suomalainen ekspressionistinen taidemaalari From Wikipedia, the free encyclopedia
Tyko Konstantin Sallinen (14. maaliskuuta 1879 Nurmes – 18. syyskuuta 1955 Helsinki) oli suomalainen ekspressionistinen taidemaalari.[1] Hän oli Suomen 1900-luvun alun taiteen murroskauden näkyvimpiä ja määräävimpiä hahmoja.[1]
| Tyko Sallinen | |
|---|---|
 Tyko Sallinen 1920-luvulla. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 14. maaliskuuta 1879 Nurmes |
| Kuollut | 18. syyskuuta 1955 (76 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | taidemaalari |
| Taiteilija | |
| Taidesuuntaus | ekspressionismi |
| Kuuluisimpia töitä |
Mirrin muotokuvia (1909–1914) Hihhulit (1918) Jytkyt (1918) |
Sallinen oli suomalaisten ekspressionistien itseoikeutettu henkinen johtaja, ja hänen ympärilleen syntyi Marraskuun ryhmä vuonna 1916. Nuoret taiteilijat pitivät tuolloin päämajaansa Brondinin kahvilassa. Hänen vaikutti paljon myöhemminkin, kuten marraskuun ryhmän perillisenä perustettuun lokakuun ryhmään.[1]
Sallisen taide ja persoona herättivät kohua. Häntä pidettiin maalaustaiteen perinteiden murskaajana. Sallisen maalaustapaa pidettiin brutaalina, eikä hänen taiteensa ymmärtäjiä ollut paljon.[2]
Sallinen yhdisti taiteessaan ajankohtaiset ulkomaiset virtaukset ja suomalaisen taiteen perinteen.[2]
Sallinen aloitti taideopiskelun 23-vuotiaana Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuonna 1902. Hänen opettajiaan olivat muun muassa Albert Gebhard ja Väinö Blomstedt.[2]
Sallinen lopetti opiskelun muutaman vuoden kuluttua ja matkusti Kööpenhaminaan saatuaan apurahan. Hän asui Tanskassa helsingöriläisen räätälimestari Rydengin luona niin sanotussa Rydengin koloniassa. Taiteesta kiinnostuneen Rydengin kodista tuli nuorten taiteilijoiden tukikohta, ja hän alkoi Sallisen ansiosta kerätä modernia taidetta.[2]
Vuonna 1909 hän matkusti Pariisiin, ja matkasta tuli käännekohta hänen urallaan. Sallinen sai vaikutteita muun muassa fauvisteilta opiskellessaan Ranskassa.[1] Vuosina 1910–1911 Sallinen asui ensimmäisen vaimonsa Helmi Vartiaisen kotiseudulla Karjalassa maalaten muun muassa teokset Äiti ja lapsi (1910) sekä Pyykkärit (1911).[3]
Sallinen työskenteli vuoteen 1912 asti vuoroin Suomessa, vuoroin ulkomailla. Palattuaan keväällä 1912 Sallinen laittoi esille toistakymmentä fauvistista maalausta ryhmänäyttelyyn.[2] Sallisen vahva ekspressionismi sai arvostelijoilta ristiriitaisen vastaanoton. Realismista poikkeavat värit ja rujot ihmiskuvat herättivät närkästystä.
Näyttely sai aikaan ensimmäisen ”sodan” Salliseen liittyen. Hänet poistettiin taiteilijaseuran kokouksesta, koska hän nimitti puheenjohtaja Akseli Gallen-Kallelaa paskahousuksi. Maalausten huonon vastaanoton vuoksi Sallinen matkusti Yhdysvaltoihin tarkoituksenaan kuvittaa amerikansuomalaisia työväenlehtiä.[2]
Sallinen palasi kotimaahan jo seuraavana vuonna ja teki sopimuksen taidekauppias Gösta Stenmanin kanssa. Sallinen sai säännöllisen kuukausitulon ja maalaustarvikkeita. Etuja vastaan hän sitoutui luovuttamaan Stenmanille koko tuotantonsa. Sallisen näyttelyt olivat Stenmanin taidesalongissa, kunnes Stenman vuonna 1927 siirsi toimintansa Tukholmaan.[2]
Sallisen maalaus Kääpiö oli esillä taideyhdistyksen kevätnäyttelyssä 1915, mistä syntyi toinen ”sota” Sallisesta. Gösta Stenman lahjoitti Saaren Anni -maalauksen (1914) Ateneumiin, mutta se palautettiin.[2]
Vuoden 1916 aikoihin Sallinen vaihtoi kirkkaat värit tummiin. Sen jälkeen syntyivät tunnetut ja merkittävät työt Jytkyt (1918) ja Hihhulit (1918). Tämän kiihkeän kauden jälkeen Sallisen tuotanto oli sovinnaisempaa ja seesteisempää kuin aiemmin.
