Yleinen sauna
sauna, joka on maksua vastaan kenen tahansa käytettävissä From Wikipedia, the free encyclopedia
sauna, joka on maksua vastaan kenen tahansa käytettävissä From Wikipedia, the free encyclopedia
Yleinen sauna tarkoittaa saunaa, joka on maksua vastaan kenen tahansa käytettävissä. Yleinen sauna on syntynyt hygieniatarpeiden täyttämiseksi kaupungeissa, kun yksittäisten asuntojen tai talojenkaan varustukseen ei kuulunut asukkaille tarkoitettua saunaa eikä nykyisenkaltaisia kylpyhuoneitakaan tunnettu. Yleinen sauna oli tällöin monelle ainoa käytännöllinen mahdollisuus huolehtia hygieniasta perusteellisesti. Toisaalta yleisiä saunoja voitiin myös pitää tautien ja epäsiveellisyyden levittäjinä.
Keskiajalla kirkko suosi kylpemistä: esimerkiksi sikstiiniläis- ja benedektiinimunkit peseytyivät kerran kuussa. Luostareiden muu väestö peseytyi yleensä pari kertaa vuodessa, mutta tavallinen rahvas harvemmin tai ei koskaan. Tapa peseytyä yleistyi kuitenkin keskiajalla, ensin aateliston keskuudessa ja myöhemmin laajemmaltikin.[1]
Yleiset saunat olivat keskiajalla tavanomaisia useissa kaupungeissa eri puolilla Eurooppaa. Saunomiseen liittyi jo tuolloin vihtominen, kuppaus, suoneniskentä, saunottaja, morsiussaunaperinne ja ilmeisesti varsin yleisesti myös sukupuolten välinen yhteissaunominen. Saunominen oli kuitenkin lähinnä yläluokan harrastus.[2] Saunomisen yleistymiseen vaikutti myös ristiretkiltä omaksuttu turkkilainen saunakulttuuri. Yleisistä saunoista kehittyi 1500-luvulla kaupunkilaisten kokoontumispaikkoja, joissa saatettiin pelata, soittaa musiikkia ja pitää puheita.[1]
Keskiajan lopulla Keski-Euroopan yleiset kaupunkisaunat taantuivat yläluokan nautiskelupaikoiksi, joissa juopoteltiin, mässäiltiin ja harjoitettiin varsin yleisesti myös prostituutiota. Saunat levittivät omalta osaltaan uutta 1500-luvulla ilmaantunutta kansantautia, syfilistä. Kirkon ryhtyessä vastustamaan saunatoimintaa saunat harvinaistuivat pikkuhiljaa ja hävisivät Keski-Euroopan kaupungeista 1600-luvulla.[2] Tukholman viimeinen yleinen sauna suljettiin vuonna 1725, seuraava avattiin vasta parisataa vuotta myöhemmin. Tapa kylpeä saunassa hävisi kokonaan Keski-Euroopasta ja säilyi ainoastaan Suomessa, Pohjois-Ruotsissa[1] ja Venäjällä.
