suomalainen piispa From Wikipedia, the free encyclopedia
Yrjö Veikko Sariola (1. kesäkuuta 1932 Laukaa[1] – 10. syyskuuta 2016 Jyväskylä[2]) oli Lapuan hiippakunnan piispa vuosina 1974–1995. Hän oli koulutukseltaan teologian tohtori.
| Yrjö Sariola | |
|---|---|
 Yrjö Sariola, 2006 |
|
| Lapuan hiippakunnan piispa | |
|
1974–1995
|
|
| Edeltäjä | Eero Lehtinen |
| Seuraaja | Jorma Laulaja |
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Yrjö Veikko Sariola |
| Syntynyt | 1. kesäkuuta 1932 Laukaa, Suomi |
| Kuollut | 10. syyskuuta 2016 (84 vuotta) Jyväskylä, Suomi |
| Vanhemmat |
Veikko Sariola Elsa Salmenkivi |
| Puoliso | Anna-Maija Ahva ( 1957) |
| Lapset | Heikki, Olavi, Jukka, Ilkka |
| Muut tiedot | |
| Koulutus | Teologian tohtori (1967) |
| Tutkinnot | Helsingin yliopisto |
| Uskonto | kristinusko |
| Tunnustuskunta | luterilainen |
Yrjö Sariola oli evankelis-luterilaisen kirkon sisäistä ja ulkoista yhteyttä luonut piispa, jolle oli tärkeätä jumalanpalveluselämän kehittäminen.
Yrjö Sariola syntyi 1. kesäkuuta 1932[1] pankinjohtaja Veikko Alfred Sariolan ja kansakoulunopettaja Elsa Sariolan o.s. Stenroth viidenneksi lapseksi Laukaan Pellosniemen pappilassa[3], jossa asui Elsa-äidin isä, kirkkoherra Oswald Stenroth.[3]
Sariola kävi Cygnaeuksen koulussa kansakoulun[3] ja jatkoi Jyväskylän lyseoon.[3] Sota-aikana hän vietti paljon aikaa isovanhempien luona Laukaassa[3].
Sariola oli mukana jatkosodan jälkeen 1945 Jyväskylässä alkaneessa hengellisessä herätyksessä, jonka johtohahmo oli Martta Oesch[4]. Vaihe vaikutti merkittävästi ammatin valintaan.
Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta 1951.[1] Hän opiskeli sen jälkeen Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa ja valmistui 1957 teologian kandidaatiksi[1]. Opiskeluajan hän asui Domuksen ylioppilaskodissa Malminkadulla ja osallistui opiskeluajan hengelliseksi kodikseen tulleen evankelisen ylioppilasliiton toimintaan.[5]
Piispa Martti Simojoki vihki Sariolan papiksi 1957 Mikkelissä.[6] Virkaura alkoi nuorisopastorina Juvalla 1957 ja jatkui Kuusankoskella 1957–1958, Jaalan vt. kirkkoherrana 1958–1959 sekä Anjalan nuorisopappina 1959.[7] Virtain seurakunnassa hän toimi vt. kappalaisena ja virallisena apulaisena 1959—1963.[7] Työn ohessa hän suoritti teologian lisensiaatin tutkinnon 1961.[1] Jyväskylän kaupunkiseurakunnan I virallinen apulainen ja IV kappalainen hän oli 1963—1969.[7] Sinä aikana kirjoitti väitöskirjan Saarna ja teksti saksalaisten saarnateorioitten valossa ja hänestä tuli teologian tohtori 1968.[1] Jyväskylästä hänet valittiin synnyinseurakunnansa Laukaan kirkkoherraksi 1969.[1] Hän oli kirkkoherran virasta virkavapaalla toimiessaan kirkon koulutuskeskuksen vt. johtajana 1972.[1]
Presidentti Urho Kekkonen nimitti Sariolan Lapuan hiippakunnan piispaksi, kun hän oli saanut ensimmäisen vaalisijan piispanvaalissa.[1] Työ alkoi joulukuussa 1974,[1] ja piispaksi hänet vihki helmikuussa 1975 Martti Simojoki Lapuan tuomiokirkossa.[1]
Työn alkuvaihetta värittivät kaksi hiippakunnan alueella tapahtunutta kymmeniä ihmishenkiä vaatinutta onnettomuutta: Lapuan patruunatehtaan räjähdys 1976 ja Virtain vanhainkodin palo 1979. Molemmissa tapauksissa piispa Sariola oli mukana surutyössä ja siunaamisissa.[8]
Sariolan Suomen Vapaakirkon 100-vuotisjuhlissa 1979 pitämä tervehdys[9] oli lähtölaukaus evankelis-luterilaisen kirkon ja vapaiden suuntien välisiin oppikeskusteluihin. Piispainkokous hyväksyi samana syksynä Sariolan tekemän aloitteen neuvotteluista Vapaakirkon kanssa.[9] Hän johti kirkon neuvotteluvaltuuskuntaa. Neuvotteluja käytiin 1983–1984, ja niiden lopputuloksena julkaistiin päätösasiakirja: "Loppukommunikea Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen Vapaakirkon virallisista neuvotteluista 1983 – 1984”. Vastaavat neuvottelut käytiin kirkon puolelta Sariolan johdossa myös helluntaiherätyksen kanssa[9], joista syntyi asiakirja: "Päätösasiakirja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen helluntaiherätyksen virallisista neuvotteluista 1987-1989".
