Videonauha eli kuvanauha on magneettinen nauha, jota käytetään elektronisen liikkuvan kuvan (videon) ja äänen säilyttämiseen. Laitetta, joka tallentaa tai toistaa videonauhoja, kutsutaan videonauhuriksi.
Videotekniikan alkuaikoina videonauhaa säilytettiin yleensä niin sanotuilla avokeloilla, samaan tapaan kuin magnetofonien ääninauhoja. Nykyään videonauha on yleensä videokasetin sisällä.
Kuvanauhoituksen historiaa
Television alkuvuosina 1950- ja 1960-luvulla ohjelmat lähetettiin suorina lähetyksinä. Moniin aikavyöhykkeisiin jakaantuneessa Yhdysvalloissa ja muissa pinta-alaltaan suurissa maissa oli kuitenkin tarve saada valtakunnallisten televisioasemaketjujen ohjelmisto näkymään samaan kellonaikaan kaikkialla maassa.[1] Ennen videonauhan käyttöönottoa 1950-luvun puolivälissä ainoa keino tähän muutamien tuntien viivästykseen oli kuvata suora televisiolähetys laadukkaalta kuvaputkelta elokuvafilmille, kehittää filmi nopeasti ja lähettää filmitallenne sitten televisiotekniikkaa käyttäen suorana kuhunkin maan läntisempään aikavyöhykkeeseen tunnin välein. Tämä Kinescope-nimellä tunnettu tekniikka oli niin suosittua, että Yhdysvaltojen televisioyhtiöt käyttivät 1950-luvun alkuvuosina jopa enemmän elokuvafilmiä kuin Hollywood.[2]
Saksalaisten BASF- ja AEG-yhtiöiden 1930-luvun puolivälissä kehittämä magnetofoni eli ääninauhuri oli mahdollistanut radioasemien kaipaamat viivästetyt äänitallenteet, ja 20 vuotta myöhemmin, 1950-luvun puolivälissä, magneettinauhalle onnistuttiin tallentamaan liikkuvaa kuvaa ja ääntä yhtäaikaa. Videonauhoituksen kehittämisestä kilpailivat yhdysvaltalaiset Radio Corporation of America (RCA) ja Ampex-yhtiö, joka vei kisassa voiton vuonna 1956 esittelemällään Quadruplex-nauhurilla pyörivine magneettipäineen ja taajuusmoduloituine signaaleineen.[2][3]
Suomen Televisio eli Yleisradion vuonna 1958 alkanut tv-toiminta sai ensimmäiset kuvanauhalaitteet vuonna 1960, ja nauhatallennusta kokeiltiin Rooman olympialaisten yhteydessä[4]. Kuvanauha oli alkuvuosina kallista, ja niinpä monet televisioyhtiöt käyttivät nauhat uudelleen nauhoittamalla päälle uutta materiaalia. Tämän takia monia 1950- ja 1960-luvun televisio-ohjelmia ei ole olemassa kuvatallenteina.[3]
1960-luvun puolivälissä kuvanauhan käyttö alkoi olla jo filmikuvausta halvempaa. Tuolloin brittiläinen BBC ryhtyi kuvaamaan television näytelmällisiä sarjoja videonauhalle filmimateriaalin sijasta. Näistä tuotannoista ensimmäisiä oli Suomessakin hyvin suosittu Forsytein taru vuodelta 1967.[1]
Videotallennusta oli siihen mennessä tehty vain studio-oloissa ja kuvattu tarvittavat ulkokohtaukset filmille, mutta vähitellen alettiin kokeilla videotallennuksen käyttöä myös studion ulkopuolella, vaikka silloinen videonauha vaatii runsasta ja tasaisen varjotonta valaisua kontrastikykyisempään filmiin verrattuna. Videonauha alkoi 1970-luvulla korvata filmin käyttöä myös kokeellisissa ja halvan budjetin elokuvatuotannoissa, kuten rockmuusikko Frank Zappan elokuvamusikaalissa 200 motellia (1971).[1]
Kahden tuuman levyinen Ampexin Quadruplex-nauha oli tv-yhtiöissä käytössä puolitoista vuosikymmentä, kunnes se alkoi korvautua Ampexin ja Sonyn yhdessä kehittämällä tuuman levyisellä 1" C -avokelaformaatilla 1970-luvun puolivälissä[3]. Jo aiemmin Sony esitteli avokelojen rinnalle ensimmäisen videokasetin nimeltä U-Matic ja 1970-luvun puolivälissä Betamax-kasettijärjestelmän. Ne molemmat oli ajateltu etupäässä kotikäyttöön, mutta molemmat saivat jalansijaa pikemminkin ammattilaiskäytössä, Betamax vuonna 1982 edelleen kehiteltynä Betacam-järjestelmänä, joka mahdollisti entistä kevyemmän kuvauskaluston muun muassa uutiskäyttöön. Videonauhojen ja -tallenteiden kuluttajamarkkinat kotivideoineen, videovuokraamoineen ja myyntikasetteineen alkoivat kehittyä nopeasti vasta 1980-luvun mittaan, kun JVC-yhtiön kehittämä VHS-kasetti löi laudalta sekä Sonyn Betamaxin[5] että Philipsin ja Grundigin kehittämän Video 2000 -standardin[6].
Analogisia videonauhaformaatteja
Digitaalisia videonauhaformaatteja
Lähteet
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
