Bruno Gerhard Sohlberg (24. syyskuuta 1862 Pohja10. syyskuuta 1923 Villarrica, Paraguay) oli suomalainen arkkitehti.

Thumb
Sohlbergin suunnittelema asuinrakennus Viipurissa

Sohlbergin isä oli Pohjan kirkkoherrana toiminut Herman Fredrik Sohlberg. Hänellä oli kymmenen sisarusta, joista tunnettuja ovat vuorineuvos Seth Sohlberg ja kansanedustaja Hedvig Sohlberg.[1] Sohlberg avioitui vuonna 1895 Tukholmassa haminalaisen Rachel Kuschakin kanssa. Perheeseen syntyi Paraguayssa kolme lasta.[2]

Tammisaaressa koulunsa käynyt Sohlberg opiskeli myöhemmin Turun teknillisessä reaalikoulussa. Valmistuttuaan hän toimi aluksi arkkitehtina Viipurissa ja sen jälkeen 1895–1902 Paraguayn pääkaupungissa Asunciónissa. Vuodesta 1902 lähtien Sohlberg vaikutti jälleen Viipurissa kahdentoista vuoden ajan, kunnes muutti vuonna 1914 takaisin Etelä-Amerikkaan ja työskenteli kaupunginarkkitehtina Paraguayn Villaricassa.[2] Sohlbergin elämästä ja urasta ei tiedetä paljoakaan, esimerkiksi hänet myöhemmät vaiheensa Etelä-Amerikassa ovat Suomessa tuntemattomat.

Suomessa Sohlberg suunnitteli lukuisia asuin- ja liikerakennuksia eri puolille Viipuria sekä laati muun muassa Viipurin synagogan ensimmäiset piirustukset.[2] Viipurin lisäksi hän suunnitteli rakennuksia ainakin Sortavalaan.[3]

Lähteet

Aiheesta muualla

Wikiwand in your browser!

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.

Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.