Nälkämaan laulu
kainuulaisten maakuntalaulu / From Wikipedia, the free encyclopedia
Nälkämaan laulu eli Kainuun marssi ("Kuulkaa korpeimme kuiskintaa...") on vuodelta 1911 peräisin oleva Ilmari Kiannon runo, jonka sävelsi lauluksi Oskar Merikanto. Nälkämaan laulu on kainuulaisten maakuntalaulu, joka sanoituksellaan pyrkii kuvaamaan Kainuun luonnonkauneutta sekä kainuulaisten sisukkuutta, ahkeruutta ja isänmaanrakkautta.
Nälkämaan laulu on Suomen eniten laulettuja maakuntalauluja. Kajaanin maanviljelysseura tilasi laulun sen tekijöiltä seuran omaksi lauluksi. Alkuperäinen teksti oli pidempi kuin nykyisin tunnettu; maanviljelysseuran sihteeri Hugo Linna piti tekstiä liian pitkänä, joten hän muokkasi sen yhdessä säveltäjän kanssa sittemmin tunnettuun muotoonsa.[1][2] Laulun alkuperäisiä sanoja myös muutettiin, koska kirkosta eronneen Kiannon alkuperäistä versiota pidettiin paheksuttavana ja ateistisena: esim. alkuperäinen "Nosta rintaasi uskonto uus" muutettiin muotoon "Nosta jo rintaasi maausko uus".[3]
Vuonna 2005 Ilmari Kiannon tytär Raija-Liisa Kianto käänsi ja sovitti Nälkämaan laulun ruotsin kielelle nimellä Hungerlandets sång.[4]