Remove ads
Vuori on ympäröivää aluetta selvästi korkeampi pinnanmuoto. Vuorella on tyypillisesti jyrkät rinteet, suhteellisen helposti rajattavissa oleva huippualue ja huomattavat paikalliset korkeuserot.[1] Vuorta pienempi pinnanmuoto on kukkula.
.jpg)
Vuoria muodostuu laattatektonisten mekanismien tai vulkaanisen toiminnan tuloksena.
Maapallon korkein vuori on Mount Everest. 1800-luvun alkuun asti Ecuadorissa sijaitsevaa Chimborazo-vuorta pidettiin maailman korkeimpana, mikä johti useaan vuorenhuipun valloitusyritykseen. Läntinen maailma löysi Dhaulagirin vuonna 1808, ja sitä pidettiin maailman korkeimpana vuorena yli 30 vuotta, kunnes Kanchenjunga anasti siltä tittelin. Vuoteen 1852 asti Kanchenjungan uskottiin olevan maailman korkein vuori. Brittien mittaukset kuitenkin osoittivat Mount Everestin olevan korkein ja Kanchenjungan vasta kolmanneksi korkein vuori. Aurinkokunnan korkein tunnettu vuori on Marsissa sijaitseva 27 km korkea Olympus Mons.
Vuorilla on läpi ihmiskunnan historian ollut merkittävä rooli uskonnoissa ja kansanperinteissä. Vuorikiipeily on aina kiehtonut ihmisiä kaikissa maanosissa, mutta maailman korkeimmat huiput ihminen saavutti vasta 1900-luvulla varusteiden kehityttyä riittävälle tasolle.
Remove ads
Vuoret ovat pinnanmuotoina äärimmäisen monimuotoisia. Vuorelle ei olekaan yleisesti hyväksyttyä, yksiselitteistä määritelmää. Vuoren kriteereinä on käytetty esimerkiksi korkeutta, tilavuutta, muotoa, jyrkkyyttä ja erottuvuutta ympäristöstään.[2]
Tarkempiakin määritelmiä on: esimerkiksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Irlannissa maankohoumaa pidetään vuorena, jos se on yli 610 metrin korkuinen.[3] Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma on määritellyt seitsemän vuoristoalueiden luokkaa, joiden rajauksessa käytetään muun muassa seuraavia kriteerejä:[4]
- yli 2 500 metrin korkuiset alueet
- 1 500–2 500 metrin korkuiset alueet, joiden rinne on vähintään 2 astetta
- 1 000–1 500 metrin korkuiset alueet, joiden rinne on vähintään 5 astetta tai korkeusvaihtelu 7 kilometrin säteellä vähintään 300 metriä
- 300–1 000 metrin korkuiset alueet, joiden korkeusvaihtelu on 7 kilometrin säteellä vähintään 300 metriä.
Näihin luokkiin kuuluu maapallon merenpinnan yläpuolisesta pinta-alasta noin 27 prosenttia eli 40 miljoonaa neliökilometriä.[4]
Remove ads
Vuoret esiintyvät harvoin yksinään, vaan muodostavat vuorijonoja ja vuoristoja, jotka voivat olla satojen kilometrin levyisiä ja tuhansien kilometrien pituisia. Yksittäiset vuoret liittyvät toisiinsa harjantein, ja niitä erottavat laaksot. Vuoristoihin voi kuulua ylänköalueita, jotka ovat korkealla merenpinnasta, mutta joiden alueella on vain vähän korkeusvaihtelua.[5]
Vuoria ja vuoristoja synnyttävät laattatektoniset prosessit. Vuoret voidaan jakaa niiden syntymekanismin mukaan kolmeen päätyyppiin: vulkaaniset eli tuliperäiset vuoret, poimuvuoret ja lohkovuoret.[6] On myös vuorijonoja ja ylänköalueita, jotka ovat kohonneet maankuoren lämpötilanvaihtelun ja lämpölaajenemisen vuoksi, kuten Etiopian ylänkö ja Ranskan keskiylänkö. Vuoria kuluttavat ja mataloittavat vuorostaan eroosio ja vastakkaissuuntaiset tektoniset prosessit.[5]
Remove ads
Vuorten ilmastossa ja luonnonympäristössä on huomattavaa vaihtelua riippuen siitä, missä ne sijaitsevat: leveyspiirillä lähellä päiväntasaajaa vai kaukana siitä, meren rannikolla vai mantereen keskiosassa. Nämä tekijät vaikuttavat lämpötilaan ja sademäärään. Ilman lämpötila laskee keskimäärin 6,5 celsiusastetta 1 000 metrin nousua kohden; merenpinnan tasossa keskileveysasteilla lämpötila laskee yhtä paljon siirryttäessä noin 800 kilometriä pohjoiseen. Korkealla merenpinnasta lämpötilaero yön ja päivän välillä on suuri. Vuoria koettelevat myös voimakkaat tuulet, sulaminen ja jäätyminen, voimakkaat sateet ja lumen kertyminen. Nämä voimat vauhdittavat vuorten eroosiota.[7]
Kun ilmamassa kohtaa vuoren rinteen, se ohjautuu ylöspäin. Koska kylmä ilma voi pitää sisällään vähemmän vesihöyryä kuin lämmin, tuulen puolella ilma saavuttaa kastepisteen ja vuoren rinteelle sataa. Vuoren toisella puolella sataa vähemmän, sillä se jää sateen katvealueeseen.[7] Tällaisia sateita kutsutaan orografiseksi sateeksi.
