japanilainen sarjakuva From Wikipedia, the free encyclopedia
Manga (jap. 漫画) on kattotermi japanilaiselle monen lajityypin sarjakuvalle ja sarjakuvaromaanille.[1][2] Japanilainen lukemisen järjestys on oikealta vasemmalle, joka länsimaisesta näkökulmasta katsoen olisi lopusta alkuun eli takakannesta etukanteen.[3]
Sanan manga merkitys on sananmukaisesti ”sutaistut kuvat”. Sen antoi Katsuhiko Hokusai (1760–1849) piirtämilleen sarjoille.[4] Japanilaisen sarjakuvan nauttiman suosion myötä sana manga on lainasanana vakiintunut tarkoittamaan japanilaisia sarjakuvia. Toisinaan manga-termiä käytetään virheellisesti myös muualla tehdyistä sarjakuvista, mikäli sarjakuvan tyyli jäljittelee japanilaisia esikuvia. Usein käytetty termi tällaisille sarjakuville on pseudomanga (suom. ”näennäismanga”).[5]
Ensimmäisen vaikutteen mangaan sanotaan tulevan emaki-kääröistä, joissa oli ihmisenkaltaisina esitettyjä eläimiä tekemässä ihmisille tyypillisiä asioita kuten jousiammuntaa ja painia, mutta näissä ei ollut tekstiä. 1500-luvulla kääröt kuten Saru no Soshi näyttävät lisää kehitystä kuten puhekuplia. Kehitys jatkui Edo-kaudella, jolloin kuvitettujen tarinakirjojen eli kibyōshin tekeminen alkoi: näissä oli tyypillisesti kymmenen sivua osassa ja kaksi tai kolme osaa kaikkiaan. Ensimmäinen hyvin tunnettu kibyōshi nimeltä Kinkin sensei eiga no yume julkaistiin vuonna 1775, mutta nämä hävisivät 1800-luvulla. Ensimmäisenä oikeana mangana pidetään teosta Toba Ehon, joka esitti arkipäiväistä elämää Edo-kaudella. Sana manga ilmestyi käyttöön 1700-luvun lopulla töissä kuten Santō Kyōdenin Shiji no Yukikai, Aikawa Minwan Manga Hyakujo ja Katsushika Hokusain kuuluisa Hokusai Manga.[6]
Japanilainen teksti on perinteisesti kirjoitettu pystysarakkeisiin tategaki (jap. 縦書き) -tyyliin, joka luetaan oikealta ylhäältä alaspäin ja vasemmalle edeten. Myöhemmin otettiin käyttöön vaakatasoon kirjoitettu yokogaki (jap. 横書き) -tyyli. Toisinaan käytetään sekä vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle kirjoitusta sekä pystysuuntaan kirjoitusta yhdessä.[7]
Rakuten Kitazawa (1876–1955) oli sarjakuvataiteilija, jota pidetään yhtenä mangan perustajista ja hän alkoi käyttää sanaa ”manga” nykyaikaisemmassa merkityksessä.[6][8] Hän oli ensimmäinen joka perusti karikatyyreihin ja sarjakuviin erikoistuneen koulun. Poliittisen sarjakuvan jälkeen hän teki kuvituksia lehteen ja aloitti omien sarjakuvien teon.[8]
Ennen toista maailmansotaa monet sarjakuvat olivat satiirisia ja kriittisiä hallitusta kohtaan, jolloin niiden tekijät joutuivat hallituksen hampaisiin. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltain miehitys toi mukanaan länsimaisia sarjakuvia ja piirroksia ja samalla sarjakuvan tekeminen vapautui.[6]
Gekiga (kirjaimellisesti dramaattiset kuvat) on Yoshihiro Tatsumin vuonna 1957 käyttämä termi, jolla hän tarkoitti uutta tyyliä aiempaan verrattuna. Tyylissä tuli mukaan elokuvamaisuutta jännityksen lisäämiseksi.[9] Tatsumi laajensi mahdollisuuksia aikuisemmalle yleisölle eri lajityyppeihin kuten toimintaan ja kauhuun, sekä yli sata sivua pitkiä yhden tarinan kirjoja, jotka edelsivät sarjakuvaromaanien kehittymistä.[10] Yoshihiro Tatsumi, Matsumoto Masahiko ja Saitō Takao eivät mielestään voineet tehdä lapsille suunnattuja sarjakuvia vaan kääntyivät psykologiseen draamaan ja etsivätarinoihin. He pitivät esikuvanaan Osamu Tezukaa, mutta kokivat uuden visuaalisen kielen olevan tarpeen. Tatsumin marraskuussa 1956 julkaistu Kuroi fubuki oli merkittävä teos ja uusi tyyli levisi nopeasti.[10]
