unkarilainen talonpoikaiskapinan johtaja From Wikipedia, the free encyclopedia
György Dózsa (k. 20. heinäkuuta 1514) oli transilvanialainen palkkasoturi ja Unkarin talonpoikaiskapinan johtaja. Hänet teloitettiin kapinan kukistuttua.[1]
Unkarin talonpoikaiskapinan taustalla oli ristiretkikäsky, jota koskevan bullan paavi Leo X antoi huhtikuussa 1514. Ristiretki annettiin Esztergomin arkkipiispan, kardinaali Tamás Bakóczin järjestettäväksi, mikä oli tavallaan hyvitys siitä, että hän oli hävinnyt paavinvaalissa edellisellä vuonna. Unkarin talonpojat vastasivat ristiretkikutsuun innokkaasti, ja pian heitä oli eri maakuntien kokoontumisleireillä jo 40 000.[2] Joukossa oli talonpoikien lisäksi vaeltelevia opiskelijoita, munkkeja ja alempia pappeja, jotka kuuluivat yhteiskunnan alimpaan ja sorretuimpaan kerrokseen[1]. Myöhemmin myös alempaa aatelia liittyi ristiretkeläisiin, joista 95 % oli kansallisuudeltaan unkarilaisia; loput olivat puolalaisia, serbejä ja valakialaisia[3]. Joukkojen johtajaksi nimitettiin György Dózsa, alempaan aateliin kuuluva ratsuväen upseeri ja palkkasoturi, joka oli saanut mainetta turkkilaisia vastaan käydyssä sodassa. Kansallisuudeltaan Dózsa oli székelyi, Transilvanian unkarilainen.[4][1]
Ristiretkeläisten innostukseen vaikutti turkkilaisia kohtaan tunnettu pelko ja lupaus syntien anteeksiannosta, mutta perimmäisenä syynä oli yleinen levottomuus ja tyytymättömyys vallitseviin oloihin[2]. Mitä suuremmaksi joukko kasvoi, sitä levottomammiksi kardinaali Bakócz, kuningas Vladislaus II ja muut vallanpitäjät tulivat. Ristiretkeläisten elintarvike- tai vaatehuoltoa ei ollut suunniteltu, ja kun sadonkorjuun aika lähestyi, maanomistajat käskivät talonpoikien palata peltotöihin. Kun he kieltäytyivät, heidän perheenjäseniään pahoinpideltiin ja aseistettuja joukkoja lähetettiin heitä vastaan.[1] Tämä johti verisiin välikohtauksiin jo toukokuun alussa, ja Bakóczi peruutti ristiretkikampanjan ja keskeytti joukkojen värväyksen[5]. Hän myös kehotti Dózsaa joukkoineen lähtemään välittömästi Dalmatiaan turkkilaisia vastaan[3].
Kardinaalin käskyt tulivat liian myöhään. Dózsa ei enää etsinyt kunniaa taistelussa turkkilaisia vastaan, vaan hän oli joutunut joukkojensa vallankumouksellisen hengen valtaan. Luettuaan Bakóczin kirjeen, jossa paavin bulla peruutettiin, hänen kerrotaan sanoneen: ”En ole hullu tai lapsi, jonka kanssa voitte leikkiä mielenne mukaan! Vannon Jumalan ja Pyhän Ristin nimeen, että teen teistä selvää.” Hän tarkoitti ”teillä” koko feodaalisten maanomistajien luokkaa, ja niin hän oli valmiina johtamaan ristiretkeä aatelisia vastaan.[4]
Dózsa antoi Karcagin kaupungissa julistuksen, jossa hän nimitti itseään “kansan ruhtinaaiksi” ja käski kaikkia Unkarin talonpoikia liittymään joukkoihinsa kuolemanrangaistuksen uhalla ja kukistamaan aateliset[3]. Vähän myöhemmin hän piti Ceglédissä puheen, jossa hän sanoi aikalaisensa, kroatialaisen kronikoitsijan Ludovic Tuberonnin mukaan:
»Unkarin ylimykset, jotka pitävät teitä orjuudessa, eivät pidä teitä kansalaisina vaan kohtelevat teitä kuin orjia... Kaikki se mitä pelloilla kasvaa, teidän raatamisenne ansiosta, kuuluu heille. Te auraatte maan, viljelette hedelmät, hoidatte karjan ja lampaat, mutta aateliset saavat hyödyn työstänne. Teille jää vain orjuus ja epätoivo.
