Marjastus
marjojen poimiminen From Wikipedia, the free encyclopedia
marjojen poimiminen From Wikipedia, the free encyclopedia
Marjastuksella tarkoitetaan luonnossa kasvavien marjojen poimintaa. Marjoja poimitaan paitsi harrastukseksi ja omaan käyttöön myös myyntiin. Tällöin käytetään termejä kotitarvemarjastus ja kaupallinen marjastus.
 |
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Täsmennys: tai sitten vaihdettava artikkelin nimeksi "Marjastus Suomessa" tms. |
Marjoja voi poimia käsin tai poimurilla. Myyntiin metsämarjoja poimitaan pääosin tarkoitukseen kehitetyillä lyhytvartisilla poimureilla ja pitkävartisilla niin sanotuilla "haravapoimureilla".
Suomalaiset ovat innokkaita marjastajia. Suomalaisten marjastusaktiivisuutta ovat tutkineet mm. Arktiset Aromit ry ja Metsäntutkimuslaitos. Arktiset Aromit ry:n vuosina 1997 ja 2007 työikäiselle väestölle kohdentamien tutkimusten mukaan marjat hankittiin kotitalouksiin pääasiassa itse poimien. Luonnonmarjoja poimi 67 % tutkimukseen vastanneista vuonna 1997 ja 73 % vuonna 2007. Vuoden 2007 tutkimuksessa marjastusta harrastivat innokkaimmin 55–64-vuotiaat henkilöt. Muissa ikäryhmissä poimintainnokkuus ei ole yhtä suurta.
Suomalaiset poimivat ahkerimmin mustikkaa (noin 40 % marjaretkistä), puolukkaa (noin 35 %), hillaa ja vadelmaa (noin 10 %) sekä karpaloa (alle 5 %). Suurimmat marjasaaliit saadaan puolukasta. Yleensä mustikka-, puolukka- ja hillapaikat ovat 5–30 kilometrin etäisyydellä ja marjapaikan läheisyyteen kuljetaan useimmiten autolla. Muita Suomessa syötäväksi poimittuja luonnonmarjoja ovat esimerkiksi ahomansikka, juolukka, mesimarja, pihlajanmarja, riekonmarja, tyrni ja variksenmarja[1].
Valtaosa vuoden 2007 tutkimukseen osallistuneista työikäisistä (69 %) aikoi tarvittaessa ostaa marjoja, enimmäkseen mustikkaa, puolukkaa, hillaa ja vadelmaa. Suurissa asutuskeskuksissa halukkuus marjojen ostoon kaupoista ja toreilta on viimeisen kymmenen vuoden aikana selvästi kasvanut.
Tutkimukseen osallistuneet olivat valmiita maksamaan kotimaisista marjoista enemmän kuin ulkomaisista. Luonnonmarjoja poimitaan luonnon virkistävän vaikutuksen, marjojen käyttötottumuksen ja marjojen terveellisyyden vuoksi. Tutkimukseen vastanneet pitivät marjojen myyntipoimintaan innostavina tekijöinä hintaa ja marjastuskaverin saantia mukaan marjametsään. Poiminnan rajoitteiksi koettiin ajan ja lähietäisyydellä olevien poimintapaikkojen puute.
Marjoja suomalaiset poimivat omaan käyttöön. Alle 10 % vastaajista myi poimimiaan marjoja. Alhaisen myynti-innostuksen vuoksi monet yritykset kutsuvat kesäisin Suomeen ulkomaisia marjastajia.
Vuonna 2011 Arktiset Aromit ry kartoitti metsämarjojen poiminta-aktiivisuutta myös Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan työikäisen väestön keskuudessa. Pohjoisessa poiminta-aktiivisuus osoittautui selvästi maan keskiarvoa korkeammaksi. Omaan käyttöön marjoja poimi 90 %, tuttaville 20 % ja myyntiin 10 % näiden maakuntien kotitalouksista. Keskimäärin puolukkaa ja mustikkaa poimittiin 25 kg taloutta kohti. Poimijahinnoin arvioituna kotitalouksiin poimittujen marjojen arvoksi voidaan määrittää 3,5 miljoonaa euroa. Jos vastaava määrä marjoja tai niitä korvaavat tuontihedelmät ostettaisiin kaupasta, arvo olisi kuluttajahinnoin arvioituna kolminkertainen.