Suomessa yleisiä saunoja perustettiin kaupunkeihin lähinnä 1800-luvulta lähtien. Tätä aikaisemmin tonttikohtaisia saunoja oli lähes jokaisen kaupunkitalonkin pihapiirissä. 1800-luvulla tapahtuneiden kaupunkien suurpalojen jälkeen uudet asemakaava-ajatukset kuitenkin korostivat paloturvallisuutta. Paloturvallisuusyistä kaupunkien rakennussäännöt saattoivat kieltää tonttikohtaiset saunat kokonaan, tai asettaa niiden rakentamiselle tiukkoja ehtoja, esimerkiksi minimietäisyyden päärakennuksesta tai vaatimuksen kivirakenteisuudesta. Tällöin saunojen rakentaminen ahtaille kaupunkitonteille kävi usein kannattamattomaksi. Ratkaisuna olivat maksulliset yleiset saunat, joiden kulta-aika sijoittui 1800-luvun lopusta 1930-luvulle. Yleiset saunat liittyivät teollistumiseen ja kaupungistumiseen: maaseudulta kaupunkeihin muuttanut työväestö tarvitsi myös hygieniatiloja. Juuri yleisten saunojen kukoistusaikana kaupungeissa asuttiin hyvin ahtaasti ja asuntopula oli kova. Yleensä tontin kaikki piharakennuksetkin tarvittiin asuinkäyttöön.[2][3]
Yleisiä saunoja löytyi kaupungeista tavallisesti eri tasoisia ja hintaisia, yleisten saunojen käyttäjäkunta oli kuitenkin lähinnä työväestöä ja alempaa keskiluokkaa. Ylempi keskiluokka ja yläluokka suosi kylpyläkulttuuria ja arkisemmin peseytyi omissa kylpyammeissaan.[4] Saunojen taso vaihteli suuresti: ne saattoivat olla vaatimattomia yksikamarisia mökkejä, joiden vakituiset asukkaat lämmittivät pihasaunan, vuokrasivat kylpyjä määräpäivinä ja poistuivat tuvasta siksi aikaa kun asiakkaat vaihtoivat vaatteensa. Toisaalta paremmalle väelle rakennettiin kivirakenteisia saunalaitoksia, joissa saattoi jo 1800-luvun puolella olla esimerkiksi uima-altaita. Asiakkaat olivat usein vakiokävijöitä, saunojat vierailivat samassa saunassa viikosta toiseen. Saunoissa saatettiin tarjota myös esimerkiksi kuppausta ja yleensä alkoholittomia juomia. Kuppauksen merkiksi salkoon vedettiin punainen lippu. Jotkut yleiset saunat poikkesivat kylpytavaltaan perinteisestä suomalaisesta saunasta, esimerkiksi Oulussa toimi jo 1860-luvulla höyrysauna.[3]
Sukupuolten välinen yhteissaunominen oli 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa yleistä erityisesti työväestön suosimissa saunoissa. Keskiluokka suosi saunoja, joista pystyi varaamaan perhevuoron tai joissa miesten ja naisten vuorot olivat erikseen. Erillisvuorot yleistyivät 1910-luvulta lähtien, jolloin saunoihin ryhdyttiin säännönmukaisesti rakentamaan erilliset pukutilat miehille ja naisile. Kaupunkien järjestyssääntöjen kielloista huolimatta yhteissaunominen jatkui varsin yleisenä vielä 1920-luvulla.[4]
Yleiset saunat harvinaistuivat 1950-luvulta lähtien: uudet kerrostalot vetivät väestön kauemmaksi lähiöihin, ja kerrostaloihin rakennettiin usein asukkaiden yhteinen talosauna. 1970-luvulta lähtien asuntoihin ryhdyttiin rakentamaan huoneistokohtaisia saunoja, joiden yleistyminen syrjäytti muutamassa vuosikymmenessä sekä yleiset että talosaunat.[3]
Suomessa yleisiä saunoja toimii nykyään esim. Helsingissä, Jyväskylässä, Vantaalla, Tampereella, Turussa, Lappeenrannassa, Kotkassa ja Kuopiossa.
Helsingin yleisiä saunoja ovat:
Vantaalla Ulkoilukeskus Kuusijärven neljä sähkösaunaa ja kaksi savusaunaa.
Tampereen seudulla toimii 21 yleistä saunaa:[9]
Saunaseura Kipakan Hovinsaaren sauna.
Oulussa
Virossa Tallinnassa, Kalamajan kaupunginosassa toimii vuonna 1928 perustettu yleinen sauna nimeltään Kalma.[13][14]
Keski-Euroopassa yleisiä saunoja on runsaasti, esim. Saksassa on yli 2 300 yleistä saunaa.[15] Myös Alankomaissa[16] ja Venäjällä niitä on runsaasti.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.