Hanhimaa
kylä Kittilässä / From Wikipedia, the free encyclopedia
Hanhimaa on pieni joenvieruskylä Kittilän kunnan Könkäällä, Lapin maakunnassa.[1][2][3] Kylä sijaitsee Lismajoen äärellä ja Inarintien varressa, noin 44 kilometriä Kittilän kirkonkylältä koilliseen.[2][3] Pohjoisesta etelään virtaava Lismajoki laskee Kapsajoen ja Loukisen kautta Ounasjokeen.[4]
Hanhimaa on valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta.[2][3][4][5] Luultavasti kylä on asutettu 1700-luvulla; tätä aikaisemmasta ihmistoiminnasta kertoo alueelta löytynyt kivikautinen nuija.[2][3] Kylän perinteiset talonpoikaistalot on rakennettu pääasiassa 1900-luvun taitteessa tai alkuvuosikymmeninä. Vuonna 1992 julkaistun arvokkaiden maisema-alueiden kuvauksen mukaan rakennuksissa on runsaasti mielenkiintoisia yksityiskohtia. Hanhimaan vanhimmat rakennukset sijaitsevat erittäin kauniilla paikalla Lismajoen rantatörmällä. Hanhimaan pihapiiriin kuuluvat 1920-luvulla valmistuneen, laudoituskoristeluin varustetun päärakennuksen lisäksi makasiini, sauna sekä ladon, tallin ja navetan sisältävä talousrakennus. Ylinivan pirtti on komea, ja ollut osittain alkuperäisessä asussa; pihassa on 1800-luvun talousrakennuksia. Muita arvokkaita rakennuskohteita ovat Pietilä, Alanne ja Suonperä sekä jo autioitunut Hanhivaara.[4]
Kylän nimen sanotaan johtuvan siitä, että hanhet ovat mielellään ruokailleet Lismajoessa kylän kohdalla.[2][3]
Hanhimaassa asuu noin 50 ihmistä (2013). Pääelinkeinot ovat metsä- ja porotalous.[2][3]
Hanhimaan maasto on paljolti suota ja kangasmaastoa.[4] Kapsajoki ja Lismajoki sopivat hyvin kalastukseen. Kylän luoteispuolella Vuossavaaralla voi nähdä punaista jaspista ja kylästä linnuntietä viitisen kilometriä itään sijaitsevassa Kirkkokuusikossa, Päivänhohtovuoman suoalueen pohjoispuolella ensimmäisen kirkon muistomerkin.[2][3][6]