aisa

Suomi

Substantiivi

aisa (9)

1. tankomainen kappale tai rakenneosa, jolla tai joiden muodostamalla parilla vedetään tai hinataan

   Vetoeläimet laitetaan vetämistä varten aisoihin.

2. nojapuiden tanko
3. (puhekieltä) siitin

Ääntäminen

• IPA: /ˈɑi̯sɑ/
• tavutus: ai‧sa

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	aisa	aisat
genetiivi	aisan	aisojen (aisain)
partitiivi	aisaa	aisoja
akkusatiivi	aisa; aisan	aisat
sisäpaikallissijat
inessiivi	aisassa	aisoissa
elatiivi	aisasta	aisoista
illatiivi	aisaan	aisoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	aisalla	aisoilla
ablatiivi	aisalta	aisoilta
allatiivi	aisalle	aisoille
muut sijamuodot
essiivi	aisana	aisoina
translatiivi	aisaksi	aisoiksi
abessiivi	aisatta	aisoitta
instruktiivi	–	aisoin
komitatiivi	–	aisoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	aisa-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

todennäköisesti balttilainen laina^[1]

Liittyvät sanat

• -aisainen
• hinaustanko
• sanka

Johdokset

• verbit: aisata

Yhdyssanat

aisahevonen, aisahihna, aisakeinu, aisakello, aisankannatin, aisankannattaja, aisapari, aisapuu, kärrynaisa, vetoaisa

Anagrammit

aasi, asia

Idiomit

• pysyä aisoissa –
• vettä tulee kuin aisaa – kun puhutaan armottomasta kaatosateesta, usein vielä niin, että on lisäksi kova tuuli tai jopa myrsky

Aiheesta muualla

• aisa Kielitoimiston sanakirjassa
• aisa Suomen kielen vanhimman sanaston etymologisessa verkkosanakirjassa