Urheiluvuosi 1992 käsittelee vuoden 1992 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
Pikafaktoja Urheiluvuodet, Vuodet ...
Sulje
- Talviolympialaiset 8.–23.2. Albertvillessa, Ranskassa. Menestynein maa oli kymmenen kultamitalia ja kaikkiaan 26 mitalia saanut Saksa. IVY ja Norja voittivat kumpikin yhdeksän kultamitalia.[1]
- Kesäolympialaiset 25.7.–9.8. Barcelonassa, Espanjassa. Mitalitilaston kärkimaat olivat IVY, Yhdysvallat ja Saksa. Kisoihin osallistui ennätyksellisesti 173 maata ja 10 274 urheilijaa.[2][3]
- Albertvillen olympialaisissa sekä miehet että naiset kilpailivat viidessä alppihiihtolajissa. Itävalta ja Italia voittivat kolme kultamitalia. Mitaleille ylsi 12 maata. Itävallan Petra Kronberger voitti alppiyhdistetyn ja pujottelun.[4]
- Maailmancupin 1991–1992 kokonaiskilpailun voittajat olivat Sveitsin Paul Accola ja kolmannen peräkkäisen kerran Itävallan Petra Kronberger.[5]
- Barcelonan olympialaisten ampumakilpailujen ohjelmassa oli seitsemän miesten ja neljä naisten lajia sekä kaksi yhteistä haulikkolajia. IVY:n joukkueen ampujat voittivat viisi kultamitalia, joista kaksi meni pistooliampuja Marina Logvinenkolle. Avoimista haulikkolajeista skeetin voitti kiinalaisnainen Zhang Shan.[10]
- Ilma-aseiden Euroopan-mestaruuskilpailut 28.2.–1.3. Budapestissa, Unkarissa.[11]
- Haulikkolajien Euroopan-mestaruuskilpailut 10.–20.6. Istanbulissa, Turkissa.[12]
- Barcelonan olympialaisten judokilpailuissa sekä miehet että naiset ottelivat seitsemässä painoluokassa. Japani otti kymmenen mitalia, ja sen lisäksi kahteen kultamitaliin ylsivät Espanja, Ranska ja IVY. Yhteensä mitalimaita oli 19. Puolan Waldemar Legień uusi ainoana judokana neljän vuoden takaisen olympiavoittonsa. Miesten raskaimman sarjan (yli 95 kg) voitti IVY:tä edustanut Davit Hahaleišvili, ja naisten yli 72-kiloisissa Zhuang Xiaoyanista tuli Kiinan ensimmäinen judon olympiavoittaja.[31]
- RR-ajon maailmanmestaruuden voittivat Italian Alessandro Gramigni (125 ksm), Italian Luca Cadalora (250 ksm) ja Yhdysvaltain Wayne Rainey (500 ksm).[45]
- Motocrossin maailmanmestareiksi ajoivat Etelä-Afrikan Greg Albertyn (125 ksm), Etelä-Afrikan Donny Schmit (250 ksm) ja Belgian Georges Jobé (500 ksm). Jobélle mestaruus oli viides.[46]
- Speedwayn henkilökohtaisen maailmanmestaruuden voitti britti Gary Havelock. Pariajon ja joukkueiden maailmanmestaruudet menivät Yhdysvaltoihin.[45]
- Jääspeedwayn maailmanmestaruuden voitti IVY:n Juri Ivanov. IVY voitti joukkueiden maailmanmestaruuden.[45]
- Trialin maailmanmestaruuden voitti Suomen Tommi Ahvala. Joukkuemestaruuden voitti Espanja.[47]
- Enduron maailmanmestarit olivat italialais-ruotsalainen Jeff Nilsson (80 ksm), italialaiset Giorgio Grasso (250 ksm), Mario Rinaldi (350 ksm) ja Tullio Pellegrinelli (500 ksm) sekä suomalainen Kari Tiainen (1250 ksm).[45]
- Ammattilaisnyrkkeilyn raskaan sarjan entinen maailmanmestari Mike Tyson tuomittiin maaliskuussa kuuden vuoden vankeuteen raiskauksesta.[48]
- Yhdysvaltalainen Riddick Bowe nousi ammattilaisnyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestariksi pistevoitolla maanmiehestään Evander Holyfieldista marraskuussa Las Vegasissa. Tappio oli Holyfieldin 29 ottelun ammattilaisuralla ensimmäinen.[49]
- Barcelonan olympialaisten nyrkkeilykilpailuissa miehet ottelivat 12 painoluokassa. Kuuba voitti seitsemän kulta- ja kaksi hopeamitalia. Yhteensä mitalimaita oli 25. Raskaimman, yli 91-kiloisten sarjan voitti Kuuban Roberto Balado.[50][51]
