Kalalokki
lintulaji From Wikipedia, the free encyclopedia
lintulaji From Wikipedia, the free encyclopedia
Kalalokki (Larus canus) on keskikokoinen, Euraasian pohjoisosissa yleisenä esiintyvä lokkilaji.
| Kalalokki | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Rantalinnut Charadriiformes |
| Heimo: | Lokit Laridae |
| Suku: | Lokit Larus |
| Laji: | canus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Larus canus |
|
 |
|
| Alalajit | |
|
|
| Katso myös | |
Kalalokilla on vaalean siniharmaa selkäpuoli, valkea vatsapuoli ja pää sekä mustat siivenkärjet, joiden kärjessä on valkoiset laikut. Sillä on kellanvihreät jalat ja keltainen nokka. Talvipuvussa pää ja kaula ovat harmaankirjavat. Yksivuotias kalalokki on ruskeankirjava. Kaksivuotias alkaa jo muistuttaa aikuista, mutta siipien kärjissä on enemmän mustaa, koivet ovat harmahtavat, ja nokassa on musta rengas. Silmien ja nokan ulkonäkö erottavat kalalokin harmaalokista.[3] Kalalokin pituus on 40 - 45 cm, paino 300 - 600 g ja siipien kärkiväli 100-110 cm.[4] Ääni pilkallinen ”kiäh kiäh kiäh”. Soidinkaklatus on meren tunnusomaisimpia ääniä: kimeä ”kaija-kaija-kaija...”. Varoitusääni haukkuva, kimeä ”kja, kja, kja”.
Rengastettaessa jalkaan laitetaan nykyään rengas, jonka koko Suomessa ilmaistaan kirjainkoodilla CT. Vanhin suomalainen rengastettu kalalokki on ollut vähintään 32 vuotta, seitsemän kuukautta ja 20 päivää vanha.[5] Euroopan vanhin on ollut tanskalainen 33 vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen kalalokki.[6]
Kalalokki pesii isossa osassa Eurooppaa sekä Pohjois- ja Itä-Aasiassa ja Pohjois-Amerikan länsi- ja luoteisosissa.[1] Suomalaiset linnut muuttavat talveksi Länsi-Eurooppaan. Pieni osa talvehtii Suomen rannikoilla.[7] Loppusyksyllä ja talvella tapahtuva selvä muutto lounaaseen on Jäämeren ja Vienanmeren pesimäkantaa.
Suomessa pesii noin 80 000 paria, joista noin 55 000 saaristossa. Suomen kalalokkikanta on vahvistunut 1900-luvun puolivälistä lähtien, jolloin sen vainoaminen alkoi vähentyä.[8] Maailman populaation kooksi arvioidaan 2,5–3,7 miljoonaa yksilöä ja Euroopan 1,0–1,3 miljoonaa paria eli 1,9–2,6 miljoonaa aikuista yksilöä, joista kaksi kolmasosaa Venäjällä.[9][10] Suomen pesimäkannaksi on arvioitu 57 000 – 87 000 paria, Ruotsin 71 000 – 132 000 paria, Norjan 90 000 – 125 000 paria ja Viron 7 000 – 10 000 paria.[11]
Kalalokki pesii koko Suomessa. Pääosa kannasta pesii merialueilla, mutta lajia esiintyy pesivänä myös sisävesillä sekä kaupunkien katoilla ja puistoissa.[8] Kalalokki kuitenkin karttaa reheviä vesistöjä, eikä se viihdy hyvin myöskään kaatopaikoilla.[7]
Kalalokki pesii alkukesästä kareilla, luodoilla ja kaupungeissa talojen katoilla, joskus myös naurulokkiyhdyskunnissa. Pesä on yleensä avoimesti kalliolla tai ruohikossa, joskus merimerkissä tai puussa, erityisesti männyn oksalla. Pesä on rakennettu kuivista heinistä ja oksista ja on hieman pienempi kuin selkälokin pesä. Munia on yleensä kolme, joskus kaksi. Muninta alkaa Etelä-Suomessa äitienpäivän tienoissa. Haudonta kestää 23–28 päivää; kumpikin emo hautoo. Poikaset oppivat lentämään viiden viikon iässä. Pesinnän päätyttyä saaristo tyhjenee huomaamattomasti kalalokeista. Nuoret linnut ovat ruskeankirjavia ja melko helppo erottaa muista lokeista. Ensimmäisen talvensa aikana ne saavat harmaat selkähöyhenet ja päänseutu muuttuu aikuisen kaltaiseksi. Kolmivuotiaina ne ovat aikuispuvussa.
Kalalokki on kaikkiruokainen ja syö kaloja, hyönteisiä, nilviäisiä, äyriäisiä, matoja, pieniä jyrsijöitä, merisiilejä, muiden lintujen poikasia, marjoja, viljaa, haaskoja ja jätteitä.[12]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