Shōjo-manga kehittyi 1970-luvulla voimakkaasti Year 24 Group -nimellä tunnetun ryhmän vaikutuksesta. Heidän mangansa tarjosivat vastakohdan yhteiskunnan tiukoille säännöille. Ryhmään kuuluivat muun muassa Riyoko Ikeda, Yumiko Ōshima ja Ryōko Yamagishi.[11]
Sarjakuvia julkaistiin Japanin sanomalehdissä jo ennen toista maailmansotaa, sillä niiden huomattiin lisäävän levikkiä. Käytäntö jatkui sodan jälkeen. Suosittu oli 1970-luvulle jatkunut arkihumoristinen strippi-sarja Sazae San, jonka tekijä Machiko Hasegawa oli samalla ensimmäinen suosittu naispiirtäjä.[12]
Nykyisen mangan syntyyn vaikutti erityisesti Osamu Tezuka. Tezuka, jota kutsutaan myös ”mangan jumalaksi”[13] loi tunnetun Tetsuwan Atomin (Yhdysvalloissa Astro Boy) 1950-luvulla. Tezuka loi tunnetun suurisilmäisen mangatyylin. Tähän on olemassa kaksi tarinaa: Tezuka oli tunnetusti Walt Disneyn ihailija[13] ja sanotaan, että hän keksi silmien tyylin Disney-elokuvien kauriiden silmistä. Toisen esityksen mukaan Tezuka otti vaikutteita Betty Boop -sarjakuvahahmolta, jolla oli suurehkot silmät. Hän itse korosti lapsuudessa näkemiään naisteatteriryhmän esitysten merkitystä. Valaistus korosti vahvasti rajattuja, meikattuja silmiä ja heijastui niistä.[14] Tezukan tyyliuudistusten myötä ala muuttui pysyvästi.
Ennen Tezukaa mangat piirrettiin kaksiulotteisesta perspektiivistä. Hahmot tulivat ruutuun ja poistuivat siitä näytelmälavan tyyliin. Tezuka katsoi, ettei tällä tyylillä voida esittää voimakkaita tunteita. Hän alkoi käyttää elokuvallisia ilmaisukeinoja, joihin vaikutteita otettiin ranskalaisista ja saksalaisista elokuvista. Tezuka käytti lähikuvia sekä eri kuvakulmia ja pyrki laajentamaan tietyn kohtauksen kerronnallisesti moniulotteisemmin usealle ruudulle yhden ruudun sijasta. Hän saattoi tehdä jopa 1000-sivuisia mangoja hyvin lyhyessä ajassa. Tezuka myös ymmärsi, että mangalla oli mahdollisuuksia muuhunkin kuin pelkkään naurattamiseen.[13] Hän ryhtyi tekemään tarinoita, joissa ilmeni myös surua ja vihaa ja joissa loppu ei aina ollut kliseisesti onnellinen.
Tezukan debyytti oli vuonna 1947 halvassa sarjakuvalehdessä, joka japanilaisilla lapsilla oli varaa ostaa sodanjälkeisessä köyhyydessä. Se myi yhdessä yössä ennenkuulumattomat 400 000 kappaletta.[13] Julkaisijat huomasivat mahdollisuudet, uusia piirtäjiä tuli mukaan ja markkinat laajentuivat. Mangan lukijakunnassa tapahtui käänne. Lapset, jotka kasvoivat Tezukan ja tämän seuraajien mangojen parissa jatkoivat sarjakuvien lukemista myöhemminkin.
Mangan asema Japanissa on paljon vahvempi kuin sarjakuvien asema Euroopassa. Mangaa myydään miljoonapainoksina. Esimerkiksi marraskuu 2014 ja toukokuun 2015 välisenä aikana sadan suosituimman tilastoa johtanutta albumia myytiin 3 079 249 kpl ja toisena ollutta 2 735 955 kpl. Listalle vielä päässyttä albumia oli myyty 285 128 kpl.[15]
Japanissa lukijakunta on laaja kattaen kaikki ikäryhmät ja mangaa luetaan kodin lisäksi esimerkiksi junissa ja kahviloissa.[16] Pojille suunnattu shōnen-manga on eniten ostettua.