- Barcelonan olympialaisissa Saksa voitti kuudesta kultamitalista kolme. Henkilökohtaisten kilpailujen voittajia olivat saksalaiset Nicole Uphoff kouluratsastuksessa ja Ludger Beerbaum esteratsastuksessa sekä australialainen Matthew Ryan kenttäratsastuksessa. Joukkuekilpailujen voitot menivät Saksaan, Alankomaihin ja Australiaan.[67]
- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 20.–26.9. Johannesburgissa, Etelä-Afrikassa. Pakistanin Jansher Khan voitti neljännen maailmanmestaruutensa 3–1-loppuotteluvoitolla Australian Chris Dittmarista.[68]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 3.–18.10. Vancouverissa, Kanadassa. Loppuottelussa Uuden-Seelannin Susan Devoy voitti Australian Michelle Martinin erin 3–0. Devoylle mestaruus oli neljäs.[69]
- Barcelonan olympialaisten yleisurheilukilpailuissa menestyneimmät joukkueet olivat Yhdysvallat ja IVY. Maailmanennätystä paransivat Yhdysvaltain Kevin Young 400 metrin aitajuoksussa (46,78) sekä Yhdysvaltain miesten viestijuoksujoukkue 4 × 100 metrillä (37,40) ja 4 × 400 metrillä (2.55,74). Yhdysvaltain Carl Lewis voitti pituushypyssä kultaa kolmannen kerran. Marokon Khalid Skah voitti kultaa 10 000 metrin juoksussa mutta sai yleisöltä kovat buuaukset, kun hänen kierroksella jäänyt maanmiehensä Hammou Boutayeb yritti juoksun loppuvaiheissa häiritä Skahin kanssa voitosta taistellutta Kenian Richard Chelimoa.[84][85]
- Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 21.3. Bostonissa, Yhdysvalloissa. Miesten maailmanmestaruuden voitti viidennen kerran Kenian John Ngugi. Naisten kilpailun ykkönen oli yhdysvaltalainen Lynn Jennings. Kenia voitti molemmat joukkuemestaruudet.[86]
- Puolimaratonin maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin ensimmäisen kerran 20.9. Newcastlessa, Englannissa. Miesten maailmanmestaruuden voitti Kenian Benson Masya ja naisten britti Liz McColgan. Miesten joukkuemestaruuden voitti Kenia ja naisten Japani.[87]
- Sisäratojen Euroopan-mestaruuskilpailut 28.2.–1.3. Genovassa, Italiassa. Menestynein joukkue oli IVY. Seitsenottelussa Ranskan Christian Plaziat teki sisäratojen maailmanennätyksen 6 418 pistettä.[88]
- Miehet paransivat maailmanennätyksiä useissa eri lajeissa.[89] Britti Steve Backley heitti 25.1. Aucklandissa keihästä tulokseen 91,46, joka oli uusi maailmanennätys, kun vuonna 1991 karheapintaisilla keihäillä heitetyt tulokset oli sääntömuutoksen myötä poistettu ennätystilastoista.[90] Ukrainalainen Serhi Bubka jatkoi seiväshypyn maailmanennätyksen parantelua sentti kerrallaan: hän hyppäsi 13.6. Dijonissa tuloksen 611, paransi ennätystä seuraavan kerran 30.8. Padovassa ja päätyi 19.9. Tokiossa tulokseen 613.[91] Barcelonan olympialaisissa yhdysvaltalainen Kevin Young juoksi 400 metrin aitajuoksussa 6.8. ennätyksen 46,78, ja kaksi päivää myöhemmin Yhdysvallat kohensi viestijuoksujen ennätyksiä aikoihin 37,40 ja 2.55,74.[92] Kenialainen Moses Kiptanui paransi 16.8. Kölnin GP-kilpailuissa 3 000 metrin juoksun maailmanennätykseksi 7.28,96, ja kolme päivää myöhemmin hän juoksi Zürichin GP-kilpailuissa 3 000 metrin estejuoksun maailmanennätyksen 8.02,08.[93] Yhdysvaltalainen Dan O’Brien teki 4.–5.9. Talencessa kymmenottelun uudet ME-pisteet 8891.[94] Algerialainen Noureddine Morceli paransi 6.9. Rietissä 1 500 metrin juoksun maailmanennätykseksi 3.28,86.[95]
- Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan. WSOY, 1996. ISBN 951-0-21072-2.
