From Wikipedia, the free encyclopedia
Émile Vandervelde (25. tammikuuta 1866 Ixelles, Belgia – 27. joulukuuta 1938 Ixelles) oli belgialainen valtiomies, moninkertainen ministeri, yliopiston professori ja puoluejohtaja.
Vandervelde väitteli kolmen alan tohtoriksi: oikeustieteestä, yhteiskuntatieteistä sekä kansantaloustieteestä. Opintojensa aikana hän liittyi jäseneksi perustettuun Belgian työväenpuolueeseen (Parti Ouvrier Belge, P.O.B.), ja kymmenen vuotta myöhemmin hänet valittiin Belgian parlamenttiin. Hän kirjoitti vuonna 1894 P.O.B:n aatteellisen ohjelman, joka tunnetaan nimellä Quaregnon julistus.
Vuonna 1894 Vanderveldestä tuli siis Charleroin kaupungin kansanedustaja. Vuodesta 1900 hän toimi Brysselin kaupungista valittuna kansanedustajana. Edustajantoimessaan hän taisteli erityisesti yleisen äänioikeuden ja yhteiskunnallisen tasa-arvon puolesta.
Vanderveldestä tuli ministerineuvoston eli hallituksen jäsen vuonna 1916, ja hän toimi kansanhuoltoministerinä 1917–1918. Sen jälkeen hän toimi vuoteen 1921 oikeusministerinä, jossa tehtävässä hän teki laajan rangaistuslaitosuudistuksen. Vuosina 1925–1927 Vandervelde toimi Belgian ulkoministerinä ja vielä 1936–1937 terveysministerinä. Näiden kahdenkymmenen ministerivuoden aikana toteutui useita Vanderveldelle tärkeitä ja keskeisiä uudistuksia kuten: yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, ammatillisen järjestäytymisen vapaus, kahdeksantuntinen työpäivä, eläke- ja työttömyysvakuutus sekä kieltolaki.
Kansainvälisissä tehtävissä Vandervelde toimi Toisen internationaalin presidenttinä vuonna 1900 ja vielä vuonna 1918. Syyskuussa 1920 hän vieraili sosialistisen internationaalin valtuuskunnan mukana Georgian kansantasavallassa. Matkan oli järjestänyt Georgian Sosialidemokraattinen puolue.
Vandervelde vieraili Suomessa kesäkuussa 1914 ja oli puhujana helsinkiläisen Raittiusyhdistys Koiton Hakasalmen puistossa järjestämässä kesäjuhlassa. Hän oli yhdistyksen kunniajäsen vuodesta 1914 lähtien. Vandervelde kävi vierailunsa aikana myös Torniossa.[1]
Vuonna 1925 Vandervelde osallistui Locarnon neuvotteluihin, jotka päättyivät Euroopan ja Kansainliiton kannalta myönteisesti. Tämä oli Vandervelden elämän suuria tähtihetkiä.
Vandervelde toimi Brysselin vapaan yliopiston professorina ja P.O.B:n puheenjohtajana tehtävän perustamisesta 1933 alkaen aina kuolemaansa saakka. Lisäksi hän oli ahkera kirjoittaja ja lehtien avustaja. Hän kirjoitti erityisesti lehtiin Germinal, Journal littéraire, artistique et social au Mouvement social sekä Revue Rouge.
Émile Vandervelde kuoli 27. joulukuuta 1938 synnyinkaupungissaan Ixellesissä, joka on itsenäinen kaupunkikunta Brysselin alueella. Elokuvaohjaaja Henri Storck ohjasi kantaa ottavan elokuvan Le patron est mort, joka kertoi Vadervelden kuolemasta sekä hautajaisista. Elokuva tuo hyvin esille sen suuren liikutuksen tunteen, jota koko Belgian työväenluokka tunsi johtajansa poismenon johdosta.[2]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
