin menoin. Kun jäljelle jääneet miehet saapuvat Silkisifin valtakuntaan, Silkisif vaatii kuitenkin, että Yngvarrin ruumis tulee jättää hänen luokseen ja hänen haudattavakseen. Hän pyytää Yngvarrin miehiä palaamaan takaisin Sveanmaalle ja lähettämään sieltä jonkun kristillistämään Silkisifin maata.
Sveinn
Myöhemmin Yngvarrin poika Sveinn seuraa isänsä jälkiä mukanaan useita kirkonmiehiä. Hän kohtaa myös lohikäärme Jacúluksen, jonka surmaa ampumalla sen sydämeen siunatulla tulella varustetun nuolen. Sveinn saapuu lopulta kuningatar Silkisifin valtakuntaan, missä kirkonmiehet saarnaavat paikallisille kristinuskoa. Kuningatar Silkisif ja hänen kansansa kääntyvät kaikki kristinuskoon, ja Sveinn nai kuningatar Silkisifin. Kaupunkiin rakennetaan Yngvarrille omistettu kirkko. Hieman myöhemmin Sveinn käy vielä Sveanmaalla, mutta palaa sen jälkeen kertojan mukaan takaisin itään.
Yngvarr Kaukomatkaajan saaga kertoo tapahtumista, jotka muiden lähteiden perusteella sijoittuvat 1000-luvun alkupuolelle. Saagan päähenkilö Yngvarr on mahdollisesti todellinen historiallinen henkilö, jonka kuolema mainitaan myös muissa lähteissä. Esimerkiksi kahdessa islantilaisessa vuosikirjassa eli annaalissa (Konungsannáll eli ”Kuninkaan vuosikirja” ja Lögmannsannáll eli ”Laamannin vuosikirja”) kerrotaan Yngvarrin kuolleen vuonna 1041, saagan mukaan 25-vuotiaana.[3]
Yngvarrin historiallisuuteen viittaavat myös ne noin 30 Ruotsista nykyisten Upplannin, Södermanlandin ja Itä-Göötanmaan maakuntien alueelta löytynyttä riimukiveä, jotka tunnetaan ”Yngvarrinkivinä” (ruots. Ingvarsstenarna). Ne on pystytetty sellaisten miesten muistoksi, jotka riimukivien tekstin mukaan olivat kuolleet idässä erään Yngvarr-nimisen miehen joukoissa sotaretkellä idässä. Kivissä mainitaan joskus paikkoja kuten Kiovan Venäjään viittaava Garðaríki tai Serkland eli ”Serklanti” tai ”saraseenien maa”.[4] Viimeksi mainittu termi on poliittinen pikemmin kuin kulttuurinen käsite ja viittasi lähteestä riippuen esimerkiksi Vähä-Aasiaan, Palestiinaan, Pohjois-Afrikkaan, Mesopotamiaan tai maurien Espanjaan. Se on yhdistetty myös niihin Kaspianmeren ympäristön alueisiin, missä valmistettiin ja myytiin silkkiä.[5] Mats G. Larssonin esittämän tulkinnan mukaan Yngvarrin sotaretki on voinut liittyä itäskandinaavien ja Kiovan suuriruhtinaan Jaroslav I Viisaan väliseen yhteistyöhön ja pyrkimykseen tukea viimeksi mainitun valtaa alueella. Larsson on arvioinut, että matkalle lähteneissä joukoissa on voinut olla mukana noin 500–1000 miestä.[6]
Historian saatossa Yngvarr Kaukomatkaajan saagan arvo oletettuna historiantutkimuksen lähteenä on vaihdellut. Keskiajan Islannissa kyseisen saaga kirjoitettiin ja sitä luettiin todennäköisesti historiankirjoituksena. Gööttiläisen historiankirjoituksen myötä esimerkiksi 1600-luvun Ruotsissa kiinnostus Yngvarrin saagaa kohtaan kasvoi, koska saagan katsottiin kuvaavan oletettua ruotsalaista historian henkilöä. Koska saagan katsottiin kertovan Ruotsin muinaisesta menneisyydestä, se sopi hyvin suurvaltaideologian tarpeisiin. Koska ruotsalaiset eivät 1600-luvulla enää kyenneet ymmärtämään muinaisislannin kieltä, vuonna 1762 saagasta ilmestyi N. R. Brocmanin ruotsinkielinen käännös Sagan om Ingwar Widtfarne och hans Son Swen. Jo 1600-luvulla osa tutkijoista suhtautui kuitenkin varauksella muinaisesta menneisyydestä kertoviin saagoihin ja korosti tarpeellisuutta erotella todelliset historiat vääristä. Halua käyttää Yngvarr Kaukomatkaajan saagaa historianlähteenä lisäsi kuitenkin tieto ”Yngvarrinkivien” olemassaolosta.[7]
Yngvarr Kaukomatkaajan saagaa ei ole autenttinen ja tarkka historiallinen kuvaus nykyisen Ruotsin alueelta itäänpäin suuntautuneista matkoista, sillä se on kirjoitettu yli 150 vuotta siinä kuvattujen tapahtumien jälkeen Islannissa. Saagan lähteenä ovat sen mukaan olleet suullisesti kuullut tarinat:
