Uriah Heep -yhtyeen albumi 1978 From Wikipedia, the free encyclopedia
Fallen Angel on brittiläisen Uriah Heep -yhtyeen syyskuussa 1978 julkaistu kahdestoista studioalbumi. Musiikillisesti levy jatkaa sitä edeltäneiden Firefly- ja Innocent Victim -albumien kevyempää linjaa, mutta on kuitenkin niitä popvaikutteisempi. Levyn materiaali sisältää vaikutteita 1970-luvun lopun valtavirtamusiikista, etenkin AOR:stä ja yhden kappaleen osalta diskosta. Musiikki aiheutti linjaristiriitoja yhtyeen sisällä.
| Fallen Angel Uriah Heep | ||
|---|---|---|
 | ||
| Studioalbumin tiedot | ||
| Äänitetty | huhti-, heinä- ja elokuu 1978 | |
| Studio | Roundhouse Recording Studios, Lontoo | |
| Julkaistu | syyskuu 1978 | |
| Formaatti | LP, C-kasetti, 8-raita, CD | |
| Tuottaja(t) | Gerry Bron, Ken Hensley | |
| Tyylilaji | hard rock, AOR, poprock | |
| Kesto | 39.16 | |
| Levy-yhtiö |  Bronze Records  Chrysalis Records | |
| Muut kannet | ||
 Expanded De-Luxe Edition | ||
| Listasijoitukset | ||
|
| ||
| Uriah Heepin muut studioalbumit | ||
| Innocent Victim 1977 |
Fallen Angel 1978 |
Conquest 1980 |
| Singlet albumilta Fallen Angel | ||
|
||
Fallen Angel jäi laulaja John Lawtonin viimeiseksi Uriah Heep -albumiksi, sillä hänet erotettiin yhtyeestä maaliskuussa 1979. Syynä oli konflikti yhtyeen pääasiallisen lauluntekijän ja kosketinsoittaja-kitaristi Ken Hensleyn kanssa. Myös rumpali Lee Kerslake, joka ei hyväksynyt Hensleyn musiikillista johtajuutta yhtyeessä, erosi Uriah Heepistä saman vuoden marraskuussa.
Kahden edellisen albumin tavoin Fallen Angel ei noussut Britannian myyntilistalle. Yhdysvalloissa albumi nousi Billboard 200 -listan sijalle 186, mutta esimerkiksi Länsi-Saksassa, missä yhtye oli suosionsa huipulla, se ylsi sijalle 18. Albumilta julkaistiin singlet ”Love or Nothing” ja ”Come Back to Me”, jotka molemmat nousivat Länsi-Saksan top 40:een.
Uriah Heepin edellinen albumi, marraskuussa 1977 ilmestynyt Innocent Victim, oli sisältänyt suuren hittisinglen ”Free Me”. Yhtyeestä tuli saman vuoden aikana Länsi-Saksassa suositumpi kuin koskaan singlejen ”Free Me”, ”Wise Man” ja ”Lady in Black” suosion myötä. Viimeksi mainittu oli uusintajulkaisu vuodelta 1971, ja Uriah Heepille myönnettiin siitä Länsi-Saksassa Kultainen leijona -palkinto. Innocent Victim ei kuitenkaan noussut listalle Britanniassa, mikä oli yhtyeelle harvinaista.[1] Yhdysvalloissa se oli yhtyeen ensimmäinen albumi, joka ei noussut Billboard 200 -listalle.[2] Lisäksi levyn suosio Britannian ulkopuolella tuotti yhtyeelle paineita säveltää lisää kyseiselle albumille tyypillistä totuttua kevyempää materiaalia.[1]
Monet yhtyeen fanit eivät olleet hyväksyneet Uriah Heepin tuolloista laulajaa John Lawtonia, vaan pysyivät lojaalina alkuperäiselle solistille ja perustajajäsenelle David Byronille.[1]
