Puolan kuningaskunta oli Saksan keisarikunnan Venäjän keisarikunnalta miehittämälleen Veikselin aluepiirin alueelle vuonna 1916 perustama tunnustamaton valtio. Se vastasi autonomisena alueena vuonna 1815 perustettua Puolan kuningaskuntaa, jolla kuitenkin oli ollut 1815–1830 saakka Suomen suuriruhtinaskuntaa laajempi itsehallinto, muun muassa oma kansallinen 30 000 sotilaan palkka-armeija ja säännöllisesti kokoontuvat omat valtiopäivät.
| Puolan kuningaskunta Królestwo Polskie (puolaksi) Königreich Polen (saksaksi) |
|||
|---|---|---|---|
1916–1918 |
|||
|
|||
|
|
|||
| Valtiomuoto | perustuslaillinen monarkia | ||
| Pääkaupunki | Varsova | ||
| Kielet | puola, saksa | ||
| Valuutta | Puolan markka | ||
| Edeltäjä |
 Venäjän keisarikunta (Veikselin aluepiiri) |
||
| Seuraaja |
.svg){kind=small} Puolan tasavalta |
||
.svg)
Puolan kuningaskunnan perustamisen tarkoituksena ei ollut synnyttää suvereenia Puolan valtiota, vaan taata se, että puolalaiset suhtautuisivat myönteisesti saksalaiseen miehitysvaltaan eivätkä tukisi Venäjää, joka oli 1831 alkanut muuttaa Puolan kuningaskuntaa kapinan johdosta tavallisiksi Venäjän keisarikuntaan elimellisesti kuuluviksi tavallisiksi kuvernementeiksi, mikä vientiin hallinnollisesti loppuun vuoteen 1867 mennessä. Puolaa kutsuttiin tämän vuoksi 1831–1916 tämän vuoksi Veikselin aluepiiriksi. Puolan kuningaskunta oli olemassa marraskuuhun 1918 ja Puolan uudelleenitsenäistymiseen saakka.
Saksa ja Itävalta-Unkari valtaavat Venäjän puolalaisalueen
Elokuussa 1914 käynnistyneessä ensimmäisessä maailmansodassa Saksan ja Itävalta-Unkarin joukot valloittivat Venäjän hallitseman Veikselin aluepiirin ja jakoivat alueen hallinnon Varsovassa toimivan saksalaisen kenraalikuvernöörin ja Lublinissa toimivan itävaltalaisen kenraalikuvernöörin hallitsemiin alueisiin.[1][2]
Saksalainen kenraalikuvernööri, kenraali Hans Hartwig von Beseler käynnisti keskustelun puolalaisvaltion perustamisesta. Itävalta-Unkarilla puolestaan oli useampia vaihtoehtoja Puolan suhteen. Yksi vaihtoehto sisälsi Puolan kuningaskunnan luomisen Itävallan keisarin alaisuuteen. Itävalta-Unkarin saksalaiset ja unkarilaiset vastustivat pääosin slaavilaisen alueen mukaanottamista keisarikuntaan. Silloinen nuori Itävalta-Unkarin keisari Kaarle kannatti kuitenkin ajatusta. Kaksi muuta sisälsivät ehdotukset valloitetun puolalaisalueen jakamisen Preussin ja Itävalta-Unkarin kesken tai Itävalta-Unkarin ja valtion, jossa olisi osia Liettuasta, Valko-Venäjästä ja jäänteitä Kongressi-Puolasta.[3]
Keskustelut Puolan kuninkaasta
Puolan kuningasehdokkaiksi nousivat neuvotteluissa Itävallan arkkiherttua Kaarle Stefan ja hänen poikansa arkkiherttua Kaarle Albert. Heidän edukseen nähtiin se, että he asuivat jo Itävallan puolalaisalueella Galitsian Żywiecissä ja puhuivat sujuvaa puolaa. Lisäksi Kaarle Stefanin tyttäret olivat naimisissa Puolan ylhäisaatelistoon kuuluvien Czartoryski- ja Radziwiłł-sukuisten ruhtinaiden kanssa.[4]
Ajatus itävaltalaisen arkkiherttuan valinta Puolan kuninkaaksi oli hylätty vuoden 1916 alkuun mennessä. Saksan kenttäarmeijan johtaja, kenraali Erich von Falkenhayn hylkäsi ajatuksen tammikuussa 1916. Silloinen Saksan valtakunnankansleri Theobald von Bethmann-Hollweg olisi ollut suostuvainen itävaltalaistaustaiseen kuninkaaseen, mikäli Saksa olisi saanut valvoa Puolan kuningaskunnan taloutta, raaka-aineita ja armeijaa. Itävaltalaiskuningas olisi ollut siis marionettihallitsija todellisen vallan ollessa saksalaisilla. Helmikuuhun 1916 mennessä myös von Bethmann-Hollweg oli kuitenkin hylännyt itävaltalaisehdokkuuden.
