Naton pommitukset Jugoslaviassa (Naton käyttämä koodinimi Operation Allied Force, Yhdysvaltain asevoimien käyttämä koodinimi Operation Noble Anvil)[1] alkoivat 24. maaliskuuta 1999 ja päättyivät 10. kesäkuuta 1999 kestettyään 78 päivää.[2] Pommitusten syynä oli Jugoslavian presidentin Slobodan Miloševićin haluttomuus hyväksyä Kosovoa koskevaa suunnitelmaa.[3] 11 viikon kiivaiden pommitusten jälkeen Kosovo siirtyi kansainvälisten joukkojen valvontaan.
| Naton pommitukset Jugoslaviassa | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Kosovon sotaa | |||||||
 Novi Sad pommitusten jäljiltä. | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
|
|
|||||||
Tausta
- Pääartikkeli: Kosovon sota
Etniset jännitteet olivat kasvaneet Kosovossa Josip Broz Titon kuoleman jälkeen. Jugoslavian johtajaksi noussut Milošević lakkautti Kosovon autonomian vuonna 1989 kuultuaan serbien valituksia heihin kohdistuneista hyökkäyksistä. Samana vuonna vietettiin Kosovo Poljen taistelun 600-vuotisjuhlia.[4] 1990-luvun puolessa välissä Kosovon serbien ja albaanien välit kiristyivät ja kehittyivät sodan asteelle terroristiseksi syytetyn[5] UÇK:n tehdessä hyökkäyksiä serbipoliiseja ja serbihallintoa vastaan serbien vastatessa iskuihin kovaotteisesti.[6]
Lännessä alettiin seurata huolestuneina Kosovon tilannetta, kun BBC:n toimittajat raportoivat useista albanialaisista siviiliuhreista ja useat albaanit pakenivat Kosovosta serbipoliisien väkivaltaisuuksia.[7][8] Jugoslaviaan kohdistettavista pommituksista alettiin puhua jo vuonna 1998. Asiassa haluttiin kuitenkin vielä toistaiseksi luottaa pelon voimaan.[9]
Tie pommituksiin
YK antoi Kosovon tilanteesta useita päätöslauselmia. Molempia osapuolia kehotettiin pidättäytymään väkivallasta ja saamaan aikaan aselevon.[10] Jugoslavia myöntyi lokakuussa 1998 päästämään 2000 Etyj-tarkkailijaa Kosovoon varmistamaan, että molemmat osapuolet noudattivat YK:n vaatimuksia.[11] Albaanikapinalliset julistivat yksipuolisen tulitauon samassa kuussa.[12] Marraskuussa 1998 USA ja Nato syyttivät sekä Belgradin hallitusta että albaanikapinallisia tulitaukosopimuksen vaarantamisesta. Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albright vaati Belgradin hallintoa vetämään poliisijoukot pois Kosovosta.[13] Väkivaltaisuudet jatkuivat tulitauon aikana ja Serbian rajajoukkojen ja UÇK:n sissijoukkojen välillä sattui yhteenottoja.[14] Serbijoukot tulittivat useita albaanikyliä, joissa UÇK:n taistelijoiden uskottiin majailevan.[15]
15. tammikuuta Račakin kylässä tapahtui sotarikos albaanialaisia siviilejä vastaan. Yksi UÇK:n tukikohdista sijaitsi Račakissa.[16] Račakin kylästä löydettiin yli 40 ruumista, joiden vahvistettiin olleen albaanisiviilejä.[17] Serbit kiistivät Helena Rannan tutkimusryhmän raportin.[18] HRW:n mukaan serbijoukot olivat tulittaneet ja kiduttaneet siviilejä.[19] Račakin välikohtaus kovensi lännen asenteita Jugoslavian hallintoa kohtaan ja Nato uhkasi Jugoslaviaa pommituksilla, mikäli Kosovon väkivaltaisuuksia ei saataisi loppumaan.[20] Venäjä vastusti sotilaallista ratkaisua ja varoitti koskemasta Kosovoon.[21]
Yhdysvalloissa republikaanien suhtautuminen Naton tuleviin pommituksiin oli jakautunut.[22] Yhdysvalloista, Venäjästä, Isosta-Britanniasta, Ranskasta, Saksasta ja Italiasta koostunut Balkanin yhteysryhmä patisti serbejä ja albaaneja solmimaan sopimuksen, jolla lopetettaisiin väkivaltaisuudet Kosovossa ja annettaisiin Kosovolle laaja autonomia.[23] Helmikuussa järjestettiin Pariisin lähellä Kosovon rauhansuunnitelmaa käsittelevä konferenssi, jossa yritettiin saattaa taistelevat osapuolet sopuun.[24]