Fallen Angel äänitettiin ja miksattiin Lontoon Roundhouse Recording Studiosissa huhti-, heinä- ja elokuussa 1978.[3] Nauhoitukset keskeytyivät pariin otteeseen, koska yhtyeelle oli järjestetty esiintymisiä kesän festivaaleille ympäri Eurooppaa.[4] Fallen Angel oli yhtyeen seitsemäs albumi, joka äänitettiin 24-raitanauhurilla.[5] Se oli myös kolmas albumi peräkkäin, jolla Uriah Heepin kokoonpano pysyi samana. Tapaus oli yhtyeen historiassa vasta toinen laatuaan.[6] Fallen Angelillä esiintyvät Uriah Heepin muusikoista John Lawton (laulu), Ken Hensley (kosketinsoittimet, kitara, taustalaulu), Mick Box (kitara), Trevor Bolder (basso) ja Lee Kerslake (rummut).[3] Albumin tuotti pienen tauon jälkeen yksin Bronze Recordsin johtaja ja yhtyeen manageri Gerry Bron, joka edellisellä levyllä oli jakanut tuotantovastuun Ken Hensleyn kanssa.[7]
Äänityksissä syntyi riitoja siitä, mihin suuntaan yhtyeen musiikkia tulisi viedä. Etenkin kosketinsoittaja-kitaristi Ken Hensleyllä ja laulaja John Lawtonilla oli asiasta erimielisyyksiä, minkä vuoksi heidän välinsä alkoivat huonontua.[8] Lisäksi yhtyeen muista jäsenistä, etenkin rumpali Lee Kerslakesta, tuntui siltä, että manageri-tuottaja Gerry Bron suosi levyn kappaleita valitessaan Hensleyn lauluja.[9] Hensley on puolustautunut sanomalla, että hän kirjoitti ylivoimaisesti eniten materiaalia. Omien sanojensa mukaan hän teki kaksikymmentä laulua jokaista Kerslaken sekä basisti Trevor Bolderin sävellystä kohden.[1]
John Lawtonin ehdotuksesta yhtye piti palaverin yhtyeen musiikillisesta tilasta:
»Istuimme alas ja yritimme tehdä niin (pitää palaverin). Mutta ei siitä tullut yhtään mitään. [...] Osa meistä yritti sanoa, että palaisimme siihen, mitä me oikein olemme: ”Tehdään kunnon kamaa, missä on potkua.” Toiset pyörittelivät silmiään ajatellen kaupallisia popralleja, kuten ”Free Me”. Siitä se välirikko mielestäni alkoi.»
(John Lawton, Uriah Heepin laulaja 1976–1979[8])
Ongelmia pahensi Ken Hensleyn jatkuvasti lisääntynyt kokaiinin käyttö. Lisäksi hän oli menettänyt mielenkiintonsa yhtyeeseen ja halusi erota siitä, mutta Gerry Bron taivutteli hänet jatkamaan. Bronilla itsellään oli Uriah Heepin lisäksi muitakin kiireitä. Samaan Bronze Records -levy-yhtiöön kuulunut Manfred Mann’s Earth Band oli julkaissut Bronzen ensimmäisen ykkössinglen Yhdysvalloissa, mikä teki siitä nyt yhtiön isoimman artistin. Vuonna 1978 Bronze myös solmi levytyssopimuksen Motörhead-yhtyeen kanssa, joka saavutti pian suosiota. Lisäksi Bron oli ryhtynyt työskentelemään lentoyhtiön kanssa, mikä sekin vaati huomiota ja aikaa.[10]
