From Wikipedia, the free encyclopedia
Mauri Casimir Elovainio (myös Mauri Kalevi Elovainio) (4. heinäkuuta 1936 Oulu – 24. joulukuuta 2023 Helsinki) oli suomalainen kunniakonsuli, yritysjohtaja, kulttuuri- ja urheiluvaikuttaja ja yhteiskuntatieteilijä.[1][2]
Elovainio opiskeli Ressun lukion ranskan kielen linjalla ja valmistui ylioppilaaksi vuonna 1956. Hän valmistui valtiotieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1962. Hänen opinnäytetyön aihe oli Yhdysvaltain asennoituminen Indo-Kiinan kysymykseen vuosina 1945-1954. Hän toimi osakunnan ranskan kielen kerhon puheenjohtajana. Myöhemmin hän oli valtiotieteen lisensiaatti.[1][3][4][5][6]
Hän toimi Helsingin yliopiston promootiojuhlan gratistina. Gratisti on promootiotoimikunnan keskuudesta valittu puheenjohtaja.[7][8]
Elovainio osallistui YK:n yleiskokoukseen Suomen valtuuskunnan jäsenenä vuonna 1965. Hän toimi Paasikivi-Seuran sihteerinä vuosina 1965-1966. Elovainio toimi Suomen ensimmäisen parlamentaarisen puolustuskomitean sihteeristön jäsenenä vuonna 1970–1971 ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan sihteerinä vuonna 1971.[9][10][11][12][13][14]
Hän opetti yhteiskuntatieteitä ja valtio-oppia New Yorkin yliopistossa, Sorbonnen yliopistossa, Helsingin yliopistossa, Turun yliopistossa, Helsingin kauppakorkeakoulussa ja Hankenilla. Hän teki opintomatkoja Yhdysvaltoihin, Ranskaan, Italiaan, Englantiin ja Skotlantiin.[1][15]
Elovainio ennusti insinöörien nousevan "ylipappien" asemaan kansojen välisen yhteistyön avainryhmänä Porin Insinööripäivillä vuonna 1974. Elovainion näkemyksen mukaan tekniikka ei ole sidoksissa kieliin ja kulttuuritekijöihin.[16]
Elovainio teki uran YK:n ja Unescon palveluksessa. Hän oli Suomen Unesco-valtuuskunnan jäsen vuonna 1978. Elovainio oli LKP:n ehdokas ulkoministeriön pohjoismaisten asiain toimiston päälliköksi vuonna 1978.[17][18][19]
Elovainio toimi kulttuuri- ja lehdistöneuvoksena Suomen Pariisin suurlähetystössä vuosina 1979-1983. Hän vaikutti Suomen Ranskan-instituutin syntyyn. Hän seurasi Suomen entistä pääministeriä Kalevi Sorsaa Suomen Ranskan-instituutin säätiön valtuuskunnan puheenjohtajana vuonna 2000.[1][20][21]
Pariisin kauden jälkeen Elovainio siirtyi kulttuuri- ja lehdistöneuvokseksi Suomen Tukholman suurlähetystöön.[17]
Hän siirtyi Posti- ja telelaitoksen päätarkastajaksi ja kansainvälisten suhteiden ylitarkastajaksi vuonna 1984, joka muuntui myöhemmin Soneraksi. Elovainio ylennettiin kansainvälisten ja yhteiskuntasuhteitten päälliköksi vuonna 1988. Sonera laajentui Baltian markkinoille, jonka takia Elovainiolle syntyi läheinen suhde Liettuan kanssa.[1][20][22][23]
Elovainio ajatteli uusien viestintäteknologioiden joko yhdistävän Länsi- ja Itä-Euroopan toisiinsa tai uudet teknologiat tulivat luomaan entistä syvemmän railon alueiden välille. Uudet teknologiat jokatapauksessa kutistivat maailmaa ja maiden oli entistä vaikeampi eristäytyä ulkomaisilta vaikutuksilta.[24]
Elovainio toimi myöhemmin, Sonera Oyj:n pääsihteerinä, Suomen Tennisliiton puheenjohtajana, Suomenruotsalaisten kansankäräjien hallituksen jäsenenä, Selim Eskelinin säätiön hallituksen jäsenenä, Pro Baltica Forumin hallituksen jäsenenä, Suomen kansallisoopperan ja -baletin kannatusyhdistuksen Pro Operan puheenjohtajana. Suomen Tennisliitto palkitsi Elovainion Rakkaudesta tennikseen -laatalla vuonna 2011.[3][25][26][27][28][4][29][30]
Elovainio kutsuttiin Liettuan toiseksi kunniakonsuliksi vuonna 2000. Hänen toimipiirinä oli Länsi-Suomen lääni ja Päijät-Hämeen maakunta. Hän toimi myös Liettuan ystävät ry:n varapuheenjohtajana.[3]
Elovainio oli Liberaalisen Kansanpuolueen jäsen, mutta hän siirtyi Suomen Keskustan jäseneksi LKP:n liityttyä Keskustan jäsenjärjestöksi 1980-luvulla. Elovainio toimi Suomen Keskustan yhteiskuntatieteilijöiden puheenjohtajana ja Helsingin piirin hallituksen jäsenenä, sekä ruotsinkielisen piirin edustajana puoluevaltuustossa. Hän oli Suomen Keskustan ruotsinkielisen valtuuskunnan ja piirin perustajajäsen. Elovainio edisti kaksikielisyyttä Suomessa ja hän huomautti Folktingetin kokouksessa vuonna 2015, että keskustan puheenjohtaja, valtioneuvos Johannes Virolainen esitteli ruotsin kielen pakolliseksi oppiaineeksi peruskouluihin, eli keskusta oli tehnyt hyvää ruotsin kielen edistämiseksi. Pääministeri, Suomen Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen myönsi Elovainiolle puolueen kultaisen ansiomitalin.[31][32][26][33][34]
Hänelle myönnettiin Folktingetin ansiomitali vuonna 2017.[35]
Hän toimi kirjoittajana Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Suomen kansallisbiografialle. Elovainio oli Edistyksellisen tiedeliiton puheenjohtaja ja kunniajäsen sekä Valtiotieteellisen yhdistyksen johtokunnan jäsen.[36][23][37][38][39]
Elovainio totesi yhteiskunnan kärsivän mikäli liian teknokraattinen maailmankuva valtaa sivistyspolitiikan.[40]
Elovainio oli ranskalaisuuden ihailija ja hänellä oli toinen koti Ranskan Rivieralla.[1][17]
Elovainio sai Ranskan valtiollisen kunniamerkin ja Liettuan ansioritarikunnan ritariristin vuonna 2013. Elovainio sai Suomen Leijonan ritarikunnan ensimmäisen luokan ritarimerkin vuonna 1996, Latvian Kolmen Tähden ritarikunnan upseerimerkin vuonna 1999 ja Italian Solidaarisuuden tähden ritarikunnan komentajamerkin vuonna 2003.[1][44][45][46]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.