Saksassa tehtiin suunnitelma saksalaisesta Puolan kuninkaasta – vahvimpia ehdokkaita olivat Saksin ja Baijerin hallitsijasukujen edustajat. Kaikkein vahvimpana nähtiin Baijerin prinssi Leopold, joka toimi silloin itärintamalla komentajatehtävissä.[5]
Puolan kuningaskunta syntyy
Keskusvaltojen tappiot vuoden 1916 aikana johtivat siihen, että asenne Puolan kysymykseen muuttui. Siihen asti keskusvallat olivat pitäneet Puolaa pelinappulana ajatellen tulevia rauhanneuvotteluita. Lisäksi ajateltiin, että Puolan armeija korvaisi keskusvaltojen miehistötappioita. Lokakuussa 1916 keskusvallat pääsivät keskenään sopimukseen luotavasta Puolan valtiosta.
Kenraalikuvernööri von Beseler julkaisi Saksan ja Itävallan keisarien nimissä 5. marraskuuta 1916 sopimuksen, jossa hän lupasi Puolan valtion perustamisen kuitenkaan määrittelemättä tarkemmin, kuka on valtionpäämies, mitkä ovat maan rajat tai mikä on hallintojärjestelmä. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1831 Varsovan kuninkaanlinna oli koristettu Puolan lipuilla. Itävallan Lublinissa toiminut kenraalikuvernööri Karl Kuk julkaisi samanlaisen sopimuksen kuin von Beseler Varsovassa. Välittömästi sopimuksen jälkeen von Beseler julkaisi Varsovassa Puolan armeijan rekrytointijulistuksen.[6]
Väliaikainen hallitus
Puolan väliaikainen hallitus (puol. Tymczasowa Rada Stanu) luotiin 14. tammikuuta 1917. Siihen kuului 15 saksalaisten ja itävaltalaisten valitsemaa jäsentä. Puheenjohtajana toimi niin sanottu kruununmarsalkka. Itävaltalaisten kanssa sodan alusta yhteistyössä ollut puolalaistaustaisen Puolalaislegioonan johtaja Józef Piłsudski oli jäsenenä väliaikaisen hallituksen sotilaskomissiossa.[7]
Väliaikaisen hallituksen ensimmäinen julistus ilmoitti maan olevan kuningaskunta, Puolan suuntautuvan laajentumisessa itään ja hakevan Puolan armeijaan vapaaehtoisia. Väliaikainen hallitus toimi myös parlamenttina vastaten maan koulutuksen järjestämisestä, oikeusjärjestelmästä ja tiedotusvälineistä.
Samoihin aikoihin tapahtui kansainvälisesti Puolaa koskettavia asioita. 22. tammikuuta 1917 Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson antoi julistuksen, jossa hän ilmoitti kannattavansa yhtenäistä ja itsenäistä Puolaa. Seuraavana kuukautena kaatui Venäjän keisarikunta helmikuun vallankumouksessa. Nämä tekijät vahvistivat puolalaisten puolueettomuusasennetta käytävässä maailmansodassa – jopa ympärysvaltoihin ryhdyttiin suhtautumaan myönteisesti.[8]
Epäonninen armeijahanke
Väliaikainen hallitus julisti huhtikuussa 1917 Puolan armeijan perustettavaksi nimittäen eversti Władysław Sikorskin valvomaan puolalaissotilaiden rekrytointia. Armeijaa kutsuttiin Puolan Wehrmachtiksi (saks. Polnische Wehrmacht). Sen sotilaat koostuivat pääasiassa Itävalta-Unkarin armeijassa taistelleista puolalaisista. Joukkojen komentajana toimi itävaltalainen kenraalikuvernööri Kuk. Armeijan tarkoituksena oli toimia 5. marraskuuta 1916 perustetun Puolan kuningaskunnan armeijana. Puolan Wehrmachtin sotilaat siirrettiin pääasiassa saksalaisten komentajien alaisiksi.
Puolalaiset sotilaat tunsivat joutuneensa hankalaan tilanteeseen valansa takia. Vala tuli antaa tulevalle kuninkaalle, jota ei edes ollut vielä valittu. Valassa korostettiin lisäksi liittoa saksalaisten ja itävaltalais-unkarilaisten kanssa. Valasta kieltäytyneet puolalaissotilaat vangittiin, mukaan lukien Piłsudski. Elokuussa 1917 puolalaissotilaat, kaikkiaan noin 10 000 sotilasta, siirrettiin itärintamalle. Ristiriitojen vuoksi puolalainen väliaikaishallitus erosi 25. elokuuta.