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Uriah Heep oli edellisillä Firefly- ja Innocent Victim -albumeillaan musiikillisesti siirtynyt raskaasta rockista kevyempään ilmaisuun. Fallen Angel on edeltäjiään vieläkin kevyempi ja popmaisempi, ja sen materiaali muistuttaa vuoden 1978 valtavirtamusiikkia. Koska singlet ”Lady in Black” ja ”Free Me” olivat olleet Euroopassa menestyksiä, uusia hittejä tavoiteltiin nyt Fallen Angelin radioystävällisillä lauluilla. Yhtyeen pääasiallinen lauluntekijä Ken Hensley on kuitenkin sanonut, ettei hänellä ollut Uriah Heepissä soittaessaan aikaa kiinnittää huomiota aikakauden musiikkitarjontaan ja viimeisimpiin virtauksiin.[9] Lisäksi Hensleyn musiikkimaku oli merkittävästi muuttunut alkuajoista, jolloin hän ihaili Vanilla Fudgen kaltaisia raskaita riffejä ja lauluharmonioita yhdistelleitä yhtyeitä. Vuonna 1978 Hensley ei enää halunnut soittaa levylle aggressiivisia urkuraitoja, vaan mieluummin lauloi kitaran kanssa tarttuvia kertosäkeitä.[10]
Albumin kymmenestä kappaleesta viisi on Ken Hensleyn kirjoittamia, mikä oli huomattavasti aiempaa vähemmän. Lisäksi Hensley kirjoitti yhden kappaleen yhdessä Lee Kerslaken kanssa. Gerry Bron valitsi albumille myös kaksi laulaja John Lawtonin kappaletta.[11] Yhden kappaleen kirjoittivat yhteistyössä John Lawton, Mick Box ja Lee Kerslake sekä yhden Trevor Bolder ja yhtyeen ulkopuolinen Ian MacDonald.[3] Uriah Heep – Easy Livin’ -kirjan kirjoittajan, muusikko Mika Järvisen mukaan levylle päätyneet Ken Hensleyn kappaleet ovat ”pitkiä hokemia sisältäviä poprockralleja täynnä uusimpia kosketinsoitinlaitteita ja mukavalta kuulostavia kitaroita”.[12] Yhtye sovitti kappaleet yhdessä.[3] AllMusicin kriitikko Donald A. Guariscon mukaan valtaosa levyn kappaleista sisältää vahvoja AOR-vaikutteita, jotka yhdistyvät vivahteisiin muista genreistä.[13]
John Lawton on kertonut, että Fallen Angel on ainoa Uriah Heepin albumi, jolla hän sai laulaa vapaasti omalla tyylillään. Kahdella aiemmalla levyllä hänen oli pitänyt jäljitellä edeltäjäänsä David Byronia.[14]
John Lawtonin, Lee Kerslaken ja kitaristi Mick Boxin kirjoittama avausraita ”Woman of the Night” kuuluu albumin rockkappaleisiin, ja Box aloittaa sen lähes samalla huiluääni-introlla kuin vuoden 1973 Sweet Freedom -albumin kappaleen ”Circus”. Kappale muistuttaa perinteistä Uriah Heepiä. Sanoituksessa nuori nainen on ajautunut ongelmiin ja hänestä on tullut yöllä katuja kulkeva henkilö, jonka puhelinnumeron voi löytää hylätyn aseman seinältä. Albumin kakkosraita ”Falling in Love” on kaupallinen ja hittihakuinen kappale, jossa Mika Järvisen mukaan korostuu rumpali Lee Kerslaken ja basisti Trevor Bolderin rento soitto, joka muutenkin on albumilla esillä. ”One More Night” jatkaa edellisraidan tavoin kaupallisella linjalla.[10] Se yhdistelee hyväntuulista boogierockia sekä poppia.[13] John Lawtonin kirjoittama ”Put Your Lovin’ on Me” on hidastempoinen, mutta raskaan A-osan sisältävä kappale, jossa on vaikutteita popiskelmästä.[8] A-puolen päättävän kappaleen ”Come Back to Me” Lee Kerslake teki murtuneena avioerostaan. Kerslakella oli ollut kappale valmiina jo kauan ennen Fallen Angelin sessioita, mutta hän aluksi piti kappaletta liian henkilökohtaisena tarjottavaksi Uriah Heepille. Mick Boxin ehdotuksesta sitä kuitenkin esitettiin levytettäväksi. Tuottaja Gerry Bron piti kappaleesta, ja Ken Hensley teki siihen väliosan.[15]
