italialainen jalkapalloilija From Wikipedia, the free encyclopedia
Roberto Mancini (s. 27. marraskuuta 1964 Jesi, Italia) on italialainen entinen jalkapalloilija ja nykyinen jalkapallovalmentaja.[1] Hän on valmentanut kotimaansa lisäksi Englannissa ja Turkissa,[1] ja kauden 2017–2018 hän toimi venäläisen FK Zenitin päävalmentajana.[1][2] Toukokuussa 2018 hänet nimitettiin Italian maajoukkueen päävalmentajaksi, jona hän toimi viisi vuotta.[3][4] Elokuussa 2023 hän siirtyi vuoteen 2027 ulottuvalla sopimuksella Saudi-Arabian maajoukkueen päävalmentajaksi.[4]
 | |||
| Henkilötiedot | |||
|---|---|---|---|
| Koko nimi | Roberto Mancini | ||
| Syntymäaika | 27. marraskuuta 1964 | ||
| Syntymäpaikka |  Jesi, Italia | ||
| Pelipaikka | hyökkäävä keskikenttäpelaaja | ||
| Pituus | 179 senttimetriä | ||
| Seura | |||
| Seura | Italia | ||
| Tehtävä | päävalmentaja | ||
| Seurat | |||
| Vuodet | Seura | O | (M) |
| 1981–1982 | Bologna |
30 | (9) |
| 1982–1997 | Sampdoria |
424 | (132) |
| 1997–2001 | Lazio |
87 | (15) |
| 2001 | →  Leicester City |
4 | (0) |
| Yhteensä | 545 | (156) | |
| Maajoukkue | |||
| 1984–1994 | Italia |
36 | (4) |
| Valmennusura | |||
| 2001–2002 | Fiorentina | ||
| 2002–2004 | Lazio | ||
| 2004–2008 | Internazionale | ||
| 2009–2013 | Manchester City | ||
| 2013–2014 |  Galatasaray | ||
| 2014–2016 | Internazionale | ||
| 2017–2018 |  FK Zenit | ||
| 2018–2023 | Italia | ||
| 2023– |  Saudi-Arabia | ||
|
Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat. | |||
Mancini aloitti uransa Bolognan joukkueessa 1981, mutta siirtyi jo 1982 Sampdoriaan. Genovalaisseurassa Mancini muodosti tehokkaan hyökkäyskaksikon yhdessä Gianluca Viallin kanssa. Mancini edusti Sampdoriaa 15 vuotta voittaen seurahistorian toistaiseksi ainoan Italian mestaruuden 1991. Lisäksi Mancini voitti Coppa Italian neljään kertaan ja oli mukana myös Cup-voittajien Cupin finaalissa 1990, kun Sampdoria kaatoi Anderlechtin. Euroopan Cupissakin Mancini pääsi aina finaaliin asti, mutta Sampdoria hävisi 1992 Barcelonalle.
Kaikkiaan Mancini pelasi Sampdoriassa 424 liigaottelua ja teki 132 maalia. Hän siirtyi 1997 roomalaisseura Lazioon, jonka paidassa voitti Italian mestaruuden lisäksi Coppa Italian kaksi kertaa ja Cup-voittajien Cupin 1999. Laziossa pelatessaan valmentaja Sven-Göran Eriksson istutti Mancinin hyökkääjästä, hyökkääväksi keskikenttäpelaajaksi. Mancini sai Erikssonilta tärkeää oppia, joka motivoi häntä pian myös valmennustehtäviin.
Vuonna 2001 Mancini pelasi vielä neljä ottelua Leicester Cityn paidassa ennen uransa lopettamista.
Mancini sai kunnian olla ensimmäinen pelaaja, joka sai Serie A:n parhaan pelaajan palkinnon ja Parhaan italialaisen Serie A -pelaajan palkinnon.
Huolimatta menestyksestään seuratasolla Mancini ei onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa Italian maajoukkueessa. Enzo Bearzot'n, Azeglio Vicinin ja Arrigo Sacchin alaisuudessa Mancini pelasi 36 ottelua ja teki niissä neljä maalia[5]. Hän edusti Italiaa vuoden 1988 EM-kisoissa ja vuoden 1990 MM-kotikisoissa, joista tuloksena oli MM-pronssia.
Mancini aloitti valmennusuransa Sven-Göran Erikssonin apuvalmentajana Laziossa 2000. Helmikuussa 2001 Mancini siirtyi erotetun Fatih Terimin seuraajaksi Fiorentinan päävalmentajaksi. Mancini luotsasi firenzeläiset Coppa Italian voittoon 2001, mutta sai potkut huonojen esitysten vuoksi tammikuussa 2002.
Syksyllä 2002 Mancini palasi Roomaan ja Lazioon, kun Alberto Zaccheroni sai potkut huonosti alkaneen kauden 2002–2003 vuoksi. Mancini johdatti Lazion Coppa Italian voittoon 2004. Menestyksekkään kauden jälkeen Mancini siirtyi Internazionale Milanoon Alberto Zaccheronin seuraajaksi. Internazionalessa Mancinista tuli seurahistorian menestyksekkäin valmentaja viimeisen kymmenen vuoden aikana. Mancinin johdolla Nerazzurri voitti kaksi tuplamestaruutta, tosin kaudella 2005–2006 sopupelisotkujen vuoksi.
