Jumaltuomio
vanhan oikeuskäytännön todistustapa From Wikipedia, the free encyclopedia
vanhan oikeuskäytännön todistustapa From Wikipedia, the free encyclopedia
Jumaltuomio tai jumalantuomio (lat. ordalium, ordalie) oli vanhemmassa oikeuskäytännössä todistustapa, jonka katsottiin olevan osoitus Jumalan osuudesta. Jumalantuomio selvitettiin yleensä kokein, joiden lopputulos oli tuon ajan käsitysten mukaan osoitus yliluonnollisten voimien tahdosta. Nämä yliluonnolliset voimat varmistivat tuomion oikeudenmukaisuuden. Jumaltuomioita on esiintynyt eri kansojen ja muinaisten kulttuurien parissa, ja ne olivat Euroopassa yleisiä vielä keskiajalla.[1][2] Esimerkiksi germaanikansojen oikeudenkäynneissä käytettiin jumaltuomioita.[3] Vaikka jumaltuomioiden kokeet olivat usein kokeeseen asetettaville henkilöille kohtalokkaita, ei niiden tarkoitus ollut toimia rangaistuksena, vaan mahdollinen rangaistus tuomittiin vasta kokeen perusteella.[2]
Yleisimpiä kokeita olivat ennustus, ruumiillinen koe ja taistelu. Burmalaisessa ennustuskokeessa kaksi osapuolta varustetaan samanpituisilla kynttilöillä, jotka sytytetään samanaikaisesti: kauemmin palavan kynttilän haltija tuomitaan voittajaksi. Toinen ennustuskoe on ruumiiseen kohdistuva vetoomus murhaajan löytämiseksi. Keskiajalla Euroopassa käytössä ollut ruumiin koe perustui uskomukseen, jonka mukaan veri alkaa virrata sympaattisen vaikutuksen vuoksi murhaajan kosketuksesta tai hänen läheisyydessä.[2]
Kaikkein tunnetuimpia ruumiillisia kokeita olivat tulikoe ja vesikoe. Hindulaisten säännösten mukaan vaimoa voidaan vaatia kulkemaan tulen läpi todistaakseen uskollisuutensa mustasukkaiselle aviomiehelle. Mikäli hänen vartaloonsa jää palovammoja, niitä pidetään todisteena syyllisyydestä.[2] Euroopassa tulikoe oli keskiajalla yleinen. Toisinaan sitä kutsuttiin myös rautakokeeksi. Tulikokeessa syytetyn piti todistaa syyttömyytensä kävelemällä hiilloksen yli tai pitämällä kädessään tulikuumaa rautaa saamatta palovammoja.[1] Käytäntö, jossa noidiksi epäillyt asetettiin vesikokeeseen, perustui puolestaan uskomukseen, että vesi kasteen välineenä "hyväksyy” syyttömän – jolloin kokelas painuu pohjaan – ja vastaavasti ”hylkää" syyllisen, jolloin tämä kelluu.[2]
Taistelukokeessa eli rituaalitaistelussa voittajan katsottiin voittavan, koska yliluonnolliset voimat olivat hänen puolellaan, ei siksi, että hän olisi vahvempi. Siten keskiaikaisessa Euroopassa kaksintaistelun voittajan määräsi ”jumalan tuomio”. Jos kaksintaistelun hävinnyt osapuoli oli yhä elossa, hänet katsottiin syylliseksi, ja rikoksen vakavuudesta riippuen hänet voitiin rangaistuksena joko surmata, katkaista hänen kätensä tai takavarikoida hänen omaisuuttaan.[2]
Euroopassa jumaltuomion edellyttämiä kokeita tehtiin kuitenkin vain erityisen vaikeissa tapauksissa, ja niitä käytettiin yleensä täydentävinä todisteina. Kristityt piispat ja kirkolliskokoukset hyväksyivät jumaltuomiot vielä varhaiskeskiajalla, mutta useat paavit hylkäsivät jumaltuomiot. Kirkon neljäs Lateraanikonsiili kielsi jumaltuomiot vuonna 1215 ja paavi Gregorius IX vuonna 1234.[1]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