B-puolen aloittaa Hensleyn kirjoittama diskovaikutteinen ”Whad’ya Say”.[13] Trevor Bolderin mukaan yhtye levytti sen jonkin verran muita kappaleita aikaisemmin, muttei uskonut sen sopivan levylle. Pari kuukautta myöhemmin yhtye kuunteli kappaleen uudelleen ja piti sitä todella hyvänä, yhtenä parhaista raidoista koko albumilla.[16] Bolder itse kirjoitti yhtyeen ulkopuolisen Ian MacDonaldin kanssa kappaleen ”Save It”, jossa vierailee tenorisaksofonia soittava Chris Mercer.[3] Kappaleesta ”Love or Nothing” ja sen ”la la la” -kertosäkeestä kriitikko Donald A. Guarisco on arvellut, että yhtye on viettänyt aikaa vanhoja purukumipopsinglejä kuunnellen.[13] John Lawtonin kirjoittama ”I’m Alive” on Uriah Heepille tyypillinen rockkappale, jossa pääosassa ovat Mick Boxin slide-kitara ja Lee Kerslaken rumpukomppi.[8][13] Päätösraita ”Fallen Angel” on harvoja Ken Hensleyn kappaleita, jonka hän on myöntänyt kertovan todellisesta henkilöstä ja tässä tapauksessa omasta päättyneestä ihmissuhteestaan. Laulun innoittaja oli Playboy-malli Linda Doucett. Kappaleessa naista syytetään suhteen päättymisestä, mutta todellisuudessa Hensley jätti hänet. Hensley kirjoitti kappaleen kotonaan pianolla ja viimeisteli sen 12-kielisellä kitaralla.[17]
Fallen Angelin Euroopan- ja Yhdysvaltain-painosten kappalejärjestykset eroavat toisistaan. Yhdysvaltain-painoksessa esimerkiksi avauskappale on ”Woman of the Nightin” sijaan ”One More Night”.[3][18]
Joihinkin albumin kappaleisiin kuvattiin promovideo. Gerry Bron vuokrasi Lontoon keskustasta Uriah Heepin käyttöön elokuvateatterin, jonka lavalla yhtye esitti kappaleitaan kameroiden kuvatessa. ”Come Back to Me” -singlen videoon haluttiin dramatiikkaa, joten siinä käytettiin hiilihappojäästä tehtyä savuefektiä. Kuvausryhmä kuitenkin käytti hiilihapposumua liikaa, minkä takia kappaleen edetessä se nousi koko ajan ylemmäs. Kappaleen lopussa koko lava oli jo sumun peitossa.[19]
Albumin kansikuva tilattiin Chess Creative Servicesistä, ja sen piirsi taiteilija Chris Achilleos, joka on tehnyt myös muun muassa alkuperäisen Star Trek -sarjan kirjakannet sekä Whitesnaken Lovehunter-albumin kannen. Fallen Angelin kannessa on kuvattuna Amazona Zebra -niminen vaalea barbaarinainen, joka pitelee vasemmassa kädessään veristä tikaria, jolla on juuri katkaissut ihmissuden pään. Soturin taakse on kuitenkin kerääntynyt joukko suden tovereita valmiina yllätyshyökkäykseen. Naisen asun yläosa on valahtanut paikoiltaan paljastaen nännin. Kuva oli julkaistu vuotta aiemmin Achilleosin ensimmäisessä taidekirjassa Beauty and the Beast, ja siinä rinta oli peitetty, mutta albumin kantta varten kuvaa muokattiin eroottisemmaksi. Alkuperäinen kuva Fallen Angelin levykannesta varastettiin 1980-luvulla, eikä sitä ole löydetty.[20]