Hihhulit oli esillä Ateneumissa ja Suomen taiteen näyttelyssä Kööpenhaminassa. Se ostettiin Ateneumin kokoelmiin vuonna 1923. Joitakin vuosia myöhemmin se siirtyi Malmön taidemuseoon.[2]
Vuonna 1922 Valamon luostariin yhdessä Grigor Auerin kanssa tehty matka käynnisti Sallisen taiteessa luostarielämää kuvaavan vaiheen. Taiteilija palasi luostarisaarelle vuonna 1926 matkustaen tällä kertaa vaimonsa Katarina Tschepurnoffin kanssa.[4]
Sallinen pyrki tietoisesti rikkomaan kultakauden maalarien luoman ihmiskuvauksen mallin. Salliselle rytmi, naivistisuus ja primitiivisyys oli tärkeämpää kuin suora realismi. Hän ei pyrkinyt sulavuuteen eikä eleganssiin. Tito Collianderin mukaan hän pyrki vapauttamaan värin varjojen ja vastakohtien taakasta.[2]
Rosoisuudessaan Sallisen taide oli kuitenkin suhteellisen hienostunutta. Hänen töissään myös perinteet ja kansallisromanttiset ajatukset taiteesta saivat uusia maalauksellisia keinoja.[2]
Sallinen piti säännöllisesti yksityisnäyttelyitä ja osallistui yhteisnäyttelyihin kuolemaansa asti.[2]
Sallinen oli räätäli Antti Sallisen ja Johanna Sallisen esikoinen. Lapsuutensa hän eli Haaparannalla, jossa hän kävi neljä luokkaa lyseota ja oppi isältään räätälin ammatin.
Hänen isänsä oli lestadiolaisena käännyttäjäpappina tunnettu mies. Isä kuritti poikaansa opettaakseen nöyryyttä. Isä ei antanut tilaa taideharrastuksille, eikä suvainnut ”maallista koreutta”. Sallinen karkasi kotoa 14-vuotiaana. Myöhemmin Sallinen teki isästään maalauksen, mutta heidän välinsä eivät koskaan lämmenneet.
Jonkin aikaa Sallinen elätti itsensä kiertävänä räätälikisällinä. Työskennellessään Tukholmassa hän kiinnostui kuvataiteesta, oopperasta ja kirjallisuudesta ja hakeutui opiskelemaan taidetta.
Sallisen ensimmäinen vaimo Helmi Vartiainen istui mallina monissa hänen maalauksissaan esiintyvälle ”Mirrille”. Heille syntyi kaksi tytärtä, Eva ja Taju Sallinen. Avioliitto alkoi 1909 ja päättyi 1916. Sallinen, joka oli ajan lakien mukaan yksin lapsensa huoltaja, lähetti ilman vaimonsa suostumusta Evan alle kaksivuotiaana sisarensa luo Tanskaan. Avioeron jälkeen hän erotti myös nuoremman tyttären äidistä, vaikka huoltajuus oli annettu äidille. Sallinen levitti käsitystä, että Helmi Vartiainen olisi ollut kyvytön äidiksi. Sallinen muutti tyttärensä kanssa asumaan talvella 1915 rakennettuun ”Krapula”-nimiseen taiteilijataloon Hyvinkäälle, mutta tytär vietti suuren osan lapsuudestaan sukulaisten ja tuttavien hoivissa isän ryypätessä, tehdessä maalaustyötään ja matkustellessa. ”Krapula”-ateljeen vieressä oli samana vuonna valmistunut taiteilija Jalmari Ruokokosken ateljeetalo ”Humala”.[5]
Tyko Sallisen taide ja persoona kohahduttivat suomalaista taide-elämää hänen eläessään ja vielä hänen kuoltuaankin. Elinaikanaan hänen maalauksensa aiheuttivat paljon kritiikkiä rumuudellaan ja rujoudellaan. Monien mielestä ei ollut sopivaa kuvata suomalaisia Sallisen kuvaamalla rujolla tavalla. Sallisen maalaustapaa pidettiin raakana ja brutaalina. Hän otti kuvaukseensa mukaan ajan henkeä niin sisällissodasta kuin puutteesta ja omista tunteistaankin. Sallista pidettiin suomalaisen maalaustaiteen perinteiden murskaajana. Suomalaiset kansallisromanttiset ajatukset toteutuvat hänen maalauksissaan kuitenkin uudella tavalla.
Hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke vuonna 1942 ja professorin arvonimi vuonna 1948.[6]
Maalauksia:
Marraskuussa 2016 Helsingin kaupunginteatterissa ensi-iltansa saanut Taju, taiteilijan tytär kertoi Tyko Sallisen suhteesta tyttäreensä[7]. Syksyllä 2017 Turun taidemuseossa oli lähes sadan teoksen näyttely Sallisen tuotannosta[8].
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
