Itävallan keisari
From Wikipedia, the free encyclopedia
Itävallan keisari (saks. Kaiser von Österreich) oli arvonimi, jonka Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Frans II otti käyttöön vuonna 1804 pelätessään menettävänsä keisarintittelinsä Napoleonin valloitusten alla, joka oli vasikään julistanut itsensä Ranskan keisariksi. Frans hajotti Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan kaksi vuotta myöhemmin.[1][2]
Itävallan keisari | |
---|---|
Kaiser von Österreich | |
Keisarin lippu vuoteen 1915 asti | |
Viimeinen keisari Kaarle I | |
Puhuttelu | "Teidän Keisarillinen Korkeutenne" |
Virka-asunto | Hofburg, Wien |
Kauden pituus | elinikäinen |
Perustettu | 1804 |
Ensimmäinen | Frans I |
Viimeinen | Kaarle I |
Lakkautettu | 1918 |
Arvonimi säilyi vuoteen 1918, mutta Itävallan keisarikunnan rajat eivät koskaan vakiintuneet.
Itävalta oli ollut arkkiherttuakunta 1400-luvulta asti, mutta muilla keisarin hallitsemilla mailla oli omat instituutionsa ja historiansa. Yhtenäistämistoimenpiteitä yritettiin unkarilaisten kapinan jälkeen vuosina 1848–1859, mutta viimein Unkarille jouduttiin antamaan kuningaskunnan asema, johtaen Itävalta-Unkarin syntyyn 1867. Keisarikunta hajosi lopullisesti ensimmäisen maailmansodan lopuksi vuonna 1918, kun Itävallasta tuli tasavalta ja muut Keisarillisessa neuvostossa edustetut maat itsenäistyivät tai jaettiin naapurimaiden kesken.
Keisarin virka-asuntona toimi Wienissä sijaitseva Hofburg.[3][4]