Fallen Angel julkaistiin samalla kuvalla sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Kansi on suunniteltu niin, että kuva jatkuu myös takakanteen, mutta poikkeuksellisesti kuva on normaalin vaakasuunnan sijaan pystysuunnassa.[20] Euroopan-painos on avattavakantinen, ja sisäkannessa on kuva, jossa Ken Hensleyn 3-vuotias tytär Julia Patricia Hensley iso nalle sylissään tuijottaa sohvalla istuvia yhtyeen jäseniä.[15] Sisäkannessa on myös albumin tekijätiedot.[3] Yhdysvaltain-painoksessa ei ole avattavia kansia, vaan kuva ja tekijätiedot on merkitty sisäpussiin.[18]
Mika Järvisen mukaan Fallen Angelin kansi kuvastaa tulevaa vuosikymmentä 1980-lukua, jolloin jopa tuhansien heavy metal -albumien kansikuvissa esiintyi vähäpukeisia naisia, barbaarisotureja, lohikäärmeitä, mörköjä ja örkkeja – usein miekan kanssa. Kitaristi Mick Boxin mukaan Fallen Angelin kansikuvan ongelmana on se, ettei se kuvasta levyn musiikkia.[20]
Fallen Angel ilmestyi syyskuussa 1978.[21] Euroopassa albumin julkaisi Bronze Records tunnuksella BRNA 512.[22] Länsi-Saksassa Fallen Angel nousi 18:nneksi, Norjassa 10:nneksi[23] ja Ranskassa 17:nneksi.[24] Suomessa albumi ei saavuttanut sijoitusta, vaikka yhtye oli esiintynyt elokuussa Ruisrockissa. Samoin kävi monessa muussakin maassa, jossa Uriah Heep oli aiemmin ollut suosittu.[15] Esimerkiksi yhtyeen kotimaassa Britanniassa Fallen Angel ei noussut listalle, kuten eivät kaksi edellistäkään John Lawtonin laulamaa Uriah Heep -levyä.[25]
Yhdysvalloissa Warner Bros. Records oli purkanut yhtyeen levytyssopimuksen edellisen albumin Innocent Victimin heikon menestyksen vuoksi, joten siellä uuden albumin julkaisi Chrysalis Records.[20][22] Albumi oli Billboard 200 -listalla korkeimmillaan sijalla 186 marraskuun 25. päivänä ja pysyi listalla viisi viikkoa.[26] Chrysalis julkaisi lisäksi osan vanhoista Uriah Heepin albumeista uudelleen.[20]
Albumi ilmestyi alun perin vinyylilevynä, C-kasettina ja 8-raitana.[27] Ensimmäisen CD-version julkaisi Castle Communications Britanniassa vuonna 1991, ja vuonna 1997 ilmestyi Essential-levy-yhtiön julkaisema remasteroitu versio, jossa oli bonuskappaleita. Vuonna 2004 julkaistiin Sanctuary Recordsin remasteroitu Expanded De-Luxe Edition, joka niin ikään sisälsi bonuskappaleita. Lisäksi vuonna 1998 Essential julkaisi Three Classic Albums Vol. 2 -nimisen kolme CD:tä sisältävän erikoisalbumin, jolla oli studiolevyt Firefly, Innocent Victim ja Fallen Angel.[22]
Brittiläisen Sounds-lehden kriitikko Geoff Barton, joka oli suhtautunut edellisalbumi Innocent Victimiin ristiriitaisesti, kommentoi Fallen Angelia positiivisemmin. Bartonin mukaan korkeat lauluharmoniat sekä päällekkäisäänetykset luovat Queen-tyyppistä dynaamisuutta. Lisäksi Deep Purple -tyyliset kitarariffit on miksattu voimakkaasti pintaan, eivätkä ne huku niin kuin usein. Barton myös totesi basisti Trevor Bolderin alkaneen puhjeta kukkaan ja vertasi hänen soittoaan Free-yhtyeen Andy Fraseriin. Lisäksi Barton kiinnitti huomiota Bolderin ja rumpali Kerslaken yhteissoittoon, joka antaa kaivatun sysäyksen muille yhtyeen soittajille.[28] Sounds antoi albumin arvosanaksi neljä tähteä viidestä.[7]
