Yukio Mishima

Yukio Mishima (jap. 三島 由紀夫, Mishima Yukio), oik. Kimitake Hiraoka (jap. 平岡 公威, Hiraoka Kimitake; 14. tammikuuta 1925 Shinjuku, Tokio – 25. marraskuuta 1970 Shinjuku, Tokio) oli japanilainen kirjailija, joka kirjoitti erityisesti vieraantumisesta ja toiseudesta.

Yukio Mishima
三島 由紀夫
Mishima vuonna 1955.
Henkilötiedot
Koko nimi	Kimitake Hiraoka
Syntynyt	14. tammikuuta 1925 Shinjuku, Tokio, Japani
Kuollut	25. marraskuuta 1970 (45 vuotta) Shinjuku, Tokio, Japani
Kansalaisuus	japanilainen
Ammatti	kirjailija, näytelmäkirjailija, runoilija
Kirjailija
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Mishiman merkittäviä vaikutteita olivat markiisi de Sade ja Jean Genet. Henkilökohtaisesti Mishima arvosti suuresti Japanin keisarillista menneisyyttä sekä bushidōon kuuluvaa samuraietiikkaa. Mishima kirjoitti selostuksen Yamamoto Tsunetomon samuraiopin klassikkoon Hagakure. Hän koki hyvin henkilökohtaisesti häpeällisenä moraalisen alennustilan, johon Japanin omanarvontunto hänen mielestään oli joutunut sen jouduttua antautumaan toisessa maailmansodassa.

Elämä ja ura

Nuoruus

Mishima kuusivuotiaana huhtikuussa 1931.

Kimitake Hiraoka syntyi Tokiossa vuonna 1925 varakkaaseen, arvostettuun samuraitaustaiseen perheeseen. Toisen maailmansodan jälkeen suvun arvostus tosin heikkeni. perheeseen. Hän oli lapsuudessaan monin tavoin eristäytynyt, sillä hänet erotettiin vanhemmistaan ja kasvatettiin isoäitinsä Natsun valvonnassa. Perinteisille arvoille omistautunut isoäiti vaikutti voimakkaasti nuoren Mishiman maailmankuvaan: hän tutustutti Mishiman klassiseen japanilaiseen kirjallisuuteen sekä samurai-eetokseen.^[1][2]

Mishima sairasti lapsena paljon. Hän oli myös vieraantunut ikätovereistaan. Vaikea lapsuus mahdollisesti vaikutti Mishiman maailmankuvaan, ja kirjallisuus toimi hänen pelastuksenaan.^[1][2]

Mishiman elämä muuttui merkittävästi vuonna 1944, kun Japani hävisi sodan. Hän alkoi kyseenalaistamaan kansallista identiteettiään ja yhteiskunnallisesti sekä poliittisesti tärkeinä pitämiänsä arvojaan. Sodanjälkeisten mullistusten aikana hän pohti myös, mikä yksilö on ja mikä hänen roolinsa on yhteiskunnassa. Sodan jälkeen hän julkaisi useita kirjoja, jotka yhdistetään hänen sodanjälkeisiin tunteisiinsa ja ajatuksiinsa.^[1]

Kuitenkin vasta sodan jälkeen Mishima alkoi saada tunnustusta nousevana nuorena kirjailijana. Julkaisutaan teokset, kuten Kamen no Kokuhaku (1949) ja Ai no Kawaki (1950), hänen kirjoituksensa käsittelivät usein aiheita ja näkökulmia, joita japanilaisessa yhteiskunnassa pidettiin tuolloin tabuina tai välteltävinä asioina. Mishiman syvälliset psykologiset pohdinnat olivat monimutkaisia mutta kiehtovia, ja antoivat lukijoille paljon tulkittavaksi.^[1]

Mishiman pohdinnat yksilöstä ja individualismista johtivat hänet tutkimaan taistelulajeja, filosofisia kysymyksiä sekä japanilaisia perinteitä.^[1]