Japanissa ilmestyy viitisensataa mangalehteä erilaisilla ilmestymistiheyksillä, ja niistä suosituimpia on viikoittain ilmestyvä Weekly Shonen Jump.[17] Weekly Shonen Jump -lehden levikki oli 1 915 000 vuoden 2017 aikana. Sen kilpailijoita ovat esimerkiksi Shonen Magazine ja Weekly Shonen Sunday joiden levikit olivat 964 158 kpl ja 319 667 kpl vastaavasti. Nämä kolme ovat olleet hallitsevia manga-lehtiä ja ne olivat levikiltään suurimmat shōnen-lehdet myös vuonna 2017.[18] Laajalevikkisin shōjo-lehti on ollut Ciao jonka levikki oli 446 667 tilaajaa 2017.[19]
Mangalehtien levikkien suuntaus on ollut laskeva tietoverkkojen kilpaillessa viihteeseen käytetystä ajasta. Marraskuussa 2022 suosituinta albumia myytiin 2 030 590 kappaletta, toisena ollutta 1 363 094 kappaletta. 20:n suosituimman joukossa viimeistä albumia oli myyty 131 805 kpl.[20]
Toisaalta esimerkiksi Weekly Shonen Jump on siirtynyt myös verkkojulkaisuksi. Usein massamarkkinoille tarkoitettu manga painetaan halvalle uusiopaperille joka otetaan edelleen käyttöön, sillä lehdet eivät ole keräilykohde, vaan kulutukseen tarkoitettu edullinen ajanviete.[21] Mangalehtien ja -kirjojen yhteisen myynnin arvo vuonna 2017 oli 1,37 biljoonaa jeniä eli noin 10,13 miljardia euroa. Huippuvuoteen 1996 verrattuna laskua on 52 %. Manga-lehtien myynti laski vuoteen 2016 verrattuna 10 % ja -kirjojen 3 %.[22]
Vuoden 2019 julkaisujen kokonaistilastossa nähtiin kasvu sitten vuoden 2014. Kasvu tapahtui suurelta osin digitaalisessa julkaisussa. 2019 digitaalisen manga-julkaisun arvo oli 259,3 miljardia jeniä, n. 2,2 miljardia euroa joka oli 84,4 % kaikesta digitaalisesta julkaisusta. Määrässä ovat mukana manga-lehtien digitaaliset versiot. Painettujen manga-julkaisujen myyntimäärä laski edelleen, mutta arvo kohentui sekä hinnan nousun että joidenkin menestys-sarjojen ansiosta.[23]
Ensimmäinen Euroopassa laajaa huomiota saanut manga oli Keiji Nazakawan Hiroshiman poika 1984–1985. Suomessa seuraava käännetty manga oli Katsuhiro Ōtomon Akira 1996. Italiassa 1980-luvulla Kyoko Mizukin ja Yumiko Igarashin Candy Candy tuli erittäin suosituksi ja sitä alettiin piirtää paikallisessa studio IF:ssä kysynnän täyttämiseksi jäljitellen huolellisesti alkuperäistä tyyliä.
Sekä Italiassa että Saksassa mangan suosiota edelsivät anime-sarjat. Italiassa anime sai jalansijan valtiollisen televisioyhtiön monopolin päätyttyä oikeuden päätöksellä 1975.[24] Varsinaisen läpimurron tekivät 1990-luvulla Ranma 1/2 sekä Dragon Ball Z.
Mangaa luetaan, tuotetaan, kuvajärjestykseltään sekä alkuperäiseen tapaan oikealta vasemmalle että peilattuna, jolloin lukujärjestys on länsimainen, eli vasemmalta oikealle. Usein alkuperäiset japanilaiset tehostesanat on jätetty paikoilleen käännöksiin mikäli mahdollista. Monesti sarjakuvan yhteydessä on myös sarjakuvan luojan kommentteja, että tarinan keksimiseen liittyviä kuvailuja.[25]
Mangat julkaistaan pääsääntöisesti mustavalkoisina, sillä värit on koettu juonta häiritseviksi.[26] Paksuissa viikko- tai kuukausijulkaisuissa eri tarinat saatetaan painaa eri väreillä.
Mangan aihepiirit ulottuvat lukijakunnan mukaan saduista aikuisen elämää sivuaviin ja kuvaaviin jolloin mukana voi olla erotiikkaa. Manga -sarjakuvien sisältö suunnataan usein tietylle ikäryhmälle tai muutoin rajatulle lukijakunnalle. Mangan tyylisuuntia ovat muun muassa romanttiset mangat, fantasia-mangat, toimintaa sisältävät mecha-mangasarjat, sekä itämaisia taistelulajeja sisältävät seikkailut, mutta myös koulutus- ja eläinmangaa tuotetaan.[27]
Tarina voi olla juoneltaan monikerroksinen, ja usein tapahtumien taustalla on jokin lukijalle päähahmon kokemuksien kautta paljastuva kaikenkattava syy. Se, miten tämä on kehitelty vaihtelee jonkin verran eri tyylilajeissa mutta myös niiden sisällä tarinan luonteen painotuksen mukaan. Henkilöhahmojen tyypittely on mangassa tavallista; etenkin jos tarinassa seurataan ryhmää, kuten koulutovereita.