AllMusicin Donald A. Guariscon mukaan Fallen Angel jatkaa Innocent Victimin aloittamalla AOR-henkisellä linjalla. Lopputuloksena syntynyt albumi on liian ”popahtava” miellyttääkseen kovia metallifaneja, mutta toisaalta liian omalaatuinen käydäkseen perinteisestä AOR-levystä. Guariscon mukaan levy on silti yllättävän nautittavaa kuunneltavaa. Albumin ongelmana on hänen mukaansa sen tyylillinen hajanaisuus, ja lisäksi se poikkeaa liikaa yhtyeen alkuperäisestä soundista, jotta se asettuisi yhtyeen katalogiin. Mukana on kuitenkin joitakin perinteisemmän kuuloisia Uriah Heep -kappaleita, kuten ”I’m Alive” ja nimiraita ”Fallen Angel”, jonka akustisen kitaran ja syntetisaattorin luomaa tunnelmaa hän kehuu. Loppuun Guarisco toteaa, ettei Fallen Angel välttämättä miellytä Demons and Wizards -albumin aikaisesta Uriah Heepistä pitäviä, mutta siitä pitävät kaikki 1970-luvun AOR-musiikin fanit. Arvosanaksi hän antaa 2,5 tähteä viidestä mahdollisesta.[13]
Yhtyeen silloiset jäsenet ovat aina suhtautuneet albumiin keskenään ristiriitaisesti. Ken Hensley on sanonut todella pitävänsä levystä, ja hänen mielestään mukana on hyvin vahvoja lauluja, vaikka ne nojaavatkin hieman enemmän popin suuntaan. Hensley on myös muistellut, että tunnelmat yhtyeessä olivat tuolloin melko hyvät ja että hän antoi haastatteluissa paljon positiivisia lausuntoja.[10] Mick Box on monissa yhteyksissä sanonut levyä omaan makuunsa liian poppina, ja vaikka kappaleet itsessään ovat melko hyviä, albumi tarvitsisi lisää rajua rockia. Boxin mielestä Fallen Angelin kannet ovat vakuuttavat, mutta sisältö on ”hieman heikoilla jäillä kulkemista”.[8] Trevor Bolder kehui kappaletta ”Whad’ya Say”, joka oli hänen suosikkikappaleensa levyltä.[16]
Albumin julkaisua seurasi kaksi kuukautta kestänyt Amerikan-kiertue siellä samaan Chrysalis-levy-yhtiöön kuuluneen Jethro Tullin lämmittelijäyhtyeenä. Kiertueen aikana Uriah Heep esiintyi yli 100 000 ihmiselle. Pelkästään kolmessa New Yorkin Madison Square Gardenissa järjestetyssä konsertissa yhtyeen näki noin 60 000 katsojaa. Haastatteluissa yhtye kertoi, että kyseinen kiertue oli heidän kunnianhimoisin yrityksensä palata rockin ykköskaartiin Yhdysvalloissa.[29]
Amerikan-kiertue päättyi marraskuun puolivälissä, jolloin seurasi pieni tauko. Tammikuun puolivälissä 1979 käynnistyi Euroopan-kiertue,[30] nyt pääesiintyjänä yli 10 000 katsojaa vetävillä areenoilla. Kuusi Länsi-Saksassa ja kuusi Englannissa järjestettyä konserttia äänitettiin live-albumia varten, mutta yhtye epäröi nauhojen julkaisemista. Kyseisiltä keikoilta koostettu Live in Europe 1979 ilmestyi lopulta vasta vuonna 1986.[31]
