From Wikipedia, the free encyclopedia
Konstantin Dmitrijevitš Balmont (ven. Константи́н Дми́триевич Бальмо́нт), (3. kesäkuuta [J: 15. kesäkuuta) 1867 Gumništšin kylä, Šujan piiri, Vladimirin kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 23. joulukuuta 1942 Noisy-le-Grand,[1] Ranska) oli venäläinen runoilija.[2]
| Konstantin Balmont | |
|---|---|
 Valentin Serov: Konstantin Balmontin muotokuva, 1905. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1867 Gumništšin kylä, Venäjä |
| Kuollut | 1942 (74–75 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Kansalaisuus | - |
| Ammatti | kirjailija, kääntäjä |
| Kirjailija | |
| Äidinkieli | venäjä |
| Tuotannon kieli | venäjä |
| Kirjallinen suuntaus | symbolismi |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Konstantin Balmont syntyi aatelisperheeseen, hän oli kolmas seitsemästä pojasta. Hänen vanhempansa olivat Dmitri Konstantinovitš Balmont (1835-1907), joka oli Šuiskin käräjäoikeudessa ja paikallishallinnossa rauhantuomarina sekä paikallisneuvoston puheenjohtajana ja everstintytär Vera Nikolajevna Lebedeva kirjallisuutta ammatikseen harjoittavasta perheestä, joka kirjoitti paikallislehtiin, järjesti kirjallisia iltoja ja amatööriteatteriesityksiä.[3][4]
Äidillä oli voimakas vaikutus tulevan runoilijan maailmankuvaan, joka johdatti hänet musiikin, kirjallisuuden, historian maailmaan ja opetti häntä ymmärtämään "naissielun kauneutta". Vera Nikolajevna osasi vieraita kieliä hyvin, luki paljon "eikä ollut vieras vapaa-ajattelulle" taloon pyrkivien vieraiden suhteen.[5][6][7][8][9] Balmont oppi lukemaan 5-vuotiaana ja sanoi Aleksandr Puškinin, Nikolai Nekrasovin, Aleksei Koltsovin ja Ivan Nikitinin olleen hänen varhaisimpia kirjallisia vaikuttajiaan.[10] Hän muisteli myöhemmin Gumništšisin maatilalla vietettyjä elämänsä kymmentä ensimmäistä vuotta suurella kiintymyksellä ja kutsui paikkaa "pieneksi hiljaisen mukavuuden valtakunnaksi".[11]
Vuonna 1879 Vera Nikolajevna muutti 10-vuotiaan Konstantinin kanssa Šujaan, jossa tämä ryhtyi käymään paikallista lukiota. Siellä hän kiinnostui ranskalaisesta ja saksalaisesta runoudesta ja alkoi kirjoittaa itse. Äiti kritisoi kahta hänen ensimmäistä runoaan niin, että seuraavien kuuden vuoden aikana hän ei enää yrittänyt kirjoittaa runoutta. Kymnaasissa Konstantin liittyi salaiseen oppilaiden ja joittenkin opettajien muodostamaan ryhmään, joka painoi ja jakoi vallankumouksellisen, sosialistisen poliittisen järjestön ja vasemmistolaisen terroristiryhmä Narodnaja voljan julistuksia.[12] "Olin onnellinen ja halusin kaikkien olevan onnellisia. Se että vain vähemmistöllä, minä mukaan lukien, oli oikeus sellaiseen onnellisuuteen, vaikutti minusta törkeältä", hän kirjoitti myöhemmin.[13] Kesäkuussa 1886 Konstantin Balmont erotettiin Šujan lukiosta poliittisen toiminnan vuoksi.[12]
Vera Nikolajevna siirsi poikansa Vladimirin lukioon, mutta täällä Konstantinin täytyi asua kreikan kielen opettajan kanssa, joka huolehti pojasta kuin vanginvartija. Loppuvuodesta 1885 Balmont teki julkaisudebyyttinsä: kolme hänen runojaan ilmestyi suositussa pietarilaisessa kuva-aikakauslehdessä Živopisnoje obozrenie (ven. Живописное обозрение). Tätä tapahtumaa elämäkerran kirjoittaja Viktor Bannikovin mukaan "kukaan ei huomannut paitsi hänen mentorinsa" ja hänen äitinsä, joka kielsi nuorta miestä julkaisemasta yhtään enempää.[4][13]
Vuonna 1886 Balmont valmistui vihaamastaan lukiosta. "Se tuhosi hermostoni täysin", hän muisteli vuonna 1923 ja ilmoittautui Moskovan valtionyliopistoon oikeustieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan lakia. Siellä hän liittyi vasemmistoaktivistien ryhmään, ja hänet pidätettiin opiskelijoiden levottomuuksiin osallistumisesta. Hän vietti kolme päivää vankilassa, hänet erotettiin yliopistosta vuonna 1887 ja hän palasi kotiin Šujaan. Vuonna 1889 Balmont palasi yliopistoon, mutta erosi pian uudelleen kärsittyään hermoromahduksen.[14][15] Hän yritti uudelleen Demidovin lakiopistossa Jaroslavlissa vuonna 1889, mutta keskeytti opinnot vuonna 1890, koska katsoi saaneensa tarpeeksi korkeakoulutusta. "En yksinkertaisesti pystynyt opiskelemaan lakia, kun elän niin intensiivisesti sydämeni intohimojen kautta", hän kirjoitti vuonna 1911.[15][16][5]
