vuoden 1952 elokuva From Wikipedia, the free encyclopedia
Noita palaa elämään on suomalainen kauhuelokuva vuodelta 1952. Sen on ohjannut Roland af Hällström ja tuottanut Mauno Mäkelä. Käsikirjoituksen ovat tehneet Kaarlo Nuorvala ja Hällström itse kirjailijanimellään Viljo Hela. Se pohjautuu Mika Waltarin samannimiseen näytelmään, joka sai ensi-iltansa vuonna 1946. Näytelmästä suunniteltiin elokuvaa jo vuonna 1950, jolloin ohjaajana olisi ollut Hannu Leminen ja miespääosassa Hannun roolissa Tauno Palo, mutta Birgitin osaan ei löydetty sopivaa näyttelijää.[1] Elokuvan ensi-ilta oli 3. lokakuuta 1952 Helsingissä Rexissä ja Tuulensuussa.
Noita palaa elämään | |
---|---|
Ohjaaja | Roland af Hällström |
Käsikirjoittaja |
Viljo Hela Kaarlo Nuorvala |
Perustuu | Mika Waltarin näytelmään Noita palaa elämään |
Tuottaja | Mauno Mäkelä |
Säveltäjä | Tapio Ilomäki |
Kuvaaja | Esko Töyri |
Leikkaaja |
Tapio Ilomäki Nils Holm |
Pääosat |
Mirja Mane Hillevi Lagerstam Toivo Mäkelä Sakari Jurkka Aku Korhonen |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö | Fennada-Filmi |
Ensi-ilta | 1952 |
Kesto | 80 min |
Alkuperäiskieli | suomi |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Elokuvaa on pidetty yhtenä ensimmäisistä suomalaisista kauhuelokuvista Valkoisen peuran (1952) ja Linnaisten vihreän kamarin (1945) rinnalla.[2] Sen alastomuuskohtaukset herättivät aikoinaan kohua, ja niiden ansiosta se myytiin sekä Yhdysvaltoihin että Länsi-Saksaan. Suomessa sensuuri leikkasi elokuvasta 14 metriä, ja siitä poistettiin muun muassa repliikki: ”Tahdon sulkea syliini nuoren lämpimän ruumiin - niityllä, kukkien luona alastomana, tulen lämmössä, veren lämmössä.”[2]
Noita palaa elämään sai kaksi Jussi-palkintoa: parhaasta kuvauksesta (Esko Töyri) ja parhaasta lavastuksesta (Lauri Elo).[1]
Nuori Mirja Mane sai osastaan sekä kiitosta että kritiikkiä: Panu Rajala on laskenut, että naiskriitikot yleensä kritisoivat häntä, mutta joidenkin mieskriitikoiden mielestä hänen suorituksensa ilmensi selvää lahjakkuutta.[1]
Myöhemmät arviot elokuvasta ovat usein olleet kielteisiä. Sitä on luonnehdittu kömpelöksi ja jopa tahattoman koomiseksi.[3] Ohjausta on pidetty epätasaisena.[4] Rajalan mukaan elokuva ei löydä omaa tyyliään, ja kun se harhailee unen ja toden rajamailla, se ei ole kovin uskottava.[1] Toisaalta se on yksi harvoja kotimaisia kauhuelokuvia ja siten kuriositeettina kiehtova.[4]
Mirja Mane | … | Birgit Suomaa |
Toivo Mäkelä | … | Hannu |
Hillevi Lagerstam | … | Greta |
Sakari Jurkka | … | Veikko Hallberg |
Aku Korhonen | … | paroni Hallberg, kartanonomistaja |
Helge Herala | … | Kauko |
Rakel Laakso | … | emännöitsijä |
Elna Hellman | … | Sauna-Maija |
Elsa Turakainen | … | Leena |
Elli Ylimaa | … | Saara |
Einari Ketola | … | Janne |
Jalmari Parikka | … | Henrik |
Mauri Jaakkola | … | kappalainen |
Leo Jokela | … | renki |
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.