Königgrätzin taistelu

Königgrätzin taistelu (tunnettu myös nimellä Sadowan taistelu) käytiin 3. heinäkuuta 1866 Preussin ja Itävallan johtaman koalition välillä. Tähän Preussin–Itävallan sodan ratkaisutaisteluun osallistuivat Preussin 1., 2. ja 3. armeija eli yhteensä noin 225 000 miestä. Preussin joukkoja johti kenraali Helmuth von Moltke. Itävaltalaisia johti kenraali Ludwig von Benedek, jolla oli komennossaan 223 000 miestä.

Königgrätzin taistelu
Osa Preussin–Itävallan sotaa
Königgrätzin taistelu. Georg Bleibtreun maalaus.
Päivämäärä: 3. heinäkuuta 1866 Paikka: Sadová, Böömi, nykyinen Tšekki Lopputulos: Preussin voitto
Osapuolet
Preussi	Itävalta Saksi
Komentajat
Vilhelm I Helmuth von Moltke	Ludwig von Benedek prinssi Albert
Vahvuudet
221 000 preussilaista 702 tykkiä	184 000 itävaltalaista 22 000 saksilaista 650 tykkiä
Tappiot
1 900 kuollutta 275 kadonnutta 6 800 haavoittunutta 940 hevosta	5 735 kuollutta 7 925 kadonnutta 8 440 haavoittunutta 22 000 antautunutta 6 000 hevosta 116 tykkiä

Taistelun alkujärjestelyt

Moltke käytti rautateitä joukkojensa siirtoihin ja saapui siksi Königgräziin (nykyiseen Tšekin Sadowaan Hradec Královén (saks. Königgrätz) lähistölle) ennen Benedekiä, joka joutui siten jättämään vasemman sivustansa lähes suojattomaksi. Lisäksi Benedek oli sijoittanut reservinsä liian lähelle pääjoukkoja, mikä tarkoitti, että preussilaiset voisivat saartaa hänen joukkonsa. Benedek järjesti joukkonsa vanhentuneeseen 1700-luvun tyyliin ja kärsi tappioita jo ryhmitysvaiheessa. Lisäksi Itävallan koalition joukkojen moraali oli huono ja heistä hieman yli 100 000 oli slaaveja, joita taistelun lopputulos ei juuri kiinnostanut.^lähde?

2. heinäkuuta Moltken tiedustelijat paikallistivat itävaltalaiset.

Taistelun kulku

Sadowan taistelu. Meyers Konversationslexikons (1885-90), 4. painos.

Lennätinyhteyksien katkettua Preussin 2. armeija ei lähtenyt hyökkäykseen, kuten Moltke oli suunnitellut ja 2. sekä 3. armeija joutuivat Itävallan tykistön tuleen, jolloin preussilaisten hyökkäykset tyrehtyivät, heidän vallattuaan vain pienen metsikön. Tällöin itävaltalaiset ryhtyivät vastahyökkäykseen, joka osoittautui virheeksi, sillä preussilaisilla oli takaaladattavat kiväärit, joilla pystyi ampumaan nopeasti makuultakin. Keskipäivään mennessä ei ollut tapahtunut mitään ratkaisevaa, vaikka itävaltalaiset olivat kärsineet raskaita tappioita, pystyivät he silti pitämään puolensa. Noin kello 14 Preussin 2. armeija saapui rintamalle iskien itävaltalaisten oikeaan sivustaan, joka oli kulunut taistelussa. Samalla Preussin 1. armeija iski itävaltalaisten keskustaan estäen oikean sivustan avustamisen. Pian Itävallan oikea sivustan puolustus murtui ja Itävallan häviö oli sinetöity.

Benedek onnistui huonon sään, viimeisen vastaiskun ja tykistön tulen turvin vetäytymään pelastaen näin mahdollisimman suuren osan armeijastaan. Silti taistelussa oli kuollut tai haavoittunut 20 000 itävaltalaista ja vain 9 000 preussilaista, lisäksi 20 000 itävaltalaista jäi vangiksi.

Voiton selitys ja seuraukset

Preussin käyttämä uusi aseteknologia, uuden tekniikan (rautateiden ja lennättimen) hyödyntäminen sekä hyvin koulutettu yleisesikunta takasivat Preussille voiton.

23. elokuuta solmittiin rauhansopimus Preussin ja Itävallan välillä. Preussi ei vaatinut Itävallalta lainkaan alueita. Sodan jälkeen Preussin ja Itävallan välit pysyivät varsin hyvinä ja 1879 ne olivat jo niin hyvät, että Saksan ja Itävallan keisarikunnat solmivat kaksiliiton.

Katso myös

• Königgrätzer Marsch

Lähteet

• Jeremy Black: Maailman suurimmat taistelut. (alkuperäisteos 2005 UK) Otava, 2006.