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
- Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 13. Spartakus Oy, 1992. ISBN 951-96269-2-1.
- Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 14. Sporttikustannus Oy, 1993. ISBN 951-8920-18-4.
Viitteet
Siukonen & Ahola 1993, s. 67, 91, 168
Siukonen & Ahola 1992, s. 180, 192–193
Siukonen & Ahola 1993, s. 119, 243
Siukonen & Ahola 1993, s. 98, 310
Siukonen & Ahola 1992, s. 178–179, 193–194
Siukonen & Ahola 1993, s. 244
Siukonen & Ahola 1993, s. 119, 244
Siukonen & Ahola 1993, s. 64, 83–85
Siukonen & Ahola 1993, s. 244
Siukonen & Ahola 1993, s. 244–245
Siukonen & Ahola 1993, s. 214, 269
Siukonen & Ahola 1993, s. 226–227, 249, 312
Melart, Juhani & Melart, Kari: Elämä pelissä – Grand Prix -ratojen sankarit, s. 264. 2. painos. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22767-6.
Siukonen & Ahola 1993, s. 65–66, 86–87
Siukonen & Ahola 1993, 140
Siukonen & Ahola 1993, 144
Siukonen & Ahola 1993, 146
Siukonen & Ahola 1993, 148, 154, 249–250
Siukonen & Ahola 1993, 66, 87
Siukonen & Ahola 1993, 139–140
Siukonen & Ahola 1992, s. 55, 76–77
Siukonen & Ahola 1992, s. 186, 196–197
Siukonen & Ahola 1993, s. 141, 254
Siukonen & Ahola 1993, s. 135, 256
Siukonen & Ahola 1993, s. 149, 255
Siukonen & Ahola 1993, s. 66, 87
Siukonen & Ahola 1993, s. 151, 260
Siukonen & Ahola 1993, s. 122
Siukonen & Ahola 1993, s. 87–88
Siukonen & Ahola 1993, s. 88
Siukonen & Ahola 1993, s. 88–89
Siukonen & Ahola 1993, 270
Siukonen & Ahola 1993, 181, 270
Siukonen & Ahola 1993, s. 188, 190, 270
Siukonen & Ahola 1993, 23, 122
Siukonen & Ahola 1993, 23, 208
Siukonen & Ahola 1993, 75–76
Siukonen & Ahola 1993, 74–75
Siukonen & Ahola 1992, s. 185, 194–195
Siukonen & Ahola 1993, s. 112, 280
Siukonen & Ahola 1993, s. 114, 280
Siukonen & Ahola 1993, s. 119, 280
Siukonen & Ahola 1993, s. 87, 280
Siukonen & Ahola 1992, s. 190–192
Siukonen & Ahola 1993, s. 119, 272
Siukonen & Ahola 1992, s. 250
Siukonen & Ahola 1993, s. 95
Siukonen & Ahola 1993, s. 57–58, 79–80
Siukonen & Ahola 1993, s. 65, 86
Siukonen & Ahola 1993, s. 195, 285
Siukonen & Ahola 1993, s. 200, 202, 285
Siukonen & Ahola 1992, s. 185–186, 195–196
Siukonen & Ahola 1993, s. 122–123, 125, 288
Siukonen & Ahola 1993, s. 288
Siukonen & Ahola 1993, s. 66, 89–90, 172, 177
Siukonen & Ahola 1993, s. 50–52, 71–74
Siukonen & Ahola 1993, s. 291
Siukonen & Ahola 1993, s. 56–57, 78–79
Siukonen & Ahola 1993, s. 37, 68–71, 173–175, 177
Siukonen & Ahola 1993, s. 119, 301
Siukonen & Ahola 1993, s. 193, 301
Siukonen & Ahola 1993, s. 102, 111, 299–300
Siukonen & Ahola 1993, s. 307–308
Siukonen & Ahola 1993, s. 98
Siukonen & Ahola 1993, s. 151, 184, 193
Siukonen & Ahola 1993, s. 69, 174–175, 177, 307
Siukonen & Ahola 1993, s. 180
Siukonen & Ahola 1993, s. 188, 307
Siukonen & Ahola 1993, s. 189