Intian väestö

From Wikipedia, the free encyclopedia

Intian väestö

Intian väestöllä tarkoitetaan kaikkia Intian tasavallan alueella asuvia ihmisiä. Maassa suoritetaan virallinen väestönlaskenta 10 vuoden välein. Viimeisimmässä väestölaskennassa, vuosina 2010−2011 kaikki yli 15-vuotiaat intialaiset valokuvattiin ja heiltä otettiin sormenjäljet uutta kansallista väestörekisteriä varten.[1] Väestönlaskennan tuloksena todettiin, että Intian väkiluku oli ylittänyt 1,2 miljardin ihmisen rajan, mikä vastasi noin 17 prosenttia maailman väkiluvusta. Valtion väkiluku oli kymmenessä vuodessa, 2001–2011, kasvanut 17,6 prosenttia eli noin 181 miljoonan ihmisen verran, vaikkakin syntyvyys oli laskenut hieman.[2] Vuoden 2021 laskentaa siirrettiin koronavirus­pandemian vuoksi.

Thumb
Intian väkiluvun kehitys vuosina 1961–2003
Thumb
Intian väestöpyramidi vuodelta 2020
Thumb
Intian väestötiheys (vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan)

Heinäkuussa 2013 CIA arvioi Intian väkiluvuksi arvioitiin 1 220 800 359 ihmistä, mikä on maailman toiseksi suurin väkiluku Kiinan jälkeen.[3] Intian väkiluvun on ennustettu ohittavan Kiinan väkiluvun vuonna 2025 johtuen maan suuremmasta lapsiluvusta.[4] Kuitenkin jo kesäkuussa 2023 Intian väkiluvun uskotaan nousevan 1,4286 miljardiin ohi Kiinan 1,4257 miljardin. [5]

Yli 50 % Intian asukkaista on alle 25-vuotiaita, ja vain 6,8% on yli 65-vuotiaita. Maan huoltosuhde on siis hyvä. Intian väestön keski-ikä on 27,4 vuotta ja eliniänodote noin 68 vuotta.[3]

Intiassa asuu yli 100 miljoonaa alkuperäiskansoihin kuuluvaa ihmistä.[6]

Tilastotietoa

Tämä osio sisältää tilastoja Intian väestöstä. Tilastot vastaavat The World Factbookin toukokuun 2023 arvioita.[3]

  • Väkiluku: 1 399 179 585
  • Ikärakenne:
    • 0–14 vuotta: 24,77% (miehiä 182 143 540/naisia 164 492 120)
    • 15–64 vuotta: 68,42% (miehiä 494 814 550/naisia 462 533 456)
    • Yli 65 vuotta: 6,8% (miehiä 43 860 101/naisia 51 335 818)
  • Väestönkasvu: 0,7%
  • Syntyvyys: 16,53/1 000 ihmistä
  • Kuolleisuus: 9,65 kuollutta/1 000 ihmistä
  • Nettomaahanmuutto: 0,12 maahanmuuttoa/1 000 ihmistä
  • Sukupuolijakauma:
    • Syntyneet: 1,1 miestä/nainen
    • Alle 15 vuotta: 1,11 miestä/nainen
    • 15–64 vuotta: 1,07 miestä/nainen
    • Yli 65 vuotta: 0,85 miestä/nainen
    • Yhteensä: 1,06 miestä/nainen
  • Imeväiskuolleisuus: 30,36 kuolemaa/1 000 vastasyntynyttä
  • Eliniänodote: 67,69 vuotta
  • Kokonaishedelmällisyysluku: 2,07

Suurimmat kaupungit

Vuoden 2001 väestönlaskennan tulosten mukaan Intiassa on 35 yli miljoonan asukkaan kaupunkia. Intian suurimmat kaupungit (metropolialueet) olivat seuraavat:[7]

Lisätietoja №., Nimi ...
№.NimiVäkiluku
1Mumbai16 434 386
2Kalkutta13 205 697
3Delhi*12 877 470
4Chennai6 560 242
5Hyderabad5 742 036
6Bangalore5 701 446
7Ahmedabad4 525 013
8Pune3 760 636
9Surat2 811 614
10Kanpur2 715 555
Sulje

* Maan pääkaupunki on New Delhi, Delhin kaupunkialueen osa, jossa asuu noin 240 000 asukasta.