Valtionhoitajaneuvosto muodollisena puolalaisvallanpitäjänä
Puolan kuningaskunnan väliaikainen perustuslaki julkistettiin 12. syyskuuta 1917. Perustuslain takana olivat keskusvaltojen edustajat. Sen mukaan valtiolla oli kaksikamarinen parlamentti. Koulutusta ja oikeuslaitosta koskevat vastuut siirrettiin puolalaisviranomaisille. Maan saksalaiselle vähemmistölle luotiin oma koulujärjestelmä, vaikka yhteistyössä olleet puolalaiset vastustivat ratkaisua.
Koska kuningaskunnalla ei ollut vielä hallitsijaa, tehtäviä hoiti valtionhoitajaneuvosto (puol. Rada Regencyjna). Syyskuun 18. siihen nimettiin:
- Aleksander Kakowski, Varsovan arkkipiispa,
- Zdzisław Lubomirski, puolalaisylimys, prinssi, Varsovan pormestari,
- Józef Ostrowski, liikemies, suurmaanomistaja ja sotaa edeltävän ajan Venäjän duuman puolalaisjäsen.
Valtionhoitajaneuvosto nimitettiin seremoniallisesti Tadeusz Kościuszkon kuoleman vuosipäivänä 15. lokakuuta virkaansa. Se nimitti edelleen lakimies Jan Kucharzewskin pääministeriksi. Kaikesta luodusta Puolan kuningaskunnan puolalaishallinnosta huolimatta valta oli saksalaisviranomaisten käsissä.
Työväenliike ja lakot
Venäjän vallankumouksen seurauksena yhteiskunnalliset jännitteet Puolan kuningaskunnassa kasvoivat. Puolalaiset työväenpuolueet organisoivat yhdessä tammikuussa vuonna 1918 sodanvastaisen lakon. Lakon yhteydessä työväestö vaati korotusta palkkoihin, ja myös vaatimus Puolan valtiollisesta itsenäisyydestä voimistui. Lokakuussa vuonna 1918 Puolan sosialistipuolue aloitti yleislakon, jonka tarkoitus oli vauhdittaa Saksan armeijan ajamista pois maasta, ja marraskuussa miehityksen päätyttyä työläiset valtasivat voimalaitoksen.[9]
Keskusvaltojen valta romahtaa
Keisarillisen Saksan tappio ensimmäisessä maailmansodassa tuli entistä ilmeisemmäksi. Kevään ja loppukesän 1918 taistelut osoittivat sen, että keskusvaltojen sotilaallinen voitto ei ollut mahdollinen. Saksa pyrki entistä enemmän tekemään rauhan. Yhtenä ennakkoehdoista oli presidentti Wilsonin niin sanotun neljäntoista kohdan ohjelman hyväksyminen. Siinä oli mainittu muun muassa itsenäinen Puolan valtio ja sen vapaa, turvallinen pääsy merelle.[10]
Kenraali von Beseler luovutti vallan 6. lokakuuta 1918 Puolan siviiliviranomaisille neuvoteltuaan ensin sotamarsalkka Paul von Hindenburgin kanssa. Puolalaiset sotilaat, jotka olivat olleet osa Itävalta-Unkarin armeijaa ja Puolan Wehrmachtissa, siirrettiin puolalaisen valtionhoitajaneuvoston alaisuuteen 10. lokakuuta 1918.
6. marraskuuta 1918 Itävalta-Unkarin puolalaisalueella Lublinissa julistettiin Puolan kansantasavalta (puol. Tymczasowy Rząd Ludowy Republiki Polskiej) perustetuksi. Vallan ottivat sosialistitaustaiset puolalaispoliitikot, pääministerinä Ignacy Daszyński ja sotilaallisena komentajana eversti Edward Rydz-Śmigły. Tavoitteena heillä oli syrjäyttää valtionhoitajaneuvosto ja käynnistää radikaalit sosiaaliset uudistukset.
Useat puolalaistahot olivat vaatineet saksalaisia vapauttamaan kenraali Piłsudskin, joka oli vankina Saksan Magdeburgissa. Tilanne ratkesi 11. marraskuuta 1918, kun Saksa antautui. Niin Lublinin hallitus kuin valtionhoitajaneuvosto luovuttivat valtansa Piłsudskille. Valtionhoitajaneuvosto erosi kolme päivää myöhemmin, jolloin Puolan kuningaskunnan olemassaolo oli päättynyt.[11]
Puolan itsenäistymisen mahdollisti tilanne, jossa vieraat sotajoukot olivat poistuneet maasta. Bolševikit oli lyöty sotilaallisesti ja Saksa antautunut, joten itsenäinen Puolan tasavalta voitiin muodostaa.[9]
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
