suomalainen jazzrumpali, säveltäjä ja poliitikko From Wikipedia, the free encyclopedia
Reino Kalevi ”Reiska” Laine (s. 11. heinäkuuta 1946 Helsinki)[1] on suomalainen jazzrumpali, säveltäjä, järjestöaktiivi ja entinen kansanedustaja.
Laine aloitti muusikonuransa vuonna 1965 erilaisissa tanssiorkestereissa, muun muassa Olavi Virran yhtyeessä.[2] Hän vietti 1960-luvulla vuoden Yhdysvalloissa hakien kokemusta muusikkona. Vuonna 1967 hän oli mukana voittamassa Montreux’n jazzfestivaalien yhtyekilpailua Eero Koivistoisen yhtyeessä.[3] Voittoa on pidetty ensimmäisenä suomalaiselle jazzille osoitettuna kansainvälisenä tunnustuksena, ja sen ansiosta yhtye pääsi esiintymään Newportin jazzfestivaaleille Yhdysvaltoihin.[4]
Laine on soittanut muun muassa Conjunto Baron -yhtyeessä, Juhani Aaltosen The Finnish Middle Aged All Stars -yhtyeessä, Pekka Pohjolan yhtyeessä, Vesa-Matti Loirin yhtyeessä,[2] Claes Anderssonin triossa[5] sekä omassa yhtyeessään Reiska Laine Bandissä, jonka kaikki jäsenet olivat Yrjö-palkittuja. Yhtye koottiin Suomen muusikkojen liiton 75-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Laine on esiintynyt myös yhdessä muun muassa yhdysvaltalaisten saksofonistien Dexter Gordonin, Clifford Jordanin ja Charlie Marianon kanssa.[3]
Laine on ainoa suomalaismuusikko, joka on esiintynyt Pori Jazz -festivaalilla joka vuosi sen perustamisesta, vuodesta 1966 lähtien.[6] Vuonna 1981 Laine palkittiin Yrjö-palkinnolla.[7]
Lisäksi Laine on soittanut ja esiintynyt cameorooleissa useissa elokuvissa ja TV-sarjoissa.[8][9]
Laineella on poika, Toni Viljami (s. 1974),[1] joka on saanut nimensä yhdysvaltalaisen jazzrumpalin Tony Williamsin mukaan.[3] Williamsia on pidetty Laineen suurimpana tyylillisenä vaikuttajana.[6]
Laine toimi Vasemmistoliiton kansanedustajana vuosina 1996–1999. Hän oli ehdolla Helsingin vaalipiirissä ja pääsi eduskuntaan Esko Seppäsen tilalle 19. marraskuuta 1996.[1] Lisäksi hän on ollut Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1997–2004, ensin Vasemmistoliiton edustajana ja vuodesta 2002 Vihreiden ryhmässä.[1][10][11] Kaudella 2005–2008 hän oli Vihreiden varavaltuutettu.[12] Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa hän oli Vihreiden ehdokkaana Satakunnan vaalipiirissä.[13]
Laine on toiminut aktiivisesti eri kulttuurijärjestöissä ja -toimikunnissa, kuten Pori Jazzin hallituksessa (1991–2002, varapuheenjohtajana 2000), Valtion säveltaidetoimikuntassa (1986–1991, puheenjohtajana 1990–1991), Taiteen keskustoimikunnassa (1990–1991), Suomen Jazzliiton hallituksessa (1978–1985), Finland Festivals -valtuustossa (1994–?), Suomen kansallisoopperan säätiön hallintoneuvostossa (1998–?) sekä PAND – Taiteilijat rauhan puolesta -järjestössä (puheenjohtajana 1999).
Suuren yleisön tietoisuuteen Reiska Laine tuli Pulttibois-sketsisarjan myötä 1980-luvun lopulla. Sarjassa Aake Kallialan ja Pirkka-Pekka Peteliuksen sketsihahmot, muusikot Rampe ja Naukkis kertoivat vitsejä, jotka he olivat kuulleet Reiskalta. Yleinen lausahdus oli ”Reiskahan elää vielä”.[14]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.