Konevitsan Jumalanäiti
From Wikipedia, the free encyclopedia
Konevitsan Jumalanäiti (ven. Коневская икона Божией Матери, Konevskaja ikona Božiei Materi) on ortodoksinen ikonityyppi. Suomen historiallisesti merkittävin ja kuuluisin ikoni on Heinävedellä Uuden Valamon luostarissa oleva tiettävästi vanhin Konevitsan ikonin kopio.
Perimätiedon mukaan Konevitsan luostarin perustaja pyhittäjä Arseni Konevitsalainen olisi tuonut ikonin Athokselta jo vuonna 1393. Näin lienee tapahtunut, sillä siitä on historiallista todistusaineistoa ja asiasta kerrotaan esimerkiksi Arseni Konevitsalaisen elämäkerrassa.[1] Alkuperäinen ikoni lienee kuitenkin tuhoutunut tai muuten hävinnyt vuosisatojen kuluessa tapahtuneiden levottomuuksien, tulipalojen ja hävitysten aikana.
Konevitsan Jumalanäidin ikonin kunnioittamisen tapa levisi Venäjän ortodoksisessa kirkossa pyhittäjä Arsenin kuoleman (12.6.1447) jälkeen osana häneen liittynyttä kulttiaan. Konevitsan luostarissa luostarin perustajaan ja ensimmäiseen igumenin elämään liittynyt ikoni oli pyhäinjäännös, joka myös muistutti karjalaisen luostarin yhteydestä ja pyhiinvaelluksesta kreikkalaiseen maailmaan kuuluneelle Athokselle.[2]
Novgorodin itsenäisyyden menetys ja liittäminen Moskovan valtapiiriin katsotaan hidastaneen taustaltaan novgorodilaiseen Arseniin liittyneen ikonin merkityksen leviämistä Venäjällä. Arseni kanonisoitiin vasta 1500-luvulla. Varhaisimmat tiedot pyhittäjä Arsenin ikonin kunnioittamisesta ajoittuvat 1500-luvun ensimmäiselle kolmannekselle. Kunnioittamisen merkiksi luostarissa valmistettiin Konevitsan Jumalanäitiä esittävä koruommeltu liina (65 × 78 cm), joka täydensi ikonia joiltain osin uusilla yksityiskohdilla.[2]
Vuonna 1794 Venäjän kirkko määräsi ikonin juhlapäiväksi 10. heinäkuuta.[1]