Tate no kai ja kuolema

1960-luvulla Mishima perusti Tate no kai -nimisen puolisotilaallisen järjestön, johon kuului joitakin kymmeniä jäseniä. Tehtäväkseen järjestö ilmoitti keisarin suojelemisen.^[3] Järjestö tarkkaili vuosina 1968 ja 1969 tapahtuneita laajoja vasemmiston mielenosoituksia. Mishima tuli siihen johtopäätökseen, että vuoden 1970 Yhdysvaltain ja Japanin välisen puolustussopimuksen uusiminen aiheuttaisi niin laajoja mielenosoituksia, että Japanin viranomaiset eivät voisi enää taata keisarin turvallisuutta. Tässä päätelmässään hän kuitenkin oli väärässä, sillä Japanin poliisi sai helposti pidettyä maan opiskelijaradikaalit aisoissa.^[4]

Ei ole varmuutta siitä, milloin Mishima alkoi harkita itsemurhaa. Joka tapauksessa hän ja Tate no kai olivat osoittautuneet tarpeettomiksi, minkä lisäksi hän jäi vaille Nobelin kirjallisuuspalkintoa, sillä palkinnon sai hänen sijastaan hänen oppi-isänsä Yasunari Kawabata.^[4]

Mishima pitämässä puhetta Japanin itsepuolustusvoimien varuskunnassa ennen itsemurhaansa.

25. marraskuuta 1970 Mishima saapui neljän muun Tate no kain jäsenen kanssa vierailulle Japanin itsepuolustusvoimien varuskunta-alueelle Ichigayassa. He tukkivat varuskunnan päällikön kenraali Kanetoshi Mashitan suun ja sitoivat tämän,^[5] minkä jälkeen Mishima piti varuskunnan sotilaille puheen, joka sai näiden mielenkiinnon puutteen ja yläpuolella leijailevan poliisihelikopterin aiheuttaman metelin vuoksi huonon vastaanoton.^[6] Mishima vetäytyi tämän jälkeen takaisin sisälle varuskunnan rakennukseen, missä yritti toisen Tate no kain jäsenen Masakatsu Moritan kanssa suorittaa seppuku-rituaali-itsemurhan. Kumpikaan ei kuitenkaan onnistunut siinä, ja joukkoon kuulunut Hiroyasu Koga joutui iskemään kummaltakin kaulan katki.^[7][8]

Tuotanto

Mishiman pääteoksena pidetään hänen vuosina 1965–1971 ilmestynyttä tetralogiaansa Hōjō no Umi (suom. Hedelmällisyyden meri), joka jäi hänen viimeiseksi työkseen.^[9]

Mishima oli kirjallisen uransa lisäksi myös jossakin määrin aktiivinen elokuva-alalla. Hän esiintyi vuonna 1960 gangsterielokuvan sankarihahmona^[3] ja kuvasi, tuotti ja näytteli pääosan elokuvassa itsemurhan tekevästä armeijan luutnantista vuonna 1965.^[10]

Teoksia

• Tōzoku (1948)
• Kamen no Kokuhaku (1949)
• Aaltojen pauhu. (Shiosai, 1954. Englannin kielestä suomentanut Irmeli Nykänen) Helsinki: Otava, 1960.
• Kultainen temppeli. (Kinkakuji, 1956. Englannin kielestä suomentanut Sirppa Kauppinen) Helsinki: Otava, 1966 (2. painos 1983, ISBN 951-1-07435-0).
• Juhlan jälkeen. (Utage no ato, 1960. Englannin kielestä suomentanut Helvi Vasara) Helsinki: Otava, 1966.
• Kunnia on katkera juoma. (Gogo no eiko, 1963. Englannin kielestä suomentanut Eeva-Liisa Manner) Helsinki: Otava, 1971.

Henkilökuva

Aatemaailmastaan huolimatta Mishima ei koskaan ollut ksenofobinen,^[11] vaan hän oli säännöllisesti tekemisissä ulkomaisten kulttuurihenkilöiden kanssa ja puhui sujuvaa englantia.^[3]

Syy itsemurhaan

Mishiman itsemurhan syistä on esitetty useita eri teorioita. Yksi näistä on halu perinteiseen japanilaiseen kabuki-teatteriin kuuluvan rakastajien kaksoisitsemurhan (shinjū) toteuttaminen Moritan kanssa todellisessa elämässä. Teoriaa on kannattanut ainakin Mishiman ystävä ja kirjailija Henry Scott-Stokes. Toisena mahdollisuutena on mainittu Mishiman elinikäinen seksuaaliseksi miellettävä kiinnostus kuolemaan ja sen kauneuteen. Japanin pääministeri Eisaku Satō puolestaan kuvasi Mishimaa yksinkertaisesti ”mielipuoleksi”.^[12]