Symmakhia
sotilasliitto antiikin Kreikassa / From Wikipedia, the free encyclopedia
Symmakhia (m.kreik. συμμαχία, joon.kreik. συμμαχίη, symmakhiē, ”yhdessä taisteleminen”) tarkoitti antiikin Kreikassa sotilaallista liittoa polisten eli kaupunkivaltioiden välillä. Symmakhiassa olevat polikset sopivat siitä, että niillä oli yhteiset liittolaiset ja yhteiset viholliset. Liitto käsitti sekä hyökkäys- että puolustussodan.[1][2] Epimakhia (ἐπιμαχία) oli liittoutumisen rajoitetumpi muoto, joka koski vain yhteistä puolustautumista, mutta joskus myös tällaista liittoa voitiin kutsua symmakhiaksi.[3][4]
Useimmiten tasaväkisten polisten liitot olivat vain puolustusliittoja, kun taas voimakkaamman poliksen johdossa olleet täysiä symmakhioita.[4] Kaupungista, joka johti liittoa ja sen joukkoja, käytettiin termiä hēgemōn (ἡγεμών).[5][6][7] Liittolaisesta käytettiin termiä symmakhos (σύμμαχος).[8] Symmakhiaa laajempia liittoja olivat sympoliteia[2] ja koinon.[6]
Varhaisin tunnettu symmakhia on Miletoksen ja Lyydian kuninkaan Alyatteen välinen liitto noin 550-luvulla eaa. Varhaisin liitto, josta on säilynyt maininta piirtokirjoituksessa, on Eliin ja Heraian väliltä noin vuodelta 500 eaa.[4]