From Wikipedia, the free encyclopedia
Uskonpuhdistus Englannissa merkitsee uskonpuhdistusaatteen leviämistä Englantiin, anglikaanisen kirkon syntymistä ja myöhempiä uskonsotia protestanttien ja katolilaisten välillä.
Uskonpuhdistus oli Englannissa pikemminkin poliittinen, kuin uskonnollinen. Uskonpuhdistuksen levitessä keskisessä Euroopassa olivat uudistuspaineet paljon vähäisempiä Britteinsaarilla. Maassa oli toki ennenkin arvosteltu kirkkoa – muun muassa John Wycliffen ansiosta – mutta pääasiallinen vaatimus uudistua tuli humanistien puolelta. Sen sijaan vankassa asemassa oleva kuningas Henrik VIII suhtautui kielteisesti Lutherin ajatuksiin vähentää sakramentteja tai kääntää Raamattu kansankielelle. Kuninkaan toiminta oli niin katolismyönteistä, että paavi jopa antoi hänelle arvonimen defensor fidei (uskon puolustaja).[1]
Tilanne muuttui radikaalisti Henrikin halutessa avioeron vaimostaan Katariina Aragonialaisesta. Paavi Klemens VII ei hyväksynyt tällaista menettelyä. Saadakseen tahtonsa läpi Henrik kutsui maansa papiston koolle ja nimitytti itsensä maan kirkon pääksi vuonna 1531. Thomas Cranmer nostettiin Canterburyn arkkipiispaksi.[1] Seuraavana vuonna välirikko katolisen kirkon kanssa sinetöitiin lopullisesti uudella suprematialailla:
»Kuningasta, ylintä Herraamme ja hänen perijöitään ja seuraajiaan on pidettävä Englannin kirkon ainoina päämiehinä ja heillä olkoon kaikki valta tukahduttaa ja poistaa kaikki erehdykset, harhaopit, väärinkäytökset ja pahennukset.»
([1])
Henrik VIII:n toiminta loi anglikaanisen kirkon maan valtionkirkoksi. Koska uskonpuhdistuksen luonne ei piillyt teologisissa kysymyksissä, ei uuden kirkon oppi alkuun juurikaan poikennut katolisen kirkon ajatuksista.[1] Näkyvimpänä merkkinä luostaritoiminta lakkautettiin ja paavin ylivalta kumottiin, mutta esimerkiksi messu ja pappien selibaatti jätettiin ennalleen.[1]
Vasta Henrik VIII:n kuoltua reformaatio ulottui myös opinkappaleisiin. Edvard VI:n hallituskaudella uudistukset ulottuivat jo oppiin ja liturgiaan. 1552 ilmestyi anglikaaninen uskontunnustus 42 artiklaa. Henrik-kuninkaan kuoltua myös ulkomaalaisten teologien, etupäässä Jean Calvinin, vaikutus alkoi ulottua myös Englantiin.
Toisaalta Edvard ei onnistunut saavuttamaan kansansuosiota uudistuksillaan. Hänen rasitteenaan olivat epäonnistumiset politiikan muilla osa-alueilla, eivätkä siten myöskään uskonnolliset uudistukset jääneet vankoiksi.
Myöhempinä vuosina osoittautui, ettei Englannin uskonpuhdistus ollut järin vakaalla pohjalla. Kuningatar Marian valtakaudella vuonna 1554 katolilaisuus palasi jälleen Englannin uskoksi.[1] Tämä merkitsi paitsi paavin ylivallan paluuta, myös laajoja protestanttien vainoja. Kuningattaren kuolema vuonna 1558 nosti Elisabet I:n valtaan. Hänen aikanaan anglikaaninen kirkko uudelleenperustettiin.[1]
Vuonna 1559 Englannin parlamentti uudisti vanhan suprematialain. Uskontunnustusta muokattiin ja viilattiin, kunnes se vuonna 1563 ilmestyi nimellä 39 artiklaa. Sisällöllisesti tärkeitä kohtia olivat esimerkiksi artikla 19, joka myönsi Rooman kirkon erehtyneen sekä artikla 20, jossa kirkon auktoriteettia rajoitettiin.
Puritaani John Foxe julkaisi Elisabet I:n valtakaudella protestanttisuuden vuoksi vainottuja esittelevän poleemisen The Book of Martyrs -teoksen, joka vaikutti voimakkaasti kansan katolilaisvastaisiin ennakkoluuloihin Englannissa sukupolvien ajan.[2][3]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
