yhdysvaltalainen balettitanssija From Wikipedia, the free encyclopedia
Maria Tallchief (alk. Elizabeth Marie Tall Chief; 24. tammikuuta 1925 Fairfax, Oklahoma – 11. huhtikuuta 2013 Chicago, Illinois[1]) oli yhdysvaltalainen balettitanssija. Hän tanssi muun muassa Ballet Russe de Monte Carlossa ja New York City Ballet’ssa ja esiintyi useissa koreografi George Balanchinen baleteissa. Teknisesti taitavan Tallchiefin tunnetuin rooli oli Igor Stravinskyn baletissa Tulilintu. Tallchief oli ensimmäinen maailmanlaajuista suosiota saanut yhdysvaltalainen ballerina, ja hän oli aikanaan myös maailman parhaiten palkattu balettitanssija.
| Maria Tallchief | |
|---|---|
 Maria Tallchief vuonna 1961. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 24. tammikuuta 1925 Fairfax, Oklahoma |
| Kuollut | 11. huhtikuuta 2013 (88 vuotta) Chicago, Illinois |
| Ammatti | balettitanssija |
Elizabeth Marie Tall Chief syntyi 24. tammikuuta 1925 Oklahoman Fairfaxissa. Hänen isänsä oli osage-intiaaneihin kuulunut Alexander Joseph Tall Chief ja äitinsä skotlantilais-irlantilainen Ruth Porter. Maria oli vanhin perheen kolmesta lapsesta. Kaksi nuorempaa sisarusta olivat Marjorie, josta myös tuli ballerina, ja Jerry.[1][2]
Oklahoman osage-intiaanit olivat tuohon aikaan suhteellisen varakkaita Oklahoman öljylöytöjen ansiosta. Marian vanhemmatkin pystyivät laittamaan lapsensa yksityiskouluun ja hankkimaan tanssi- ja musiikkitunteja.[3] Maria ottikin ensimmäiset balettituntinsa Colorado Springsissä, jossa perhe vietti kesät. Hän kävi myös pianotunneilla, ja absoluuttisen sävelkorvan omannut Maria harkitsikin konserttipianistin uraa.[1]
Tall Chiefit muuttivat Los Angelesiin, kun Maria oli kahdeksanvuotias.[1] Siellä hän päätyi sattumalta Ernest Belcherin studioon. Sisarukset siirtyivät Bronislava Nižinskan studioon vuonna 1938. Nižinskan opetuksessa Maria Tall Chief päätti lopullisesti ryhtyä ballerinaksi.[2] Hän otti samaan aikaan tunteja myös muilta Los Angelesissa vierailleilta opettajilta. Tatjana Rjabušinskaja oli Tall Chiefin esiliinana, kun tämä vieraili New Yorkissa. Kaupungista oli tullut toisen maailmansodan aikana maailman johtaviin balettiseurueisiin kuuluneen Ballet Russe de Monte Carlon koti. Tall Chief liittyi seurueeseen 1942.[1] Tall Chiefin koe-esiintymisen aikaan seurueessa ei ollut tilaa, mutta se joutui ottamaan lisäjäseniä, kun monilla tanssijoista oli Nansen-passi, eivätkä he näin voineet esiintyä Kanadassa.[2]
Tall Chief tanssi Ballet Russe de Monte Carlossa viisi vuotta, ja tuona aikana hän amerikkalaisti nimensä Tallchiefiksi.[4] Kesällä 1944 Ballet Russe de Monte Carlon koko tanssijakaarti osallistui Broadway-näytelmään Song of Norway, jonka koreografina oli toiminut George Balanchine.[1] Balanchine kiinnitti huomionsa nuoreen Tallchiefiin, josta tuli hänen muusansa ja suojattinsa.[4] Balanchine jatkoi näytelmän jälkeen yhteistyötä Ballet Russe de Monte Carlon kanssa, ja Tallchief esiintyi muun muassa baleteissa Keijukaisen suudelma ja Night Shadow.[2]
Tallchief ja Balanchine menivät naimisiin vuonna 1946. Tallchief oli tuossa vaiheessa Ballet Russe de Monte Carlon tunnetuimpia tanssijoita, mutta Balanchine halusi oman seurueen. Balanchine ja Lincoln Kirstein perustivat 1946 Ballet Societyn, josta tuli myöhemmin New York City Ballet. Tallchief jatkoi Ballet Russe de Monte Carlossa vuoteen 1947 ja tanssi sen jälkeen puoli vuotta Pariisin oopperan baletissa. Hänestä tuli ensimmäinen 1900-luvulla Palais Garnier’ssa tanssinut yhdysvaltalainen.[2]