Marjastusharrastuksen ylläpitämiseksi ja marjojen käytön lisäämiseksi järjestetään monenlaisia kampanjoita kilpailuja. Näitä ovat esimerkiksi Arktiset aromit ry:n toteuttama koulumarjakuukausi Suomen peruskouluissa, marjojen ja sienten poimintakilpailu, Marjastuksen MM-kisat jne.
Ravinnon hankkiminen luonnosta on huomattavasti vanhempaa kuin maanviljely. Jo ensimmäiset Suomeen tulleet metsästäjä-keräilijät hyödynsivät marjoja muiden luonnonantimien ohella. Lähes jokainen suomalainen muistaa nykyisinkin lapsuusajan marjaretkiä kavereiden, vanhempien tai isovanhempien kanssa.
Marjoja on käytetty sekä tuoreena että säilöttynä. Marjasurvosta on tehty puolukoista, karpaloista ja lakoista. Ne ovat sisältämiensä happojen vuoksi hyvin säilyviä marjalajeja. Survosta on säilytetty alkuaan puutynnyreissä viileässä, nykyisin puhtaissa lasipurkeissa tai kannella peitetyissä muoviastioissa. Survos säilyy, kun marjat ovat survotun soseen peitossa ja pinta on tasainen.
Kovakuorisia marjoja, kuten puolukoita ja karpaloita, on säilötty myös veteen. Puhdistetut marjat on laitettu lasi- tai muovitölkkeihin ja kaadettu kylmää vettä päälle niin, että marjat ovat kokonaan peittyneet. Tölkit on säilytetty pimeässä ja viileässä kellarissa.
Kuivaaminen on myös perinteinen marjojen säilöntämuoto. Marjoja on kuivattu uunin pankolla jälkilämmössä, jolloin lämpö ei ole noussut yli 50 asteen. Kuivattavat marjat on levitelty puhtaalle alustalle ja säilötty suljetuissa tölkeissä pimeässä ja viileässä.
Nykyisin käytämme marjoja etupäässä ruoanlaitossa, mutta aikoinaan niitä on käytetty myös lääkinnällisiin tarkoituksiin. Ensimmäiset kirjalliset todisteet marjojen käytöstä suomalaisessa lääketieteessä löytyvät jo 1400-luvulta Naantalin luostarin yrttikirjasta. Rohtomarjana pidettiin erityisesti katajanmarjaa, jota käytettiin muun muassa raskaudenkeskeytyksiin, reumatismiin, kolotuksiin ja loishäätöihin. Katajanmarjasta valmistetusta öljystä saatiin apua horkkaan ja nivuspaiseisiin. Katajalla tehtiin myös desinfiointia ja haavanhoitoa. Suomen Muurlassa marjojen ja viinan uskottiin ajavan ruttoa ja koleraa.
Lakka auttoi kuumeeseen, puna- ja keuhkotautiin sekä keripukkiin. Karpaloilla torjuttiin keripukkia, hoidettiin kuumetta ja tehtiin lapsille loishäätöjä. Karpalosiirappia myytiin apteekkien valikoimissa vatsarohtona. Tavallisin kotiapteekkien marja on ollut mustikka. Pohjoisessa kansanlääkinnässä mustikka tarjosi helpotusta ripuliin, kuumeeseen ja punatautiin. Myös Elias Lönnrot kirjoitti mustikasta kirjassaan Flora Fennica. Hänellä oli myönteistä sanottavaa lisäksi puolukasta. Ennen vanhaan puolukalla hoidettiin ilmavaivoja, kuumetta ja virtsavaivoja. ”Marjat kuivina vähän kovetuttavia, avulliset vatsataudissa. Marja-mehu vilvoittava kuumeissa” -Elias Lönnrot.
Suomen metsissä kasvavat mm. puolukka, mustikka, vadelma ja variksenmarja ja karpalo. Soilla ja korvissa viihtyvät mm. lakka, juolukka ja karpalo. Tunturialueilla puolestaan kasvavat variksenmarja, riekonmarja, puolukka ja juolukka.
