Pikalevy (engl. instantaneous disc) on yleisnimi useita tekniikoita käyttäville suoratallennuslevyille, joita käytettiin 1920-luvulta alkaen radiotoimituksissa ja yleisradioasemilla ennen magnetofonin yleistymistä[1]. Pikalevyistä käytetään myös nimitystä lakkalevy.[2] Suomen Yleisradio hankki pikalevytallentimen kalustoonsa 1934, ja sen ensimmäisiä käyttökohteita oli presidentti P. E. Svinhufvudin uudenvuodenpuhe.[3]
Tekniikka
Pikalevyissä oli teknisesti kaksi kerrosta: substraatti ja laminaatti. Edellinen tarkoittaa levyn pohjarakennetta, joka oli yleensä alumiini, mutta myös lasia, kuitua ja terästä käytettiin. Jälkimmäinen tarkoittaa äänitettävissä olevaa pehmeämpää pintakerrosta, joka saattoi olla vahaa, nitroselluloosaa tai selluloosa-asetaattia.[2]
Monet pikalevyt muistuttivat ulkomuodoltaan 78 kierroksen sellakkalevyjä tai LP-levyä[2]. Ne olivat sellakkalevyjä isompia, yleensä 16-tuumaisia, ja pyörivät samalla nopeudella kuin myöhemmin esitelty LP (33 ⅓ kierrosta)[4]. Myös 78 kierroksen nopeudella pyöriviä, halkaisijaltaan 10″ ja 12″ levyjä valmistettiin[5]. Yhdelle pikalevylle mahtui ääntä tyypillisesti kolme minuuttia[6], mutta jopa viisitoista minuuttia toistavia aihioita oli saatavilla[5]. Standardin puuttuessa jotkut pikalevyt äänitettiin ja toistettiin keskiöstä ulospäin (inside start) avautuvalle spiraalille. Syyksi tähän on esitetty kaiverruksessa irtoavaa jyystettä, joka levyn pyöriessä hakeutuu kohti levyn keskipistettä.[7]
Valmistajat
Yksi suoratallennuslevyjärjestelmän valmistajista oli yhdysvaltalainen Presto, jonka laitteistoa käytettiin tallentamaan pikalevylle Herbert Morrisonin selostama lähetys ilmalaiva Hindenburgin tuhosta Lakehurstissa 6. toukokuuta 1937[8].
Radioäänitykset
Pikalevyjä on kiittäminen monista muutoin jo hävinneiksi luulluista arkistojen aarteista taidemusiikin ja kevyen musiikin saralla. Jazzin historia ei olisi yhtä täydellinen ilman pikalevyjä. John Hammondin järjestämät merkittävät konsertit Carnegie Hallista vuosilta 1938 ja 1939, joissa kuultiin Sonny Terryä ja Benny Goodmania, ovat säilyneet jälkipolville pikalevyillä. Duke Ellingtonin orkesterisävellys Black, Brown and Beige on sekin edelleen kuultavissa radiokäyttöön äänitetyltä pikalevyltä.[9]
Vitaphone
Ennen optisen valoääniraidan kehittämistä tehdyt ensimmäiset puhutut äänielokuvat, kuten John Barrymoren esittämä Don Juan (1926) ja Al Jolsonin Jazzlaulaja (1927), käyttivät pikalevyjen kaltaisia taltioita äänen välittämiseen elokuvateattereita varten. Järjestelmän kehitti Western Electric yhdessä Warner Brosin kanssa, ja sen kauppanimi oli Vitaphone.[10][11][12]
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