Konferenssissa solmittiin Rambouillet’n sopimus, jossa vaadittiin Kosovolle laajaa autonomiaa ja lupaa saada lähettää alueelle Nato-joukkoja laajoin valtuuksin. Jugoslavian presidentti Milošević kieltäytyi allekirjoittamasta rauhansopimusta. Jugoslavia vastusti erityisesti sopimuksen kohtaa, jossa Nato-joukot olisi päästetty Kosovoon.[25] Yhdysvaltain erityislähettiläs Richard Holbrooke yritti vielä käydä taivuttelemassa Milosevicia hyväksymään sopimuksen, tuloksetta. Naton pääsihteeri Javier Solana määräsi Naton aloittamaan ilmaiskut Jugoslaviaa vastaan 24.3.[26][27]
Pommitukset
Pommitussotaan lähdettiin virallisesti ilman YK:n mandaattia.[28] YK kuitenkin syytti serbejä etnisestä puhdistuksesta.[29] Milošević oli aiemmin kiistänyt syytökset etnisestä puhdistuksesta.[30] Naton pommituslennot olivat Naton ensimmäinen hyökkäys itsenäistä valtiota vastaan.[31] Ilmaiskut pyrittiin kohdistamaan esimerkiksi Jugoslavian hallinnollisiin rakennuksiin, televisiokeskuksiin ja maan infrastruktuuriin.[32] Myös maajoukkojen käyttöä harkittiin.[33] Huhtikuussa serbijoukot kaappasivat kolme USA:n YK:n joukoissa palvellutta sotilasta. Sotilaat vapautettiin myöhemmin kansalaisaktivisti Jesse Jacksonin taivuttelujen ansiosta.[34]
Pommitusten aikana lännen ja Kiinan välit kylmenivät hetkeksi Naton pommitettua Kiinan suurlähetystöä.[35] Kiinan suurlähetystön pommitus oli vain yksi monista Naton harhaiskuista. Pommituksia kiihdytettiin ja laajennettiin aika ajoin.[36][37][38] Jugoslavian hallinnon tarjoukset tulitauosta ja serbijoukkojen osittaisesta vetäytymisestä torjuttiin riittämättöminä.[39][40] Merkkejä sotaväsymyksestä näkyi, kun serbit myöntyivät yksittäiseen YK:n operaatioon, joka tulkittiin lopulta askeleeksi oikeaan suuntaan.[41][42]
Tilanne alkoi kiristyä myös diplomaattisella rintamalla. Venäjä uhkasi asettua konfliktin ratkaisussa poikkiteloin, jollei pommituksia keskeytettäisi.[43] Sodan loppu alkoi lopulta olla näköpiirissä. USA:ssa tuki sodalle oli hiipunut jo jonkin aikaa. Yhdysvaltalaiset halusivat yhä enemmän taukoa pommituksiin ja asiaan enemmän neuvotteluratkaisua. Myös tuki Bill Clintonille hiipui.[44]
Rauhanneuvottelut
- Pääartikkeli: Kosovon kriisin neuvotteluratkaisu
Kun pommitusten alkamisesta oli kulunut 72 päivää alkoivat serbit suhtautua myötämielisesti rauhansuunnitelmaan. Milošević myöntyi kansainväliseen rauhansuunnitelmaan, joka velvoitti serbijoukot vetäytymään Kosovosta. EU:n lähetystön jäsenenä toiminut Martti Ahtisaari suhtautui serbien myöntyväisyyteen varovaisen toiveikkaasti.[45] Rauhaa kohti edetessä Nato antoi Jugoslavialle uhkavaatimuksen. Serbijoukkojen olisi vetäydyttävä Kosovosta määräaikaan mennessä ja vasta silloin pommitukset voitaisiin keskeyttää.[46] Rauhanneuvotteluissa koettiin takaisku, kun serbien ja Naton oli vaikea saavuttaa yksimielisyyttä pakolaisten turvallisesta kotiinpaluusta.[47] Sopimus kuitenkin allekirjoitettiin ja serbijoukot aloittivat vetäytymisen Kosovosta.[48] UÇK oli luvannut taata serbijoukkojen turvallisen poistumisen ja Hashim Thaçi lupasi UÇK:n muuttuvan sissijärjestöstä poliittiseksi toimijaksi.[49]
11 viikkoa kestäneet pommitukset päättyivät 10. kesäkuuta, kun serbijoukot olivat aloittaneet vetäytymisen Kosovosta.[50] YK:n kansainvälisiä rauhanturvajoukkojen lähettämistä maahan alettiin suunnitella. YK:n päätöslauselmassa 1244 vaadittiin muun muassa väkivaltaisuuksien loppumista, laajaa autonomiaa Kosovolle ja pakolaisille turvallisen kotiinpaluun edellytykset.[51] Lisäksi UNMIK oli muodostamassa Kosovoon julkishallintoa, oikeuslaitosta ja poliisivoimia.[52] Kosovo siirtyi YK:n valvontaan.
