kartsa

Katso myös: Kartsa

Suomi

Substantiivi

kartsa (9)

1. (puhekieltä) kartonki (10 savukeaskin pakkaus)
2. (slangia) katu

Taivutus

Taivutus (yleiskielessä)
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kartsa	kartsat
genetiivi	kartsan	kartsojen (kartsain)
partitiivi	kartsaa	kartsoja
akkusatiivi	kartsa; kartsan	kartsat
sisäpaikallissijat
inessiivi	kartsassa	kartsoissa
elatiivi	kartsasta	kartsoista
illatiivi	kartsaan	kartsoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kartsalla	kartsoilla
ablatiivi	kartsalta	kartsoilta
allatiivi	kartsalle	kartsoille
muut sijamuodot
essiivi	kartsana	kartsoina
translatiivi	kartsaksi	kartsoiksi
abessiivi	kartsatta	kartsoitta
instruktiivi	–	kartsoin
komitatiivi	–	kartsoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	kartsa-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

[2] katu: -tsa-johdos sanasta katu. 1900-luvun alussa r esiintyi Helsingin puhekielessä ja slangissa t:n heikkoasteisena varianttina. Sanasta katu on siten saatu taivutusmuoto karulla, josta kartsalla.^[1]