Helmikuussa 1889 Konstantin Balmont meni naimisiin kotiseutunsa tehtaanomistajan tyttären Larisa Mihailovna Garelinan kanssa. Balmont oli avioliitossa onneton ja 13. maaliskuuta 1890 hän yritti itsemurhaa hyppäämällä kolmannen kerroksen ikkunasta. Tämän seurauksena hän ontui ja hänellä oli loukkaantunut kirjoituskäsi loppuelämänsä. Heidän toinen lapsensa kuoli pienenä ja toinen oli mielisairas.[12][13][17]
Vuonna 1896 Balmont meni naimisiin rikkaan kauppiaan hyvinkoulutetun tyttären Jekaterina Aleksejevna Andrejevan (1867–1952) kanssa, joka oli sukua tunnetuille moskovalaisille kustantajiille Sabašnikoveille.[17] Andrejevalla ja Balmontilla oli paljon yhteistä: he muodostivat kääntäjäpariskunnan ja työskentelivät yhdessä Gerhart Hauptmannin ja Oscar Wilden teosten parissa.[13] Jekaterina Andrejevna oli vahvamielinen nainen ja johtava voima perheessä, ja hänen "vahvoissa, terveissä ja rakastavissa käsissään" Balmont vietti "kurinalaista, työteliästä elämää".[18] Heille syntyi tytär Nina Balmont (naim. Bruni, 1901-1989).[12]
Balmont tapasi Pariisissa 1900-luvun alussa Jelena Konstantinovna Tsvetkovskajan (1880–1943), kenraali K. G. Tzvetkovskin tyttären, joka opiskeli matematiikkaa Pariisin yliopistossa ja oli runoilijan kiihkeä ihailija. Balmont ei ollut rakastunut Jelenaan, mutta huomasi pian olevansa monin tavoin riippuvainen tytöstä, joka osoittautui uskolliseksi ja omistautuneeksi ystäväksi. Balmontin perhe-elämä vaikeutui vakavasti vuonna 1907, kun Tsvetkovskaja synnytti tyttären, jolle isä antoi nimeksi Mirra vuonna 1905 kuolleen runoilija Mirra Lohvitskajan muistoksi, jonka kanssa Balmontilla oli ollut intohimoinen platoninen suhde.[12]
Kahden perheen välille repeytyneenä Balmont yritti vuonna 1909 itsemurhaa toisen kerran hyppäämällä ikkunasta ja selvisi hengissä. Vuoteen 1917 asti hän asui Pietarissa Jelenan ja Mirran kanssa, vieraillen silloin tällöin Jekaterinan ja Ninan luona Moskovassa.[12] Ranskassa asuessaan Balmont jatkoi kirjeenvaihtoa Jekaterina Andrejevnan kanssa vuoteen 1934 asti.[19] Jelena Tsvetkovskaja, josta runoilja ei saanut käytännöllistä eikä henkistä tukea tai vuorovaikutusta,[20] pysyi Balmontin kanssa tämän kuolemaan asti. Tytär Mirra Balmont (naim. Boytšenko ja Ajutina, 1907-1970) oli runoilija, joka käytti salanimeä Aglaja Gamajun.[21]
Vuodesta 1919 Balmontilla oli romanttinen suhde Dagmar Šakhovskajan (os. von Lilienfeld, 1893–1967) kanssa, joka seurasi Balmontia Ranskaan vuonna 1921. He asuivat erillään suurimman osan aikaa, vaikka Dagmar synnytti Balmontille kaksi lasta: Georges (1922–1943) ja Svetlana (1925–2018). Balmont lähetti hänelle kirjeitä tai postikortteja lähes päivittäin, kaikkiaan 858 niistä on jäljellä enimmäkseen vuosilta 1920-1924.[22][23]
Hänen ensimmäinen runokirjansa ilmestyi omakustanteena Vladimir Korolenkon henkisesti tukemana vuonna 1890. Se oli myynnillisesti katastrofi ja turhautunut nuori runoilija poltti kaikki myymättömät kappaleet [vrt. Nikolai Gogol].[1][7]
Balmontin tuotannolla oli vaikutusta venäläisen symbolismin muotoutumiseen, mutta hän käsitteli myös yhteiskunnallisia aiheita, muun muassa vallankumouksen kokemukset ilmenevät hänen runoissaan. Runojen ohella hän julkaisi omaelämäkerrallista proosaa, kritiikkiä ja matkakertomuksia.[24]