Menestys eurokentillä antoi kuitenkin odottaa itseään myös Mancinin johtamassa Internazionalessa. Kausina 2004–2005 ja 2005–2006 Internazionalen tie Mestarien liigassa päättyi puolivälieriin. Seuraavilla kausilla Nerazzurri putosi jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Kehno euromenestys johti maaliskuussa 2008 Mancinin yllättävään ilmoitukseen, että hän jättää tehtävänsä kauden 2007–2008 päätteeksi. Mancini kertoi asiasta Internazionalen hävittyä Mestarien liigan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Liverpoolille ensin vieraissa 2–0 ja sitten kotikentällä 0–1. [6]
Kausi 2007–2008 päättyi Mancinin ja Interin osalta kolmanteen perättäiseen Italian mestaruuteen, joka ratkesi vasta päätöskierroksella. Coppa Italian finaalissa Mancini ja Inter kohtasivat neljännen kerran peräkkäin AS Roman. Toistamiseen cup-kannu matkasi Roomaan maalein 2–1.
Toukokuun lopulla 2008 Inter erotti Mancinin. [7] Interistä lähdön jälkeen Mancinia veikkailtiin muun muassa Chelsean uudeksi päävalmentajaksi. [8] Joulukuussa 2009 kerrottiin, että MM-kisoihin selvinnyt Nigeria havittelisi Mancinia päävalmentajakseen. [9] Pestistä ei kuitenkaan tullut mitään, sillä 19. joulukuuta 2009 Manchester City kertoi, että Mancini ottaa seuran valmennusvastuun yhdessä apuvalmentaja Brian Kiddin kanssa. [10] Debyyttikaudellaan Mancini nosti uusien arabiomistajien riemuksi Cityn Valioliigassa viidenneksi, mikä oli seuran paras Valioliigasijoitus. City selvisi sijoituksensa turvin eurokentille ensi kerran sitten vuoden 1978. [11] Kaudella 2010–2011 City jatkoi edelliskauden kaltaisia esityksiään taistellen paikasta Mestarien liigaan. FA Cupissa Mancini luotsasi Cityn loppuotteluun, jossa se kukisti Stoken 1–0. Pokaali oli Cityn ensimmäinen 35 vuoteen. [12]
Kausi 2012–2013 ei sujunut Cityltä odotusten mukaisesti. Valioliigassa mestaruus karkasi jo hyvissä ajoin Manchester Unitedille ja Mestarien liigasta seura putosi jo lohkovaiheessa. Kausi päättyi pettymykseen myös FA Cupissa, kun Wigan kaatoi Cityn loppuottelussa 1–0. Mancinin ura Cityssä päättyi 13. toukokuuta potkuihin, joiden viralliseksi perusteluksi kerrottiin huonot välit seurajohtoon ja pelaajiin. [13]
Lokakuun alussa 2013 Mancini siirtyi turkkilaisen Galatasarayn päävalmentajaksi kolmivuotisella sopimuksella. [14] Mancini johdatti Galatasarayn Turkin cupin mestariksi ja liigassa toiseksi. Mestarien liigassa joukkue pelasi Mancinin alaisuudessa hyvin ja selvisi pudotuspeleihin jättäen lohkossaan taakseen Juventuksen ja FC Kööpenhaminan. Pudotuspeleissä joukkue kuitenkin putosi Chelsealle pelaten ensimmäisen osan tasan 1–1, mutta häviten Stamford Bridgellä 3–0. [15] Mancini jätti yllättäen Galatasarayn kauden 2013–2014 jälkeen. [16]
Marraskuussa 2014 Mancini palasi Internazionalen päävalmentajaksi.[17] Mancinin paluu Internazionaleen oli vaikea ja kausi 2014–2015 päättyi vasta sijalle kahdeksan, mikä jätti seuran europelien ulkopuolelle. Kaudella 2015/16 Internazionale johti Serie A:ta talvitauolle saakka, mutta heikompi kevätkausi pudotti joukkueen lopulta neljänneksi. Kesällä 2016 uutisoitiin Mancinin ja seurajohdon erimielisyyksistä pelaajanhankintojen suhteen.[18] Elokuun alussa 2016 seura ilmoitti, että Mancinin sopimus on purettu ja valmentaja jättää seuran ennen kauden alkua.[19]
Kesäkuussa 2017 Mancini allekirjoitti kolmivuotisen sopimuksen FK Zenitin kanssa.[20] Mancininin johdolla Zenit aloitti kautensa Venäjän liigassa vahvasti ja pelasi 12 ensimmäistä ottelua tappioitta. Kauden edetessä tappiot ja erityisesti tasapelit verottivat Zenitin pistesaalista. Tuloksena oli lopulta viides sija, mikä oli seuran huonoin saavutus kymmeneen vuoteen.[21] Kauden jälkeen Mancini jätti Zenitin ja siirtyi Italian jalkapallomaajoukkueen päävalmentajaksi.[3] Mancini tuli Italian päävalmentajaksi tilanteessa, jossa maajoukkue oli jäänyt ulos MM-kisoista 2018. Mancinin johdolla Italia aloitti ottelunsa voitokkaasti kukistamalla debyyttiottelussa Saudi-Arabian.[22] Italia esiintyi vahvasti EM2020-karsinnoissa ja huhtikuussa 2019 Mancini palkittiin Italian parhaan valmentajan Enzo Bearzot -palkinnolla.[23] Mancinin johdolla Italia varmisti paikkansa EM-lopputurnaukseen lokakuussa 2019.[24] Mancinin johdolla Italia venytti tappiottomien otteluidensa putken maajoukkueen uuteen ennätykseen. Aiempi Vittorio Pozzon joukkueen ennätys oli 30 tappiotonta ottelua, Mancinin Italia pelasi EM-neljännesvälierissä Itävaltaa vastaan 31. perättäisen ottelunsa ilman tappiota.[25] Lopputurnaus huipentui lopulta 34. perättäiseen otteluun ilman tappiota, kun Italia voitti loppuottelussa Englannin rangaistuspotkukilpailun jälkeen.[26]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