Palattuaan New Yorkiin 1947 Tallchief aloitti Ballet Societyn ballerinana ja tanssi lähes jokaisessa Balanchinen baletissa. Monien roolien suunnittelussa otettiin huomioon Tallchiefin tekniikka ja taiteellisuus, ja hänestä tulikin Balanchinen ballerinojen esikuva.[2] Balanchinen Tallchiefiä varten koreografioimia baletteja olivat muun muassa Tulilintu, Joutsenlampi, Pähkinänsärkijä, Sylvia Pas de Deux, Allegro Brillante, Pas de Dix ja Scotch Symphony. Tallchiefin suosio räjähti erityisesti hänen Igor Stravinskyn Tulilinnussa tekemän roolinsa jälkeen.[1]
Tallchief tanssi New York City Ballet’ssa vuoteen 1965, vaikka esiintyi välillä myös muissa seurueissa ja Metro-Goldwyn-Mayerin elokuvassa Meren jumalatar. Ballet Russe de Monte Carlon listoilla hän tanssi vuosina 1954–1955. Hän sai tuolloin palkkaa 2 000 dollaria viikossa, enemmän kuin kukaan toinen tanssija siihen aikaan. American Ballet Theatreissa Tallchief tanssi 1960–1962, jolloin hän todisti, että osaa esiintyä sekä dramaattisissa että abstrakteissa rooleissa. Tallchief esiintyi myös muun muassa Chicagon baletissa, San Franciscon baletissa, Tanskan kuninkaallisessa baletissa ja Hampurin baletissa. Eläkkeelle hän jäi vuonna 1966.[1]
Lopetettuaan uransa tanssijana Tallchief jatkoi kuitenkin tanssitaiteen parissa. Hän perusti 1970-luvun puolivälissä Chicagon lyyrisen oopperan tanssikoulun. Hän toimi myös vuonna 1981 aloittaneen Chicagon kaupunginbaletin taiteellisena johtajana; hän jätti tehtävän vuonna 1987.[1]
Tallchief oli kolmesti naimisissa. Hänen ensimmäisen miehensä George Balanchinen kanssa hän oli naimisissa 1946–1950. Liitto mitätöitiin, kun Balanchine ei halunnut lapsia. Tallchief on myöhemmin muistellut omaelämäkerrassaan, etteivät intohimo ja romanssi kuuluneet heidän liittoonsa. Tallchief oli vuosina 1952–1954 naimisissa lentäjä Elmourza Natirboffin kanssa, ja vuonna 1956 hän meni naimisiin liikemies Henry Paschenin kanssa.[1] He saivat vuonna 1959 tyttären, Elisen, josta tuli tunnettu runoilija.[2]
Tallchief tunnettiin loistavasta teknisistä osaamisestaan, klassisesta taustastaan ja järkkymättömästä päättäväisyydestään. Kriitikot arvostivat lisäksi hänen osaamisensa laajuutta. Kriitikko Anatole Chujoyn mukaan Tallchiefin osasi loistavan tekniikkansa ohella esiintyä samanaikaisesti sekä viehättävästi että uhkaavasti.[5]
Tallchief oli nostamassa yhdysvaltalaista balettitanssia huipulle, ja hän oli ensimmäinen yhdysvaltalainen ballerina, joka sai maailmanlaajuista huomiota.[5] Tanssija ja koreografi Jacques d’Amboise on verrannut häntä Galina Ulanovaan ja Margot Fonteyniin.[1]
Hänet on palkittu urastaan useilla tunnustuksilla. Kennedy Center Honorsin hän sai vuonna 1996 ja National Medal of Artsin 1999. Hän ei itse unohtanut ikinä intiaanitaustaansa, ja osaget ja Oklahoman osavaltio olivat palkinneet hänet jo 1953 uskollisuudesta heimoa kohtaan. Osagien heimoneuvosto nimesi hänet ”Kahden maailman naiseksi” tunnustuksena osagien ja yhdysvaltalaisen kulttuurin yhteensovittamisesta.[3]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
