Kemijoen sivujoki Suomen Lapissa From Wikipedia, the free encyclopedia
Ounasjoki (pohjoissaameksi Ovnnesjohka) on Kemijoen suurin sivujoki ja samalla Suomen pisin yksittäinen sivujoki. Se on samalla myös suurin kokonaan Suomen rajojen sisäpuolella oleva rakentamaton joki. Sen pituus on noin 300 kilometriä[1] ja valuma-alue 13 968 km² – 27 prosenttia Kemijoen valuma-alueesta. Ounasjoen pinta-ala on 4730 hehtaaria ja sen keskileveys on 150 metriä.[1] Ounasjoki saa alkunsa Enontekiöllä sijaitsevasta Ounasjärvestä ja se kohtaa Kemijoen Rovaniemen kohdalla. Joella itsellään on vielä yli 30 koskea ja noin 40 sivujokea[2], joista merkittävimpinä mainittakoon Loukinen ja Meltausjoki.
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Vain muutama lähde ja olisi hyvä olla lisää. |
Sana ounas tulee muinaissaamelaisesta sanasta outa eli metsä.[3] Ounasjoki on ollut tärkeä kulkuväylä ja siitä on saanut elantonsa hyvin monet joen varren asukkaat. Asutusta alueella on ollut jo 8000 vuotta, josta todisteena on Lehtojärveltä löytynyt puinen hirvenpääveistos. Ounasjoki oli ennen valjastamista Suomen parhaita lohijokia. Jokivarressa muinoin asuneet saamelaiset saivat runsaat kalansaaliit joesta. He harjoittivat myös poronhoitoa ja metsästystä. 1600-luvun alkuun asti Ruotsin kuningas oli kieltänyt suomalaisia muuttamasta Lappiin. Kiellon kumoamisen jälkeen alkoi suomalaisten muutto. Ounasjoen runsaat kalansaaliit houkuttivat ihmisiä muuttamaan myös muualta Suomesta Ounasjoen varteen. Tulokkaat kaskesivat jokivarren niittyjä pelloiksi ja he perustivat maatiloja. Tällä tavalla jokivarsi sai pysyvän asutuksen ja alkuperäisasukkaat pakotettiin yhä kauemmas pohjoiseen.
Metsäteollisuus aloitti hakkuut Lapissa 1800-luvun lopulla, jolloin alkoivat suurimittaiset uitot myös Ounasjoella. Koskia perattiin uiton helpottamiseksi. Erityisen voimakkaasti perkausta tehtiin koneellisesti 1950- ja 1960-luvuilla. Uiton loputtua aloitettiin 1990-luvun puolivälissä koskien ennallistaminen.
Ounasjoen vesistön alueella on yhteensä noin 30 sellaista koskea[2], joiden putouskorkeus on vähintään 0,2 metriä tai joiden keskivirtaamaa vastaava teho on yli 1 kilowatti. Ounasjoen vesivoimavarat ovat noin 900 GWh. Sinne on ollut suunnitteilla yhteensä 10 vesivoimalaa, mutta joki päätettiin rauhoittaa voimalaitosrakentamiselta erityislailla vuonna 1983.[4]
Merkittävimpiä koskia ovat Raattaman-, Kurkkio-, Puksu- ja Riikonkoski, joista viimeksi mainittu sijaitsee viisi kilometriä Kittilän kirkonkylästä yläjuoksuun. Yläjuoksu on lähestulkoon luonnontilainen ja sen vesi on niukasti humuspitoista ja vähäravinteista. Alue soveltuu erityisen hyvin virkistyskäyttöön.
Ounasjoen yläjuoksulla maasto on keskimäärin 450 metrin korkeudella ja asutus harvaa. Ensimmäiset 100 kilometriä joki on vuolas ja koskinen, ja Enontekiön alueella siihen liittyvät muun muassa sivujoet Näkkäläjoki, Pöyrisjoki ja Käkkälöjoki.
Riikonkoskesta alajuoksuun mentäessä alkaa noin 25 kilometrin mittainen suvanto-osuus, jonka jälkeen seuraa jälleen useita koskia. Kittilän kohdalla jokeen liittyy Aakenusjoki ja Meltauksen kohdalla Meltausjoki. Veden laatu on alajuoksulla lievästi ravinteiden kuormittama mutta edelleen melko vähäravinteinen.
Ounasjoen alueella esiintyy lähes kaikkia Pohjois-Suomen makeanveden kalalajeja. Suurimpana uhkana jokiympäristölle ovat olleet uiton aikaiset perkaukset, joiden aiheuttamia haittoja on 1990-luvun puolivälistä alkaen pyritty korjaamaan. Ounasjoki on usein mainittu Suomen parhaaksi kalajoeksi. Vuonna 2003 Ounasjoki valittiin Suomen parhaaksi kalastusalueeksi. Parhaita saaliskaloja ovat taimen ja harjus.
Ounasjoki oli ennen Kemijoen valjastamista Suomen parhaita lohijokia. Koko Kemijoen-Ounasjoen verottajan virallinen saalismäärä oli 1600-luvulla 360 000 kg vuodessa. Riista- ja kalatalouden tutkimuksen (2014) mukaan Ounasjoen koko vesistön virta-alueen lohen ja meritaimenen vaelluspoikastuotanto on ollut aikoinaan 790 000 vaelluspoikasta. Lohen nousu loppui vuonna 1948 Isohaaran voimalaitoksen valmistuttua. Vuosina 1949–1955 siirrettiin mereltä Isohaaran padon yläpuolelle yhteensä 6 446 vaelluskalaa. Osa oli huonokuntoisia ja osa laskeutui takaisin merelle. Vuonna 1951 Isohaaraan rakennettiin kalahissi, mutta kalat eivät oppineet käyttämään hissiä, joten Kemijoen-Ounasjoen lohikannat menetettiin.
Lohen palauttamista Ounasjokeen on tutkittu 25 vuotta useammassa projektissa 1990-luvun alusta lähtien. Ensimmäisen projektin tuloksena rakennettiin ensimmäinen kalatie (Kemijoen Isohaara I) vuonna 1993. Vuosina 1996-1999 oli Nousukas Kemijokeen-projekti. Vuonna 1999 käynnistyi Lohijokiprojekti, jonka tavoite oli Kemi-Ounasjoen luontaisen poikastuotannon käynnistämiseen liittyvien kokemusten hankkiminen. Vuosina 2000–2006 projekti oli Vaelluskalojen palauttaminen Kemi-/Ounasjokeen eli VAPA. Sen tavoite oli lohi-istutukset Kemi-Ounasjoelle, viiden kalatien rakentaminen Ala-Kemijokeen sekä alueen matkailun lisääminen. Vuosina 2008–2014 oli käynnissä Askel Ounasjokeen -tutkimusprojekti, jonka tuloksenä aikana rakennettiin alimpaan Isohaaran voimalaitokseen kalatie (Isohaara II) 2010-2012. Se otettiin käyttöön 2013. Seuraavina vuorossa on kalateiden rakentaminen Kemijoen alajuoksun neljään voimalaitokseen: Taival-, Ossaus-, Petäjäs- ja Valajaskoskeen, jotka estävät lohen ja meritaimenen nousun Ounasjokeen. Kalatieratkaisut ovat valmiit ja odottavat nyt niiden toteuttamista.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