Merkittävän kokonaiskirkollisen työn Sariola teki jumalanpalveluksen uudistamisessa. Hän oli käsikirjakomitean jäsen 1973–1980 ja puheenjohtaja 1988–1997[1], jona aikana valmisteltiin laaja uudistus jumalanpalveluksen kaavaan ja muihin kirkollisiin toimituksiin. Kirkolliskokous hyväksyi evankeliumikirjan 1999[10], Jumalanpalvelusten kirja 2000[10] ja Kirkollisten toimitusten kirja 1–3 2003[10]. Työskentelyyn osallistuminen antoi aiheen kirjoittaa eläkepäivinään kirjan Jumalanpalveluksen käsikirja..
Jumalanpalvelusuudistuksen myötä otettiin messu-termi takaisin käyttöön tarkoittaen ehtoollisjumalanpalvelusta. Sariola näki, että saarna ja ehtoollinen ovat messun keskipisteitä. Messu on seurakunnan elämän keskus, josta seurakunta on kutsuttu kantamaan yhteisesti vastuuta.
Sariolalle musiikki oli hyvin tärkeässä roolissa läpi elämän.[11] Hän aloitti piano-opinnot 8-vuotiaana Irma Telkin johdolla. Jyväskylän musiikkiopiston perustamisen jälkeen häntä opetti venäläissyntyinen Dimitry Hintze. Helsingin opiskeluajan pianonsoiton saloihin häntä opasti pianotaiteilija Kurt Walldén.[11]
Sariola hyödynsi soittotaitoaan ja musiikillista osaamista myös viranhoidossa. Usein kesken saarnan hän saattoi laulaa tai laittoi seurakunnan veisaamaan. Monet kerrat hän soitti seurakuntasalien flyygelillä seurakuntalaisille esimerkiksi Sibeliusta tai Chopinia.
Sariola soitti paljon kamarimusiikkia eri taiteilijoiden kanssa. Hänen kanssaan esiintyivät muun muassa Seppo Laamanen, Hannu Kiiski ja oma poika Olavi Sariola.[11]
Oman pianonsoiton lisäksi musiikin teologia oli lähellä hänen sydäntään. Tästä osoituksena 1986 julkaistu kirja Jumalan kunniaksi ja mielen rakennukseksi: musiikin teologian peruskysymyksiä.
Yrjö Sariola avioitui 1957 lastentarhanopettaja Anna-Maija Sariolan (o.s. Ahva) kanssa. Heidän lapsensa ovat Heikki, Olavi, Jukka ja Ilkka.[7]
Sariola oli kova penkkiurheilija, mikä näkyi jopa työtehtävien lomassa. Helluntaiherätyksen kanssa käytyjen neuvottelujen aikaan hän oli niin innostunut suomalaisen menestyksestä, että helluntaiherätyksen neuvottelija oli todennut: ”Ei meillä helluntaiherätyksessä päästä tuollaiseen hurmokseen kuin luterilainen piispa.”[9]
Toinen työlle vastapainoa tuonut toiminta oli kalastus. Hän harrasti sitä erityisesti kesänviettopaikassa Virroilla, jossa verkot ja katiskat olivat joka kesä käytössä uistelun ohella.[12]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