Kuinka kauan me kestämme tätä epäoikeudenmukaisuutta, me joiden esi-isät johti Eurooppaan kuuluisa kuningas Attila? ... Älkää luulko että vihollisenne antavat teille armoa, pitäisikö teillä olla tunnontuskia...
Teillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tuhota aateliset tai vuodattaa verenne ja alistua ikuiseen orjuuteen röyhkeiden vihollistemme tyydytykseksi.[6]»
Kapinaliike levisi nopeasti, enimmäkseen unkarinkielisille alueille, missä satoja aateliskartanoita ja linnoja poltettiin ja tuhansia aatelisia surmattiin[1]. Samalla Dózsan joukot tuhosivat kaikki läänityksiä koskevat asiakirjat[7]. Kapina oli sitäkin vaarallisempi, koska myös kaupunkien köyhälistö oli talonpoikien puolella, ja Budassa ja muuallakin heitä vastaan lähetetty ratsuväki joutui jalkautumaan päästäkseen kaupungin porttien läpi[1].
Dózsa valtasi Csanádin kaupungin ja linnoituksen, ja piispa ja linnan päällikkö seivästettiin. Seuraavaksi kuninkaan rahastonhoitaja siepattiin ja kidutettiin raa’asti kuoliaaksi Aradissa. Toisaalta monet aateliset, jotka antautuivat vapaaehtoisesti, päästettiin pakoon, ja Dózsa jopa auttoi usein heitä pakenemaan.[1]
Dózsa oli kuitenkin menettämässä joukkojensa hallinnan, ja ne joutuivat yhä enemmän Ceglédin ”sosialistisen” kirkkoherran Lőrincz Mészárosin vaikutuksen alaisiksi[1]. Talonpoikia yllyttivät myös suositut observantit eli ankaramman suuntauksen fransiskaanimunkit, jotka olivat kehittäneet erityisen ”kansanristiretken” ideologian. Sen mukaan aateliset olivat menettäneet oikeutensa, koska he olivat hankaloittaneet kuningaskunnan puolustusta ja estäneet ristiretkeläisiä toteuttamasta kutsumustaan. Unkarin talonpoikien pitäisi saada samat oikeudet kuin székelyillä oli Transilvaniassa.[7]
Menestys oli vaikuttanut myös Dózsan moraaliin, ja Csanádin jälkeen hän antoi julistuksia, joita voidaan pitää nihilistisinä[1].
Aluksi näytti siltä, että hallitus ei pystyisi kukistamaan Dózsaa. Kesän aikana hän valtasi Aradin, Lippan ja Világosin linnat ja hankki itselleen aseita ja koulutettuja asemiehiä. Yksi hänen joukoistaan uhkasi pääkaupunkia. Mutta puolialastomien, huonosti aseistettujen talonpoikien oli lopulta hävittävä aateliston ritareille.[1]
Kesäkuun loppuun mennessä kuningas ja aateliset olivat toipuneet alkujärkytyksestä, ja pienemmät kapinapesäkkeet tukahdutettiin nopeasti[7]. Aatelisten armeijan komentajiksi tulivat lahjakas sotilas János Bornemissza ja transilvanialainen ylimys, myöhempi varakuningas István Báthory[3]. Kaikki valtakunnan aatelisjoukot oli kutsuttu apuun, ja palkkasotureita värvättiin kiireesti Venetsiasta, Böömistä ja keisarilta[1].