Ilmanpaine laskee noustaessa merenpinnan tasolta korkeammalle. Sen myötä myös ilmassa olevan hapen osapaine on matalampi: 1 500 metrin korkeudella se on 84 prosenttia merenpinnan tasosta, 3 500 metrin korkeudella enää 63 prosenttia. Korkealla vuoristossa elävät ihmiset ja muut eläimet kärsivätkin hypoksiasta.[7]
Remove ads
Koska vuoria sijaitsee kaikilla mantereilla ja eri ilmastovyöhykkeillä, niillä on vastaavasti suuri määrä erilaisia ekosysteemejä. Vuorten kasvillisuus vaihtelee korkeuden mukaan lämpötilan, sademäärän ja tuuliolosuhteiden muuttuessa. Tiettyyn pisteeseen saakka sademäärä ja ilmankosteus kasvavat. Erityisesti tropiikissa ja muilla suhteellisen lämpimillä alueilla vuorten ekosysteemit tukevat suurta biodiversiteettiä; kuivillakin alueilla vuorilla saattaa kasvaa puita, kosteilla alueilla taas ikivihreitä pilvimetsiä. Korkeammalla ilmasto on liian kylmä ja kuiva tukemaan puiden kasvua. Puurajan yläpuolella alpiinisella vyöhykkeellä on matalaa kasvillisuutta, sitä ylempänä lunta ja jäätä.[8]
Tropiikissa sijaitsevan vuoren kasvillisuusvyöhykkeet saattavat muistuttaa korkeimpien leveysasteiden biomeja. Noin 5 000 metriä korkean vuoren rinteillä voi olla trooppista sademetsää, lehtimetsää, havumetsää, ruohokasveja ja lopulta jäätä. Toisin kuin korkeimmilla leveysasteilla, tropiikissa aurinko paistaa kuitenkin korkeammalta ja lämmittää koko vuoden, minkä vuoksi vettä on saatavilla huonommin kuin arktisilla alueilla, joilla ikirouta tarjoaa sitä lyhyen kasvukauden aikana.[8]
Remove ads
Noin 22 prosenttia ihmisistä asuu Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelman määritelmän mukaisilla vuoristoalueilla. Joissakin tapauksissa vuorilla asuvat ihmisryhmät eroavat huomattavasti etnisesti tai kulttuurillisesti ympäröivillä alavilla alueilla asuvista ryhmistä, joskus taas eivät juuri lainkaan, kuten esimerkiksi Alpeilla. Vuoret toisaalta eristävät, toisaalta suojelevat.[9]
Monilla vuoristoalueilla ihmisten elinkeinot perustuvat edelleen maanviljelyyn, karjatalouteen ja metsätalouteen. Maanviljelyn harjoittaminen on vuorilla vaikeampaa kuin alavilla alueilla, sillä kasvukausi on lyhyempi ja korkealla kasvavia viljelyskasveja on vähemmän. Liikkuminen paikasta toiseen on vaikeampaa, ja onnettomuuksien riski on suurempi. Myös kaivannaistoiminta on ollut vuosisatoja tärkeä elinkeino, myöhemmin on yleistynyt matkailu, kuten patikointi ja laskettelu.[10]
Lähes kaikki maailman merkittävät joet saavat alkunsa vuorilta, joten niillä on keskeinen osa veden kiertokulussa. Yli puolet maailman väestöstä onkin riippuvainen makeasta vedestä, joka valuu alas vuorilta.[11]
Remove ads
Valtaosa maailman vuorista on muodostunut litosfäärilaattojen rajoille, ja onkin löydettävissä hyvin pitkiä, laattojen rajoja seurailevia vuoristoalueita. Lähes kaikki maailman vuoristot voidaan sijoittaa joko Tyynenmeren tulirenkaan tai Pohjois-Afrikasta ja Euroopasta Himalajalle ja Kaakkois-Aasiaan ulottuvan ketjun yhteyteen. Maailman korkeimmat huiput ovat Himalajalla: Mount Everest (8 850 m) ja K2 (8 611 m).[5]
Tyynenmeren tulirenkaan varrella kohoavat Etelä-Amerikan Andit, joiden korkein huippu Aconcagua kohoaa 6 959 metrin korkeuteen. Se on maapallon korkein vuori Aasian ulkopuolella. Pohjois-Amerikan vuorista korkein on taas Alaskan Denali (6 190 m). Afrikan korkein vuori Kilimanjaro kohoaa 5 895 metriin; myös Kaukasuksella on yli 5 kilometrin korkuisia vuoria, korkeimpana Elbrus (5 642). Länsi-Euroopan korkein vuori Mont Blanc jää 4 807 metriin.[5]
Remove ads
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
Remove ads