Yliopisto Amsterdamissa, Alankomaissa From Wikipedia, the free encyclopedia
Vrije Universiteit Amsterdam (Amsterdamin vapaa yliopisto, lyhenne VU) on Amsterdamin kaupungissa, Alankomaissa sijaitseva yliopisto. VU on toinen kahdesta kaupungissa sijaitsevasta suuresta monitieteisestä julkisrahoitteisesta yliopistosta yhdessä Amsterdamin yliopiston kanssa.
Amsterdamin vapaan yliopiston on perustanut vuonna 1880 joukko reformoituja kristittyjä johtajanaan myöhemmin Alankomaiden pääministerinä toiminut Abraham Kuyper. Perustajat loivat kirkkoon ja valtioon nähden itsenäisen yliopiston, johon viittaa yliopiston nimessä oleva sana "vapaa". Yliopisto oli aluksi avoin ainoastaan kalvinisteille, jotka myös rahoittivat yliopistoa. Myöhemmin 1960-luvulta alkaen yliopisto siirtyi maan muiden yliopistojen tavoin pääasiassa valtiorahoitteiseksi.[3][4]
Yliopiston huomionarvoisia alumneja ovat muun muassa Jan Peter Balkenende, Herman Dooyewerd, Ellen van Dijk ja Pim Fortuyn.
Vuoden 2018 QS World University Ranking -yliopistovertailussa VU sijoittui sijalla 218. Sijoitus oli toiseksi heikoin kaikista listauksessa huomioiduista Alankomaiden yliopistoista, joista taakse jäi ainoastaan Tilburgin yliopisto.[5] Times Higher Education -lehden vuoden 2018 rankingissa VU sijoittui maailman yliopistoista sijalle 165, joka oli Alankomaiden yliopistojen joukossa kolmanneksi heikoin sijoitus Tilburgin ja Twenten yliopistojen edellä.[6]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.