yleisurheilulaji From Wikipedia, the free encyclopedia
Kiekonheitto on yleisurheilulaji, jossa heitetään kiekkoa ringistä.
Kiekonheitto | |
---|---|
Robert Harting on vuoden 2012 olympiavoittaja. |
|
Miesten ennätykset |
|
Maailmanennätys |
Mykolas Alekna 74,35 m (2024) |
Olympiaennätys |
Roje Stona 70,00 m (2024) |
Naisten ennätykset |
|
Maailmanennätys |
Gabriele Reinsch 76,80 m (1988) |
Olympiaennätys |
Martina Hellmann 72,30 m (1988) |
Kiekonheitto on erittäin vanha urheilulaji. 500-luvulla eaa. kuvanveistäjä Myron valmisti patsaan kiekonheittäjästä (Diskobolos), joka on nykyaikana maailmankuulu. Myös eräät antiikin kreikkalaiset jumaltarut kuvasivat kiekonheittoa. Kreikkalaisen tarun mukaan Apollon-jumala kilpaili rakastajansa, Spartan prinssi Hyakinthoksen kanssa kiekonheitossa. Tehdäkseen vaikutuksen Hyakinthokseen Apollon heitti kiekon kaikella voimallaan. Hyakinthos halusi puolestaan tehdä vaikutuksen Apolloniin ja yritti ottaa kiekon kiinni. Kiekko osui kuitenkin häneen ja Hyakinthos sai surmansa. Toisen tarun mukaan kateellinen länsituulen jumala Zephyrus puhalsi kiekon Hyakinthosta päin surmatakseen hänet.[1] Apollon teki Hyakinthoksen verestä hyasintti-kukan.
Kiekko voi olla umpinainen tai ontto. Sen materiaali on puuta tai muuta sopivaa materaalia. Pinnan tulee olla sileä. Kiekkoa ympäröi metallikehä, jossa on pyöreä reuna. Myös kiekon keskustassa voi olla metallilevyt. Kiekko paksunee tasaisesti reunoista keskustaa kohti. Miesten kiekko painaa 2000 grammaa ja on halkaisijaltaan 219–221 millimetriä. Naisten kiekko painaa 1000 grammaa ja on halkaisijaltaan 180–182 millimetriä.[2]
Heitto suoritetaan betoniringistä, joka on halkaisijaltaan 2,5 metriä. Kiekon on laskeuduttava kentälle piirretyn sektorin (40°-60°) sisäpuolelle. Heittoringistä ei saa poistua ennen kuin kiekko on laskeutunut maahan. Heiton pituus saadaan kun mitataan matka ringin etureunasta paikkaan johon kiekko on laskeutunut. Kilpailijoiden suoritettua tietyn määrän heittoja (yleensä 6), pisimmän laillisen heiton suorittanut urheilija julistetaan voittajaksi.
Heittäjä seisoo aluksi ringin takareunalla selkä heittosuuntaan päin. Hän pitää kiekosta kiinni sormenpäillään, peukalo kiekon kylkeä vasten. Kiekko pysyy pyörähtävän heittäjän kädessä keskipakoisvoiman ansiosta.[3]
Heittäjä vetää heittokätensä selkänsä taakse, koukistaa polvensa ja pyörähtää päkiöidensä varassa kehollaan 1 3/4 kierrosta, kääntyen heittosuuntaan päin. Tämän jälkeen hänen heittokätensä on tehnyt kaksi täyttä kierrosta. Näin kiekko saa mahdollisimman suuren lähtönopeuden. Useammalla pyörähdyksellä ei ole onnistuttu saamaan kiekolle lisää lähtönopeutta. Lopuksi heittäjä oikaisee jalkansa ja suoristaa lantionsa päästäessään kiekosta irti.[3]
Kiekon kiertoliike tekee sen lennosta vakaan. Vastatuuli antaa kiekolle nostovoimaa ja heitolle lisää pituutta. Ihanteellinen vastatuuli on 15–25 km/h. Kaikenlaisissa tuuliolosuhteissa tehdyt tulokset hyväksytään.[3]
Heiton pituuteen vaikuttaa heittäjän voimakkuus, nopeus ja ketteryys, mutta myös kiekon lentorata ja se miten aerodynaamisesti kiekko lentää. Huippuheittäjät ovat hyvin pitkiä, ja heidän sylivälinsä on suuri. Tämän ansiosta vipuvarsi, jonka avulla kiekko lähtee, on hyvin suuri, ja kiekolle on mahdollista saada paljon suurempi lähtönopeus. Kiekonheiton tekniikkaa on kuitenkin erittäin vaikea hallita hyvin, ja pitkien heittojen suorittamiseen vaaditaan paljon kokemusta, siksi useimmat huippuheittäjät ovatkin yli 30-vuotiaita.
Kiekonheitto on kuulunut olympialaisten lajivalikoimaan ensimmäisistä nykyaikaisista olympialaisista lähtien. Naisten kiekonheitto tuli olympialaisten ohjelmaan vuonna 1928. Menestyneimpiä kiekonheittomaita ovat Yhdysvallat ja Saksa.[4][5][6][7]
Miesten ennätys:
Naisten ennätys:
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.