Vuosina 1898–1903 ilmestyneet runokokoelmat tekivät Balmontista yhden venäläisen symbolismin johtohahmoista. Balmontin kuuluisa runo Budem kak solntse (Olkaamme kuin aurinko), joka on antanut nimen myös vuonna 1903 ilmestyneelle runokokoelmalle, päättyy kehotukseen olla auringon kaltainen. Vuosisadan vaihduttua pessimistinen asenne väistyi Balmontin runoista. Vuosina 1905–1913 runoilija asui poliittisista syistä ulkomailla matkustellen eri puolilla maailmaa ja ajautui pois venäläisen kulttuurin keskiöstä. Hän suhtautui myönteisesti helmikuun vallankumoukseen ja sen nostama laaja yhteiskunnallinen innostus näkyy hänen tuotannossaan, mutta tuomitsi bolševikkien vallankaappauksen. Vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen jälkeen runoilija joutui lopullisesti lähtemään Venäjältä ja vuonna 1920 Balmont muutti Ranskaan, jossa hän jatkoi runoilijantyötään. Elämänsä viimeisen vuosikymmenen hän vietti köyhyydessä kärsien mielisairaudesta.[25][2]
Balmontin lyriikka on muodoltaan hienostunutta, intohimoista ja musikaalista. Hänen tuotantoaan leimaavat dekadentit, impressionistiset ja eksoottiset sävyt, luonnonusko ja äärimmäinen individualismi. Oman runoilijantyönsä ohella Balmont oli myös tuottelias kaunokirjallisuuden kääntäjä.[26][25] Hän käänsi venäjäksi muun muassa Shelleyn teokset.[27]
Konstantin Balmont on Zinaida Gippiuksen ohella varhaisen modernismin dekandenttirunouden parhaita esimerkkejä: hänen runoudessaan pääsee esiin schopenhauerilainen pessimismi, nostalgia ja surumielisyys. Luonto ei vastaa Belmontin lyyrisen subjektin etsintään ja maailmantuskaan, sen sijaan taide osoittautuu keinoksi murtautua ulos pessimismin ja turhautumisen kehästä.[2]
Saavuttuaan Pariisiin Balmont huomasi olevansa epäsuosittu. Radikaalit venäläiset emigrantit pitivät hänen turvallista ja helppoa lähtöään Venäjältä osoituksena siitä että hän on kommunistien kannattaja.[28] Anatoli Lunatšarski puolusti näitä epäilyjä anteeksipyytävällä artikkelillaan, joka varmisti yleisölle kotona, että Balmontin asenne ei ollut millään tavalla bolševikkien vastainen. Toisaalta bolševikkilehdistö syytti Balmontia "petollisuudesta" siitä, että "hänet lähetettiin länteen keräämään tavallisen kansan vallankumouksellista runoutta ja väärinkäyttäen Neuvostoliiton hallituksen luottamusta". Tuomitessaan Venäjän sortotoimia Balmont kritisoi myös uutta ympäristöään ja puhui monista asioista, jotka kauhistuttivat häntä lännessä.[28]
Eniten häntä vaivasi kuitenkin kaipaus Venäjälle: "Yksikään muu venäläinen maanpaossa oleva runoilija ei kärsinyt niin tuskallisesti siitä, että hänet revittiin juuriltaan", muistelmien kirjoittaja Juri Terapiano kirjoitti myöhemmin.[29] Balmontille hänen eurooppalainen kokemuksensa oli "elämää muukalaisten keskuudessa". "Tyhjyys, tyhjyys kaikkialla. Ei jälkeäkään henkisyydestä täällä Euroopassa", hän valitti joulukuussa 1921 lähettämässään kirjeessä entiselle vaimolleen Jekaterina Andrejevnalle.[30]
Vuonna 1921 Balmont muutti Pariisista maaseudulle, jossa hän ja hänen perheensä vuokrasivat taloja Bretagnessa, Vendéessä, Bordeaux'ssa ja Girondessa.[10] 1920-luvun puolivälistä lähtien Balmont käänsi katseensa Itä-Eurooppaan ja matkusti venäläisten siirtolaisten keskuksiin Liettuassa, Puolassa, Tšekkoslovakiassa ja Bulgariassa, käänsi runoutta heidän kielistään ja mukautti heidän kansanperinnettä omaan alkuperäisteokseensa.[13]
1930-luvun alussa, kun Tšekin ja Jugoslavian hallitusten taloudellinen tuki lakkasi, Balmont, jonka täytyi elättää kolmea naista, ajautui köyhyyteen. Huhtikuussa 1936 ryhmä venäläisiä emigranttikirjailijoita ja muusikoita vietti Balmontin kirjallisen uran 50-vuotispäivää järjestämällä hyväntekeväisyystapahtuman; järjestäjinä ja avustajia olivat Ivan Šmeljov, Ivan Bunin, Boris Zaitsev, Sergei Rahmaninov ja Mark Aldanov.[15]
Balmont kuoli 23. joulukuuta 1942 venäläisten emigranttien hoivakodissa Pariisissa keuhkokuumeen aiheuttamiin komplikaatioihin. Hänet haudattiin Noisy-le-Grandin katoliselle hautausmaalle, harmaaseen hautapaateen on kaiverrettu neljä sanaa: "Constantin Balmont, poete russe".[18]
(teosten nimet ovat englanninkieliseltä Wikipedia-sivulta)
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
