Japanin kielen yksittäistä sanaa tarkoittavat merkit From Wikipedia, the free encyclopedia
Kanji (jap. 漢字 
[kaɲdʑi] (ohje), 'kiinalainen merkki') tarkoittaa japanilaisia Kiinasta peräisin olevia kirjoitusmerkkejä.[1]
Suurin osa japaninkielisestä tekstistä kirjoitetaan kanjeilla, joita käytetään sanan vartalon merkitsemiseen. Taivutuspäätteiden ilmaisemiseen käytetään hiragana-tavumerkkejä ja vierasperäisten sanojen ilmaisemiseen katakana-tavumerkkejä. Lisäksi sanoja voidaan kanjien sijasta kirjoittaa hiraganoilla.
Kanji-merkistö on siirtynyt Kiinasta Japaniin useissa eri vaiheissa 400-luvulta alkaen.[2] Siksi myös niiden merkityksissä ja käyttötavoissa on monia historiallisia kerrostumia. On olemassa myös joukko ainoastaan japanin kielessä käytettäviä, Japanissa kehitettyjä kanjeja joilla ei ole hanzivastinetta.
Kanjit ovat alkuperältään sanamerkkejä, mutta japanin kielessä niitä käytetään pääasiassa merkkiyhdistelminä, jotka saavat uusia merkityksiä. Yhdistelmiä muodostetaan kanjien merkitysten perusteella.
Esimerkiksi:
Kanji-merkillä on tyypillisesti kaksi perusäänneasua, kiinalaisperäinen on-yomi ja japanilaisperäinen kun-yomi.[3] Esimerkiksi merkin 水 on-yomi on sui ja kun-yomi on mizu. Äänneasuja voi olla useitakin, ja lisäksi niistä on poikkeuksia. Osalla kanji-merkeistä on myös erityisiä äänneasuja, joita käytetään pelkästään japanilaisten henkilönnimien muodostamisessa (nanori-yomi). Yleensä kun-yomia käytetään silloin, kun kanji on yksinään (watashi wa mizu wo nomimasu, "minä juon vettä"), kun taas on-yomia käytetään kanjin muodostaessa osan yhdyssanaa, kuten sanassa suigin, "vesihopea" (elohopea). On kuitenkin myös kun-yomilla luettavia epäsäännöllisiä yhdistelmiä. Kanjeilla kirjoitetut adjektiivit ja verbit äännetään kun-yomin mukaisesti ja ne on helppo tunnistaa niitä seuraavista hiraganoilla kirjoitetuista taivutuspäätteistä eli okuriganoista.
Joillekin kanjeilla kirjoitetuille sanoille on useita ääntämisasuja, joista voi lausua minkä vain. Esimerkiksi 日本 eli Japani voidaan lausua sekä Nihon että Nippon.
Kanjeja on kymmeniä tuhansia. Japanilaisissa peruskouluissa opetetaan koulutusministeriön virallisesti hyväksyttyä 2 136 merkin perusjoukkoa (niinkutsutut jōyō-kanjit), joilla esimerkiksi pystyy kohtuullisesti lukemaan japanilaista sanomalehteä. Kanjeja käyttävät tietokoneohjelmat ja kirjasinlajit tuntevat yleensä noin 6 000 merkkiä.
Japania opiskeleville ulkomaalaisille suunnatussa virallisessa japanin kielikokeessa JLPT:ssä (Japanese Language Profiency Test) kanjimerkkien osaamista arvioidaan viidellä (vuoteen 2010 asti neljällä) eri tasolla (N5–N1, ennen 級 kyū). Alimmalla viidennellä tasolla vaaditaan 80 tavallisimman merkin hallinta. Tähän joukkoon kuuluvat muun muassa numerot ja viikonpäivät sekä keskeisimmät ajan, paikan ja sukulaisuussuhteen ilmaisut. Neljännellä tasolla vaaditaan noin kolmensadan, kolmannella noin kuuden ja puolensadan, toisella noin tuhannen ja ensimmäisellä noin kahden tuhannen kanjin hallinta.
Japaninkielisen tekstin lukemista voidaan helpottaa merkitsemällä hiraganamerkein kanjien rinnalle niiden äänneasu. Tämän merkintätavan nimi on furigana ja merkintä on yleensä kanjin päällä, tai pystysuuntaan olevassa tekstissä vierellä. Poikkeustapauksissa furiganana voidaan käyttää katakanaa: esimerkiksi eurooppalaistyyliseen ympäristöön sijoittuvassa mangassa voi lukea 王子 (lausutaan normaalisti おうじ, ōji) ja katakana-furiganat osoittavat lukutavaksi プリンス, purinsu englannin sanasta prince.
Kanjien järjestäminen esimerkiksi hakukelpoiseen sanakirjaan on ongelmallista. Niitä ei voida aakkostaa samaan tapaan kuin kirjainkirjoitukseen perustuvia sanoja.
Kanjimerkkejä on perinteisesti järjestetty merkin piirtämiseen tarvittavan siveltimenvetojen lukumäärän perusteella. Toinen järjestämistapa ovat radikaalit, jotka ovat useissa merkeissä samankaltaisina toistuvia rakenneosasia. Kolmas yleinen tapa on aakkostaa sanakirja kanjin ääntämisasun perusteella, jolloin käytetään hiraganan aakkosjärjestystä tai latinalaisten aakkosten aakkosjärjestystä. Tällöin kuitenkin tuntemattoman merkin (jonka ääntämisasua lukija ei tiedä) löytäminen on hankalaa.
Nykyään on olemassa sähköisiä sanakirjoja joista tuntematonta kanjimerkkiä voi hakea kirjoittamalla se kosketusnäytön tai hiiren avulla. Tämä teknologia kuitenkin vaatii että merkin vedot piirretään oikeassa järjestyksessä. Vetojen piirtojärjestys on kuitenkin hyvin looginen ja helppo oppia.
Merkittävän uudistuksen kanjien aakkostamiseen toi saksalaissyntyisen Jack Halpernin 1970-luvulla kehittämä SKIP-koodi (System of Kanji Indexing by Patterns). SKIP-koodilla kanjit jaetaan ensin neljään pääluokkaan: 1. Merkit jotka voidaan jakaa vasempaan ja oikeaan puoliskoon 2. merkit jotka voidaan jakaa ylä- ja alapuoliskoon 3. merkit jotka voidaan jakaa ulko-osaan ja sisäosaan ja 4. merkit joita ei voi jakaa millään näistä tavoista. Pääluokan lisäksi merkit saavat kaksi numerokoodia, jotka kolmessa ensimmäisessä luokassa perustuvat puoliskojen siveltimenvetojen määriin ja neljännessä luokassa koko merkin siveltimenvetojen määrään ja muihin muoto-ominaisuuksiin. Näin saadaan kolminumeroinen koodi, jonka avulla tuntematonkin kanji on helppo löytää sanakirjasta.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
