haista

Suomi

Substantiivi

haista

1. (taivutusmuoto) yksikön elatiivimuoto sanasta hai
2. (taivutusmuoto) monikon elatiivi sanasta hai

Verbi

haista (66) (taivutus[luo])

1. ~ (ablat.) tuottaa tai erittää jonkinlaista, yleensä epämiellyttävää, hajua

   Tämä haisee oudolta.

2. ~ (ablat.) (murteellinen) tuoksua, tuottaa tai erittää miellyttävää hajua

   Tämä haisee hyvältä.

3. (arkikieltä) pierrä

Ääntäminen

• IPA: /ˈhɑi̯st̪ɑˣ/
• tavutus: hais‧ta

Etymologia

johdos haja-vartalosta^[1]

Käännökset

1. erittää hajua

englanti: smell, stink italia: puzzare latvia: smirdēt liivi: smirdõ, vainõ ranska: sentir, puer

ruotsi: stinka saksa: stinken turkki: kokmak venäjä:  вонять viro: lõhnama, haisema

3. pierrä

englanti: fart norja: fise ranska: péter

ruotsi: möka, fisa tanska: fise venäjä: набздеть, бздеть

Liittyvät sanat

• lemuta, löyhkätä, haiskahtaa, tuoksua

Johdokset

• substantiivit: haiseminen, haisu, haistattelu
• verbit: haistaa, haistatella, haistella

Aiheesta muualla

• haista Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkelit 579, 874, 1104, 3377, 3706 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

Verbi

1. (taivutusmuoto) indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä haistaa
2. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä haistaa
3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä haistaa

Viitteet

1. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja. Juva: WS Bookwell, 2004. ISBN 951-0-27108-X. Hakusana haju.