Britannian-konserttien jälkeen maaliskuussa Uriah Heep soitti vielä yhden keikan Belgiassa Bilzenin jazzfestivaaleilla.[32] Laulaja John Lawtonin ja Ken Hensleyn välirikko oli alkanut kasvaa.[7] Esiintymisen jälkeen Lawton erotettiin yhtyeestä, vaikka aiemmin samassa kuussa Ken Hensley oli radiohaastattelussa sanonut olevansa täysin varma, ettei kokoonpanomuutoksia enää tapahdu. Lawton on myöhemmin useassa haastattelussa kertonut, että hänen erottamisensa syynä olivat musiikilliset erimielisyydet, jotka eskaloituivat yhtyeen seuraavan Ten Miles High -työnimisen albumin äänityksissä.[32]
Ken Hensley kertoi Lawtonin erottamisesta Musicians Only -lehdessä lokakuussa 1979:
»Hän (Lawton) yritti parhaansa ja teki sen, mitä teki niin hyvin kuin pystyi. [...] Kummassakin osapuolessa oli vikansa. Mietimme päämme puhki ja päädyimme siihen tulokseen, että bändin sisäisen kemian takia juttu ei toiminut ja John oli aina ulkopuolinen omalla tavallaan. Bändissä oleminen on paljon muutakin kuin vain laulamista ja sitä, että on paikalla silloin, kun on sovittu. [...] Hän kyllä teki työnsä todella hyvin, sitä en kiellä, mutta hän ei koskaan ollut ”yksi meistä”.»
(Ken Hensley, Uriah Heepin kosketinsoittaja-kitaristi[32])
Vuonna 2000 Hensley sanoi, että välirikon syynä oli kokaiini, joka sumensi hänen ajattelunsa. Hensleyn mukaan hän soitti huumeen vaikutuksen alaisena kitaristi Mick Boxille ja manageri Gerry Bronille syyttäen Lawtonia yhtyeen ongelmista ja vaatien tämän erottamista.[33]
Rumpali Lee Kerslake, jota oli jo vuosia ärsyttänyt yhtyeen manageri-tuottaja Gerry Bron, otti Bronin kanssa yhteen seuraavan albumin äänityksissä marraskuun alussa 1979. Tapauksen seurauksena Bron ilmoitti Kerslaken olevan erotettu yhtyeestä, mutta Kerslake sanoi lähtevänsä siitä itse.[34] Kerslake palasi muutamaa vuotta myöhemmin yhtyeeseen ja soitti vuonna 1982 ilmestyneellä Abominog-albumilla.[35]
| Valtio | Sijoitus | Listaviikot | Nousu listalle | Lähde |
|---|---|---|---|---|
 Norja |
10. | 6 | viikko 44/1978 | [23] |
 Ranska |
17. | 8 | 10.11.1978 | [24] |
 Länsi-Saksa |
18. | [23] | ||
| Yhdysvallat |
186. | 5 | [26] |
Euroopan-painosA-puoli
B-puoli
Vuoden 1997 CD-version bonuskappaleet
Expanded De-Luxe Editionin bonuskappaleet
|
Yhdysvaltain-painosA-puoli
B-puoli
|
| ”Come Back to Me” (1978, Bronze Records) |
Toisin kuin ”Love or Nothing”, ”Come Back to Me” ilmestyi singlenä myös Britanniassa.[22] Länsi-Saksassa se nousi sijalle 40.[39] |
| ”Love or Nothing” (1978, Bronze Records) |
”Love or Nothing” ilmestyi singlenä Länsi-Saksassa, Itävallassa, Etelä-Afrikassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Yhtyeen kotimaassa se kuitenkin jätettiin julkaisematta.[22] Kappale nousi Länsi-Saksassa sijalle 36.[40] |
MuusikotUriah Heep
Vierailijat
|
Tuotanto
|
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