Seuraukset
Sota päättyi Naton voittoon ja Jugoslavian antautumiseen. Nato ilmoitti menettäneensä pommitussodan aikana vain kaksi miehitettyä sotilaskonetta[53], kun taas serbiarmeijan arvioitiin menettäneen yli 600 sotilasta.[54] Materiaaliset vahingot olivat suuret. Vahinkojen korvausten suuruudeksi arvioitiin sata miljardia dollaria.[55] YK arvioi Jugoslavian saastuneen pahoin pommitusten seurauksena.[56] HRW:n mukaan noin 500 siviiliä kuoli Naton pommituksissa.[57] Jugoslavian hallinnon mukaan ilmapommituksissa kuoli tuhansia siviilejä. HRW syytti Natoa ihmisoikeusrikkomuksista[58].
Republikaanit arvostelivat Clintonia ”humanitaarisesta katastrofista”[59] ja George W. Bush käytti Jugoslavian pommitussodan heikkouksia vaalikampanjassaan demokraatteja vastaan.[60] Kosovon sodan arvioitiin myös huonontavan Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteita. Vuonna 2001 Kosovossa aseista riisuttavaksi määrätty UÇK siirsi toimintansa osittain Makedoniaan, jossa vaadittiin Makedonian albaaneille tasavertaista asemaa makedonialaisten rinnalla.[61] Milošević joutui eroamaan Serbian verettömän vallankumouksen seurauksena. Milošević ja joukko korkeita serbialaisia sotilashenkilöitä joutui Haagiin vastaamaan syytteisiin sotarikoksista. Kosovon serbit pelkäsivät koteihinsa palaavien albaanien kostoa.[62]
Serbien ja albaanien välit pysyivät kireinä pommitusten jälkeen. YK:n hallinnon alaisuudessa ollut Kosovo julistautui itsenäiseksi helmikuussa 2008. Venäjä on käyttänyt Naton pommitussotaa ja Kosovon irtautumista Serbiasta hyväkseen vastatessaan kritiikkiin Krimin ”laittomasta liittämisestä” Venäjään vuonna 2014.[63]
Mediapropaganda
Jugoslavian pommitusten aikana neutraalin tiedon saaminen oli vaikeaa. Radio-televizija Srbije välitti albaani- ja Nato-vastaista propagandaa.[64] Valtion televisiokanavasta riippumattomien toimittajien elämä tehtiin vaikeaksi.[65] Nato oikeutti Serbian televisiokeskuksen pommituksen sillä syyllä, että se välitti vihamielistä propagandaa ja valheita.[66] Toisaalta myös läntistä mediaa syytettiin puolueellisesta uutisoinnista konfliktin suhteen ja serbihallinnon tarpeettomista vertailuista natsihallintoon.[67]
Operaation kritiikki
Pommituksia arvosteltiin laajasti. Ympäri maailmaa protestoitiin Jugoslavian pommituksia vastaan.[68] Venäjä ja Kiina tuomitsivat pommitukset laittomana sotilaallisena toimena.[69] Venäjä oli varoittanut kriisin laajentuvan maailmansodaksi.[70] Naton väliintulo ei hellittänyt albaaneihin kohdistuvaa vainoa.[71] Serbit kiihdyttivät albaaneihin kohdistuvaa sortoa pommitusten aikana, jolloin useita kyliä tyhjennettiin albaaneista.[72] Naton mukaan serbit toteuttivat etnisiä puhdistuksia myös Montenegron puolella.[73]
Pommituksia arvosteltiin siitä, että ne kohdistuivat usein siviileihin. Naton pommituskohteilla ei usein ollut tekemistä serbien sotilaskohteiden kanssa. Naton harhaiskut osuivat Montenegron puolelle ja Albanian vastaisella rajalla oleviin albaanijoukkoihin.[74] Yhdysvaltain ja Kiinan välille syntyi diplomaattinen kiista Naton pommittaessa vahingossa Kiinan suurlähetystöä. Serbian naapurimaan Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa sijainneeseen pientaloon osui vahingossa Naton ohjus. Kukaan ei loukkaantunut harhaiskussa.[75] Naton ilmapommit osuivat myös esimerkiksi sairaaloihin,[76] vanhainkoteihin ja pakolaisleireille.[77]
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