Kielet

Pääartikkeli: Intian kielet
Thumb
Miesten ja naisten lukutaidon kehitys Intiassa vuosina 1901–2011

Ethnologue-kirjan mukaan Intiassa puhutaan 447 eri kieltä,[8] joista Intian perustuslaissa tunnustetaan 22.[9] Kaikista laajimmalle levinnein ja puhutuin kieli on hindi, mutta poliittisesti ja taloudellisesti tärkein kieli on englanti, jota käytetään hallituksen työkielenä yhdessä hindin kanssa. Hindin lisäksi muita merkittäviä kieliä ovat bengali, telugu, marathi, tamili ja urdu.[3][9]

Vuoden 2011 väestönlaskennassa 74 % intialaisista oli lukutaitoisia. Prosenttiosuus on kasvanut edellisestä väestönlaskennasta, jossa se oli 65 %.[10]

Uskonnot

Pääartikkeli: Uskonto Intiassa

Intialla ei ole virallista valtionuskontoa. Valtion pääuskonto on hindulaisuus, jota kannattaa noin 80 % valtion asukkaista. Suurin osa maailman hinduista asuu Intiassa. Myös islamilla on maassa merkittävä määrä kannattajia, ja Intiassa asuukin enemmän muslimeita kuin naapurimaa Pakistanissa.[11]

Intiassa, erityisesti Goan alueella, on myös kristitty vähemmistö. Goassa uskonnon levinneisyys johtuu siitä, että alue oli ennen portugalilaisten vallassa. Punjabin osavaltiossa puolestaan sikhiläisyys on valtauskonto. Intiassa on myös merkittäviä määriä buddhalaisia ja jainalaisia, mutta prosentuaalisesti kummankaan uskonnon osuus maan väestöstä ei ylitä prosenttia.[12]

Vuonna 2004 Intian kongressipuolue sai enemmistön vaaleissa ja uusi pääministeri Manmohan Singhistä tuli Intian ensimmäinen sikhi-pääministeri. Hän pitää rauhanomaisen yhteistyön rakentamista eri uskontoryhmien välille yhtenä hallituksensa tärkeimmistä haasteista.[13]

Vuoden 2001 väestönlaskennan tuloksissa intialaisten uskonnot jakaantuivat seuraavasti:[14]

Lisätietoja Uskonto, Kannattajia ...
Uskonto Kannattajia Väestönosuus (%)
Hindulaisuus827 578 86880,5
Islam138 188 24013,4
Kristinusko24 080 0162,3
Sikhiläisyys19 215 7301,9
Buddhalaisuus7 955 2070,8
Jainalaisuus4 225 0530,4
Muu uskonto6 639 6260,6
Ei uskontoa727 5880,1
Sulje

Tulevaisuus

Intian väkiluvun on ennustettu ohittavan Kiinan väkiluvun vuonna 2025 tehden Intian väestöstä maailman suurimman. Tällöin Intiassa asuisi noin 1,396 miljardia ihmistä. Suurin syy tähän on maan korkea syntyvyys: keskimääräisessä intialaisessa perheessä on 2,7 lasta, mutta kiinalaisessa vain 1,5.[4] Yhdistyneiden kansakuntien arviossa ohitus tapahtuisi hieman myöhemmin, vuonna 2030, jolloin Intian väkiluku olisi 1,34 miljardia ihmistä.[10]

Intian tulevaisuuden haasteisiin kuuluu muun muassa se, että tyttölapset selviytyvät elossa syntymäänsä asti halutumpia poikalapsia harvemmin. Ongelmaan on yritetty etsiä ratkaisua muun muassa kieltämällä lääkäreitä lailla paljastamasta vauvan sukupuolta ennen synnytystä. Vuoden 2011 väestönlaskennassa Intiassa asui vain 940 naista jokaista 1000 miestä kohti.[10]

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.