Meille tavallisia marjalajeja kasvaa myös Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Tosin osa lajeista on muuntunut omiksi lajeikseen ja alalajeikseen. Pohjois-Amerikassa kasvavat esimerkiksi ahomansikka, lakka, juolukka, karpalo, kataja, puolukka, riekonmarja, vadelma ja variksenmarja. Euroopassa ja Pohjois-Aasiassa kasvavat kotipihlaja, lillukka, mustikka ja tyrni.
Metsien marjat ovat olleet yhteistä omaisuutta, niiden poiminta on sallittu kaikille. 1700-luvulla Isojako toi Suomeen yksityisen maanomistuksen. Siitä huolimatta jokamiehen oikeudet säilyivät ja ne turvattiin lailla. Suurimmassa osassa Eurooppaa jokamiehen oikeuksia ei tunneta tai niitä on rajoitettu.
Jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan Suomessa oleskelevan mahdollisuutta käyttää luontoa siitä riippumatta, kuka omistaa alueen tai on sen haltija. Niistä nauttimiseen ei tarvita maanomistajan lupaa eikä niistä tarvitse maksaa. Jokamiehenoikeutta käyttämällä ei kuitenkaan saa aiheuttaa haittaa tai häiriötä. Suomessa marjojen ja sienten poiminta kuuluu jokamiehenoikeuden piiriin, joten marjastusta ja sienestystä saa harjoittaa muualla paitsi toisten ihmisten pihapiirissä. Itse poimituista marjoista saadut myyntitulot ovat kerääjälle verottomia. Eniten perinteeseen on vaikuttanut tarjolla olevat marjat, alueittain vaihteleva metsätyyppi sekä tietenkin vuosittainen marjasato, mutta toisaalta myös ihmisten mieltymykset ja ennakkoluulot.
Marjastusperinne jatkuu myös tulevaisuudessa, vaikka marjojen lisäksi on nykyisin saatavilla paljon muita ruoka-aineita. Suomalaiset poimivat edelleen marjoja omiksi tarpeiksi pakastettavaksi. Kesämökkeilyyn sisältyy usein myös marjaretket. Suomalaisilla on useita luontoharrastuksia, jotka innostavat liikkumaan metsissä vuodesta toiseen. Myös marjojen viljely kotipuutarhassa on suosittua moniin muihin maihin verrattuna.
Luonnonantimien hyvinvointi- ja terveysvaikutuksista tiedetään yhä enemmän, mikä lisää kiinnostusta marjoihin ja niiden hyödyntämiseen. Ihmisten kasvava kiinnostus lähiruokaan on myös omiaan edistämään luonnontuotteiden talteenottoa. Lapsille marjastusta ja luonnon tuntemusta opettavat mm. päiväkodit, perhepäivähoitajat, koulut, vanhemmat, isovanhemmat ja järjestöt. Uudet sukupolvet jatkavat siten perinteen säilymistä.
Luonnonmarjatuotteita jalostavien suomalaisyritysten marjatarpeesta jopa 90 prosenttia keräävät ulkomailta, kuten Thaimaasta tulevat marjanpoimijat.[2]
Vuonna 2013 Suomessa oli noin 3000 ulkomaista marjanpoimijaa. Luonnontuoteteollisuusyhdistyksen puheenjohtajan mukaan heistä noin 30-40 oli saanut mielestään väärää informaatiota ja muut oikeaa. Hänen mukaansa ilman ulkomaalaisia marjat jäisivät metsään ja niitä jouduttaisiin turhaan tuomaan ulkomailta. Hänen mielestään marjojen reaalihinta on laskenut 20 vuodessa ja siksi suomalaiset eivät enää viitsi poimia marjoja.[3]
SAK vaati minimipalkkaa marjanpoimijoille. Lapin Kansan mukaan tämä olisi ongelmallista: tällöin urakkapalkan sijaan palkkaa pitäisi maksaa niillekin, jotka laiskottelevat ja hyväksikäyttävät järjestelmää. Lehti syyllistää SAK:ta marjanpoiminta-alan alasajosta.[4][5]
Marjanpoimijoiden kohtelusta käydään oikeutta.[6]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