- ”Mutta tämän saagan me olemme kuulleet ja kirjoittaneet sen mukaan, mitä on kerrottu niissä kirjoissa, jotka munkki Oddr Viisas oli kirjoituttanut viisaiden miesten selostuksista, niiden, jotka hän mainitsee itse kirjeessään, jonka hän lähetti Jón Loptrinpojalle ja Gizurr Hallrinpojalle. Mutta ne, jotka uskovat tietävänsä yksityiskohtaisemmin, lisätkööt sinne, mistä nyt näyttää puuttuvan. Tämän saagan kerrotaan munkki Oddrin kuulleen kertoneen sen papin, jonka nimi oli Ísleifr. Ja toinen, jolta hän kuuli, oli Glúmr Thorgeirsson, ja kolmannen nimi on ollut Thórir. Heidän kertomuksistaan hän valitsi sen, joka hänestä vaikutti merkittävimmältä. Ja Ísleifr kertoi kuulleensa Yngvarrin saagan eräältä kauppamieheltä, ja tämä kertoi oppineensa sen Sveankuninkaan hirdissä. Glúmr oli oppinut tarinan isältään ja Thórir Klakka Sámrinpojalta, ja Klakka oli kuullut vanhempien sukulaistensa kertovan sen.”[8]
Osa tutkijoista pitää kyseistä mainintaa lähteistä aitona. Jotkut taas ovat katsoneet, että maininta on myöhempi lisäys. Heidän mukaansa saaga on saatettu laatia vasta 1300-luvulla, mutta sen kirjoittaja on käyttänyt lähteitä, esimerkiksi kirjeitä ja aineistoa, jotka ovat olleet yhdistettävissä munkki Oddr Snorrasoniin.[9]
Osa Yngvarr Kaukomatkaajan saagassa mainituista maantieteellisistä paikoista on pystytty tunnistamaan, mutta niiden pohjalta on vaikea määritellä tarkemmin Yngvarrin mahdollista reittiä. Saagan kirjoittajalla ei ole ollut tarkkaa tietoa siitä, mitä kautta Yngvarr oli kulkenut, eikä hänellä ollut ensi käden tietämystä idässä sijaitsevista alueista. Todennäköisesti hänellä kuitenkin oli jonkinlaista suullisesta perinteestä peräisin olevaa tietoa ainakin niistä paikoista, joissa skandinaavit olivat aiemmin liikkuneet. Muiden skandinaavien ohella myös islantilaisilla oli ollut kaupankäyntiin liittyviä yhteyksiä nykyisen Venäjän alueelle, erityisesti Hólmgarðrina tunnetun Novgorodin alueelle, mistä kertovat esimerkiksi ihmisten lisänimet (esim. Hólmgarðsfari eli ”Hólmgarðrinkävijä”). Venäjän hallisijoista Vladimir Suuri ja tämän poika Jaroslav I Viisas mainitaan myös muissa saaga-ajan lähteissä, ja on mahdollista, että näiden hallitsijoiden palveluksessa oli ollut myös islantilaista alkuperää olleita miehiä. Kristinuskon myötä itään päin tehtiin joskus myös pyhiinvaellusmatkoja. Yngvarrin saagassa on voitu kuvata se reitti, jota kirjoittaja piti todennäköisenä omien tietojensa valossa. Kyseinen reitti ei välttämättä ollut sama, jonka ”Yngvarrinkivissä” mainitut miehet tai jotkut muut skandinaavit olivat itään päin suuntautuneella sotaretkellä kivissä nimetyn Yngvarrin johdolla valinneet. Reitin kuvaus kertoo pikemminkin siitä, millainen tietämys ja käsitys keskiajan islantilaisilla kyseisten alueiden paikoista ja kansoista oli.[10]
Yngvarr Kaukomatkaajan saagassa mainitaan historiallisesti tunnettujen alueiden lisäksi myös tarunomaisia paikkoja ja olentoja sekä muinaissaagoille tyypillisiä kansansatumaisia ja epärealistisia elementtejä, joihin on ajoittain yhdistetty myös kristillistä symboliikkaa. Muiden keskiaikaisten, tuntemattomaan itään suuntautuneita matkoja kuvaavien matkakirjojen tavoin Yngvarr ja hänen poikansa Sveinn miehineen tapaavat matkallaan monenlaisia olioita, esimerkiksi jättiläisiä, lohikäärmeitä, linnunnokkaisia ihmisiä ja kyklooppeja. Maailman ääressä Siggeumissa yksi Yngvarrin miehistä kohtaa yöllä paholaisen. Saagassa tehdään kuitenkin raja sen ihmisten maailman välillä, johon myös saagan yleisö kuului, ja siitä poikkeavan maailman välillä, jossa Yngvarr liikkui matkallaan tuntemattomassa idässä jatkaessaan matkaansa eteenpäin kuningas Jarisleifrin luota.[11]
Yngvarr Kaukomatkaajan saaga on sävyltään monia muita muinaissaagoja kristillisempi, mikä on saattanut vaikuttaa siihen, ettei saagaa ole alkujaan kategorisoitu muinaissaagaksi. Lisäksi saaga on saanut vaikutteita keskiajan oppineiden tuntemasta kirjallisuudesta. Saagan kirjoittaja on todennäköisesti tuntenut (vaikkakaan ei välttämättä suoraan lainannut) esimerkiksi keskiaikaisia ensyklopedisia teoksia, kuten Isidorus Sevillalaisen teoksen Etymologiae. Viimeksi mainitun katsotaan inspiroineen kirjoittajaa tämän valitessa Yngvarrin matkan etapiksi muinaisegyptiläisen kaupungin nimeltä Heliópólis ja maailman ääressä sijaitsevalle paikalle nimen Siggeum, joka viittaa Dardanellien salmen Aasian puoleisella rannalla sijainneeseen Sigeioniin. Isidoren teoksesta on peräisin myös lohikäärme Jacúluksen nimi, vaikka lentävät ja kulta-aarretta vartioivat lohikäärmeet ovat sinänsä olleet osa myös germaanista kertomusperinnettä.[12]
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
