Kansakunta
ihmisyhteisö, jota yhdistää kansalaisuus, etnisyys, kieli, kulttuuri tai historia From Wikipedia, the free encyclopedia
Kansakunta tarkoittaa ihmisyhteisöä, jonka jäseniä yhdistää toisiinsa ja erottaa muista kansakunnista esimerkiksi yhteinen kotimaa, historia, julkinen kulttuuri ja talous. Kansakunnan käsite syntyi 1700- ja 1800-luvun nationalismin seurauksena Euroopassa, kun eri valtiot alkoivat selkeästi eriytyä ja muodostaa omia kansallisia hallintokulttuureitaan.
Määritelmiä
Anthony D. Smithin määritelmän mukaan kansakunta on ihmisyhteisö, jolla on nimi, joka elää kotimaassaan ja jolla on yhteisiä myyttejä ja yhteinen historia, yhteinen julkinen kulttuuri, yhtenäinen talous sekä yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet. Kansakunnan ei välttämättä tarvitse hallita aluettaan vähintään autonomisena yksikkönä, vaan riittää että se pyrkii hallinnolliseen autonomiaan ja asuu myyttien määräämässä kotimaassaan. Kansakunta on suppeampi käsite kuin etninen yhteisö. Ne eroavat siinä, että kansakunnassa on oltava kokonainen yhteinen julkinen kulttuuri mutta etnisessä ryhmässä eri väestöryhmillä voi olla vain jokin yhteinen kulttuuripiirre. Toinen ero on siinä, että etnisen ryhmän sisällä voi kansakunnasta poiketen olla suuriakin eroja oikeuksien ja velvollisuuksien suhteen esimerkiksi eri säätyjen kesken.[1]
Modernissa maailmassa kansakuntien jäseniä liittävät yhteen valtion säätämät lailliset oikeudet ja moderni kansalaisuus. Entisaikoina saman tehtävän täyttivät uskonnollinen laki ja rituaalit. Tämän pohjalta Anthony D. Smith pitää mahdollisena, että jo myöhäisantiikin ajan juutalaisia ja armenialaisia voitaisiin kutsua kansakunniksi. Keskiajan Euroopan kansakunnat pohjautuivat Smithin mukaan lateraalisiin etnisiin yhteisöihin. Ne voidaan jaotella dynastiseen ja patriisityyppiin. Vahvoihin valtioihin perustuvia dynastisia kansakuntia olivat Englanti, Skotlanti, Ranska, Tanska, Ruotsi, Espanja, Puola ja Venäjä sekä jonkin aikaa myös Unkari. Epäyhtenäisempiin patriisityypin kansakuntiin kuuluivat myöhäiskeskiajan Sveitsi ja Alankomaat, osittain myös Irlanti. Euroopan ulkopuolella kansakunnaksi Smith nimeää Tokugawa-suvun 1600–1800-luvuilla hallitseman Japanin. Kaikille esimoderneille kansakunnille oli ominaista, että ne muodostuivat vähitellen eivätkä minkään ihmisryhmän tietoisen tavoittelun tuloksena.[1]
Benedict Andersonin mukaan kansakuntaa määrittää kolme asiaa: rajat, jotka kansakuntia erottavat; ajatus ja mahdollisuus kansakunnan suvereenisuudesta; sekä se, että kansakunta kuvitellaan yhteisöksi. Tässä yhteisö viittaa siihen, että kansakuntaan liitetään ajatus syvästä horisontaalisesta toveruudesta. Kuvitteleminen taas tarkoittaa sitä, että kansalaiset eivät koskaan tunne suurinta osaa kansakunnan muista asukkaista tai edes kuule heistä, mutta silti jokaisen kansalaisen mielessä elää kuva kansakunnan jäsenten välisestä yhteydestä. Tämän veljeyden, sisaruuden tai kansalaisuuden ansiosta ihmiset ovat tunnistaneet omat ja toisten velvollisuudet, ja he ovat jopa voineet esimerkiksi sodissa uhrata henkensä isänmaansa ja kansallisten arvojensa puolesta.[2]