Ratkaiseva taistelu käytiin Temesvárissa, joka oli maan vahvimpia linnoituksia. Talonpoikien armeija, jonka vahvuus oli noin 30 000 henkeä, saapui kaupungin luo 15. kesäkuuta 1514. Tässä vaiheessa Dózsalla oli jo joitakin tykkejä, mutta ne eivät aiheuttaneet kovinkaan paljon vahinkoa. Dózsan armeija ei ollut valmistautunut pitkittyneeseen sodankäyntiin, kun taas Temesvár oli varustettu kestämään kuukausien piirityksen. Tässä tilanteessa kumpikaan osapuoli ei voinut saavuttaa ratkaisevaa voittoa.[8]
Tähän mennessä alempaa aatelistoa edustava kansallinen puolue, jonka johdossa oli vasta 28-vuotias János Szapolyai, oli pysynyt puolueettomana. Kun Temesvárin piiritys jatkui, kumpikin osapuoli yritti saada Szapolyain tuen. Aateliset voivat kuitenkin luvata hänelle jotakin, mihin Dózsa ei pystynyt: pääsyn Unkarin valtaistuimelle. Szapolyai päätti siirtyä maanomistajien puolelle, ja talonpojat joutuivat kohtaamaan koko aateliston yhdistyneen armeijan. Dózsan joukot olisivat voineet lyödä heidät lukumäärässä ja taistelutahdossa, mutta eivät varustuksessa tai järjestyksessä.[8] Kapinallisten pääjoukko antautui Temesvárin edustalla Szapolyaille 15. heinäkuuta 1514 ankaran taistelun jälkeen, ja haavoittunut Dózsa jäi vihollistensa käsiin[7][8].
”Kansan ruhtinas” György Dózsa teloitettiin julmalla tavalla pilkallisissa kruunajaisissa: hänet pantiin istumaan tulikuumalle rautaiselle valtaistuimelle, tulikuuma valtikka kädessä ja tulikuuma rautakruunu päässä. Kun hän oli vielä hengissä, hänen alaisensa pakotettiin syömään hänen paistuvaa lihaansa, mitä varten heitä oli pidetty nälässä viikon verran. Sen jälkeen heidätkin kidutettiin hengiltä. Kerrotaan, että Dózsa kuoli sankarillisesti huutoakaan päästämättä.[1][9]
Muutamia muita vastaavia julmuuksia lukuun ottamatta suurin osa kapinallisista selvisi kuitenkin ilman suuria rangaistuksia, ilmeisesti siksi että heidän työvoimaansa tarvittiin[7]. Silti on arvioitu, että noin 60 000 talonpoikaa menetti henkensä nelikuukautisessa kapinassa ja sen verisissä jälkiselvittelyissä[9]. Talonpojat joutuivat korvaamaan tekemänsä vahingot, ja kollektiivisena rangaistuksena valtiopäivillä säädettiin lokakuussa 1514 laki ”ikuisesta palveluksesta”. Sen mukaan talonpojat eivät saaneet pitää aseita eivätkä vaihtaa maanomistajaa, ja lisäksi heidät velvoitettiin pakkotyöhön. Vaikka tätä periaatetta ei noudatettukaan aina tarkasti, se pysyi lainsäädännössä aina vuoteen 1848.[7]
Kapinan vakavin seuraus oli sen aiheuttama tuho, joka sattui yhteen Euroopassa vallinneen taloudellisen laskukauden kanssa. Se heikensi Unkaria juuri silloin, kun voimia olisi tarvittu koko ajan vahvistuvaa osmanien valtakuntaa vastaan. Kesällä 1521 turkkilaiset valtasivat Šabacin ja Belgradin, ja Unkari jäi avoimeksi etelästä tuleville hyökkäyksille.[10] Kaksitoista vuotta kapinan jälkeen, vuonna 1526, turkkilaiset murskasivat Unkarin armeijan Mohácsin taistelussa. Unkarissa on ajateltu, että taistelun päättyminen katastrofiin oli seurausta aiemmasta, kohtalokkaasta kapinasta[9].
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
