Paolo Taviani (8. marraskuuta 1931 San Miniato, Italia[1] – 29. helmikuuta 2024[2]) ja Vittorio Taviani (20. syyskuuta 1929 San Miniato, Italia[1] – 15. huhtikuuta 2018[3]) olivat italialaisia elokuvaohjaajia. He olivat veljeksiä ja työskentelivät yhdessä.[4]
Uran alkuvaihe
Veljekset olivat kotoisin Toscanan maaseudulta. Lapsina he joutuivat toisen maailmansodan aikana pakenemaan natseja ja fasisteja kotikylästään, mikä on heijastunut heidän elokuviinsa. Vittorio opiskeli jonkin aikaa oikeustiedettä ja Paolo humanistisia tieteitä Pisan yliopistossa. Heidän innostuksensa elokuvataiteeseen syntyi Roberto Rossellinin neorealististen elokuvien ansiosta. He alkoivat vuonna 1950 hoitaa Pisan elokuvakerhoa. [4]
Tavianit muuttivat vuonna 1954 Roomaan ja tekivät siellä lyhyen näytelmäelokuvan, joka käsitteli natsien heidän kotikylässään tekemää verilöylyä. Seuraavat viisi vuotta he työskentelivät eri elokuvaohjaajien apulaisina ja tekivät opiskelutoverinsa Valentino Orsinin kanssa kymmenkunta dokumenttifilmiä sekä vuonna 1960 dokumenttielokuvan Italia ei ole köyhä maa, joka perustui Alberto Moravian teokseen. Sama kolmikko toteutti vuonna 1962 ensimmäisen täyspitkän näytelmäelokuvansa, Un Uomo da bruciare. Vaikka veljekset olivat luonteiltaan erilaisia, he pystyivät rakentavaan yhteistyöhön. Käsikirjoitus valmistettiin yhdessä, ja kenttätyössä he ohjasivat kohtaukset vuorotellen. Lopputulos oli hämmästyttävän yhdenmukainen.[4]
Tunnetuimmat ja palkituimmat filmit
Veljesten useimmat elokuvat käsittelevät köyhän Etelä-Italian historiaa ja nykyaikaa. Toinen keskeinen aihe on työväenluokan ja sen kapinoinnin analyysi. Vuodesta 1964 alkaen Tavianit filmasivat useita historiallisia, kumouksellisiin mutta yksinäisiin miehiin liittyviä tarinoita. Esimerkiksi vuoden 1974 tarina Allonsanfàn (Petturi) kuvaa utopistisosialistista ryhmää, josta päähenkilö luopiomaisesti eroaa. Elokuvan päähenkilöä esitti Marcello Mastroianni. Cannesin elokuvajuhlilla 1977 Tavianit saivat Kultainen palmu -palkinnon ja Fiprescin palkinnon elokuvasta Isäni, herrani (Padre padrone). Se perustuu kirjailija Gavino Leddan teokseen ja kuvaa nuorukaisen kasvua ankaran isän kurituksessa. Vuonna 1982 veljekset saivat Cannesissa tuomariston palkinnon elokuvasta Tähtikirkas yö (La notte di San Lorenzo). Tarina on sijoitettu veljeksille lapsuudesta tuttuun kyläympäristöön ja vuoteen 1944, mutta näkökulma on pienen tytön. Runollisesti toteutetussa filmissä todellisuus sotkeutuu ihmisten unelmiin ja pelkoihin sekä hengissä säilymisen haluun. [4] Vuonna 2012 heidän elokuvansa Caesarin on kuoltava (Cesare deve morire) sai Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen karhun[5].
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