Mangan eräs piirre on niin sanottu fanipalvelu, jossa joku tai jotkut hahmot on huolellisesti piirretty eri asuissa ja ympäristöissä näyttäviin asetelmiin ja poseerauksiin. Vaihtoehtoisesti fanipalvelu voi sisältyä tarinaan niin, että loogisesti pohjustettu tilanne tarjoaa sekä mahdollisuuden, että selityksen nähtävän hahmon senhetkiselle olemukselle. Tarinan tyyli ja yleinen luonne määrittelevät pitkälti fanipalvelun käytön tai onko sitä lainkaan ja raja tarkoituksellisen tyylin ja värittävän elementin välillä voi olla häilyvä.
Mangassa käytetään erilaisia tehokeinoja tilanteen ja tapahtuman korostamiseksi. Näitä ovat muun muassa säihke-efektit, kukkaset ja salamat. Tehosteita kehittivät erityisesti mangaa piirtämään ryhtyneet naiset 1970-luvulla laajentaakseen hahmon tunteiden kuvausta. Naispiirtäjät myös rikkoivat perinteen tavanomaisesta kuvaruutujen muodosta ja asemoinnista.[13]
Mangaa julkaistaan tavallisesti viikoittaisina tai kuukausittaisina jatkosarjoina manga-lehdissä. Ihailijapostia seurataan sarjakuvan ilmestymisaikana kustantamoissa tarkasti. Lehtiin lisätään usein mukaan palauteosa ja taiteilijan ja kustantamon yhteyshenkilö välittää toiveet taiteilijalle.
Varsin pian julkaisun jälkeen ne kootaan taskukirjoiksi, joihin siten muodostuu eripituisia lukuja. Jatkosarjan luonne asettaa omia vaatimuksiaan juonenkuljetukselle joka saattaa korostua taskukirjamuodossa esimerkiksi toistuvina kilpailuina, taisteluina tai draamakohtauksina tyylilajien mukaisesti. Sarja voi suosion myötä jatkua useita vuosia ja taskukirjamuodossa siihen voi sisältyä kymmeniä osia. Esimerkiksi Ranma ½ käsittää 38 osaa.[28]
Manga ja japanilainen piirrosanimaatio eli anime kulkevat usein käsi kädessä. Suosituista mangasarjoista tehdään anime-televisiosarjoja tai anime-elokuvia ja suosituista animeista manga -sarjakuvia. Tavallisia ovat myös niin sanotut cine-mangat, eli suoraan elokuvan tai televisiosarjan kuvista kootut sarjakuvaversiot. Mangan pohjalta luotu anime saatetaan tehdä jo ennen sarjakuvan tarinan päätöstä, jolloin juonenkulku animessa ja mangassa saattaa erota merkittävästikin toisistaan (katso Fullmetal Alchemist). Vastaavasti Fruits Basket -manga käsittää 23 osaa animen kattaessa mangan kirjat vain kahdeksanteen osaan asti. Usein sekä anime että manga -sarjakuvat ovat osa laajempaa mediafranchisea, johon kuuluu paljon muitakin oheistuotteita kuten videopelejä, kuunnelmia sekä keräilytavaraa.
Mangaa luokitellaan ensinnä kohderyhmän mukaan ja toiseksi lajityypin mukaan.[2] Kohderyhmä määräytyy sen mukaan, mille ryhmälle suunnatussa mediassa teos on julkaistu. Kohderyhmä korreloi usein mutta ei läheskään aina lajityypin kanssa.
Sarjat on yleensä suunnattu tietylle kohderyhmälle:
Alle on listattu mangalle tyypillisiä erikoislajityyppejä. Näiden lisäksi mangassa esiintyy länsimaalaisillekin tuttuja lajityyppejä, kuten esimerkiksi toiminta, jännitys, draama, seikkailu, tieteiskertomus, dokumentti ja komedia.
Varsinkin shōjo- ja shōnen-kohderyhmien samojen lajityyppien teokset ovat alkaneet muistuttaa toisiaan enenevissä määrin, koska pojille suunnattujen sarjojen suosio on kasvanut tyttöjen keskuudessa. Tämä puolestaan on vaikuttanut tarinan ja hahmojen kehittelyyn.
Joulukuussa 2010 Tokion metropolialueen kaupunginvaltuusto hyväksyi lain, joka kieltää esittämästä alle 18-vuotiaille suunnatussa mangassa tilanteita, jotka todellisessa elämässä olisivat laittomia. Japanissa ei ole ikärajojen välimuotoja ja lain pelättiin epämääräisyytensä vuoksi johtavan mielivaltaiseen sensuuriin tai itsesensuuriin taiteellisiin arvoihin katsomatta, jotta manga-lehtiä voitaisiin myydä yhtä laajasti kuin ennen lain voimaantuloa.[29] Metropolialueen hallitus julkaisi 14. toukokuuta 2011 ensimmäisen tämän lain mukaisesti tehdyn listan mangoista, joissa tulisi olla 18 vuoden ikärajasuositus.[30]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
