Vienanmeren Vienanlahteen laskeva joki Venäjällä From Wikipedia, the free encyclopedia
Vienanjoki[1] (ven. Се́верная Двина́, Severnaja Dvina, suom. Pohjoinen Dvina) on Venäjän pohjoisosassa Arkangelin ja Vologdan alueilla kulkeva joki, joka laskee Vienanmeren Vienanlahteen. Joen suulla on laaja suistoalue, jossa sijaitsevat Arkangelin ja Severodvinskin kaupungit.[2]
| Vienanjoki | |
|---|---|
 Vienanjoki (vahvalla) ja sen valuma-alue |
|
| Alkulähde | Pohjois-Venäjän selänne |
| Laskupaikka | Vienanlahti, Vienanmeri |
| Maat | Venäjä |
| Pituus | 744 km |
| Virtaama | 3 530 m³/s |
| Valuma-alue | 360 000 km² |
Vienanjoki on 744 kilometriä pitkä. Sen alkukohdaksi katsotaan Suhonan ja Jugin yhtymäkohta Vologdan alueen itäosassa.[3] Sieltä se virtaa pääasiassa luoteeseen kohti Vienanmerta. Muita merkittäviä Vienanjokeen laskevia jokia ovat Pinega, Uftjuga, Vaga, Vajenga, Vytšegda ja Jemtsa. Viena- ja Suhonajokien yhteinen pituus on 1 302 kilometriä.
Vienanjoki soveltuu laivaliikenteelle koko pituudeltaan. Joella on mittavaa puutavaran kuljetusta. Vienanjoelta on kanavayhteys Volgaan. Joen varressa olevista kaupungeista mainittakoon Veliki Ustjug, Kotlas, Novodvinsk, Arkangeli ja Severodvinsk.
Joen nimi on eräissä 1500-luvun eurooppalaisissa kartoissa Divinum flumen ('Jumalainen virta'), venäjäksi Dvina. Nimen Viena alkuperä on todennäköisesti itämerensuomalaista juurta (ehkä sanasta vieno, 'hiljainen').[4]
Vienan rantojen kiinteä asutus ulottuu ajallisesti ainakin viikinkiaikaan. Englannin kuningas Alfred kertoo 800-luvun lopulla norjalaisesta merenkävijästä nimeltä Ottar. Tämä oli purjehtinut Norjan Haalogalandista kauas pohjoiseen ja itään suurelle joelle, joka voidaan paikantaa Vienajoeksi. Ottar kertoi matkastaan, että tuon suuren joen toisella rannikolla oli viljeltyä maata. Ottar kertoi myös tavanneensa matkan varrella asukkaita, joita hän kutsui nimellä finnar mutta hänen on tulkittu tarkoittaneen sillä lappalaisia eli saamelaisia. Joen rannalla heitä varmasti asuikin, mutta he tuskin viljelivät maata. Siellä on täytynyt olla muutakin suomensukuista väestöä, sillä venäläisiä sinne asettui vasta toisen vuosituhannen alussa, ehkä 1100-luvulta lähtien.[4]
Skandinavian saagoissa on useita kertomuksia norjalaisten retkistä Vienajoen suuseudulle 900-luvulta lähtien. He kävivät kauppaa, mutta tilaisuuden tullen myös ryöstivät saalista asein. Tietoja on samoin Karjalan miesten retkistä Norjan rannikoille toisen vuosituhannen puolella. Ne kertovat vastavuoroisista vierailuista sodan ja kaupan merkeissä 1400-luvun alkupuolelle asti. Nuo yhteydet ovat jättäneet vaikutteita myös Vienan kansanperinteeseen ja todennäköisesti kieleenkin.[4]
Kun englantilainen merikapteeni Richard Chancellor vuonna 1553 lähti etsimään meritietä Siperiaan Jäämeren kautta, myrsky heitti hänet Vienajoen suulle. Hän matkusti jokilaivoilla Vienajoen ja sen sivujoen Suhonan kautta Vologdaan ja siitä maitse Moskovaan. Tuolloin elettiin löytöretkien ja ensimmäisen maapalloistumisaallon aikaa valtamerillä. Chancellor neuvotteli Moskovassa Englannille kauppavaihdon sopimuksen Jäämeren ja Vienan kautta, kun Ruotsi Tallinnan ja Narvan vallattuaan hallitsi idän kaupan tietä Itämerellä. Englannin ja sitten myös aluksi Kuolan satamaan pysähtyneet Hollannin laivat alkoivat tuoda rahtia Vienajoen suulle Arkangeliin, mistä jokilaivurit veivät ne edelleen kohti Moskovaa. Suomalais-ugrilaisen kulttuurin keskieurooppalainen tutkija G. J. Stipa on osoittanut, että karjalaiset laivurit valtasivat Vienanmeren ja joen rahtiliikenteen markkinat, sillä heidän purjealuksensa olivat keveämmät ja nopeammat kuin muiden ja heillä oli myös pitkiä soudettavia jokiveneitä.[4]
Vienassa kiersi 1560-luvulla hollantilainen kauppamies Simon van Salingen, joka raportissaan kertoo karjalaisten korkeasta veneenrakennuksen taidosta omasta laivatyypistä. Hän kokeili itse erilaisia aluksia ja totesi karjalaiset parhaiksi. Karjalaiset saivat ammattityötä, rahaa ja mainetta.[4]
1500-luvulla kehittyi suuresti paitsi merenkulku sen mukana myös kartanpiirustus, jota harjoitettiin etenkin Italiassa, Saksassa, Hollannissa, Englannissa ja Ranskassa. Euroopan tietoisuudessa Karjala tuli tunnetuksi nimenomaan pohjoisessa. Tunnettu saksalainen kartografi Sebastian Münster sijoitti Karjalan (Corelia) Vienanmeren rannalle. Toinen tunnettu kartoittaja Gerardus Mercator laajensi Karjalan kuvaa Vienanmeren lounaispuolelta Kuolan niemimaalle asti ja lisäsi siihen tekstin: Corelia terra, insigniter fertilis ('Karjalan maa, erittäin hedelmällinen'). Vielä pitemmälle meni alankomaalainen Lucas Waaghenaer vuonna 1584 piirtämässään kartassa, joka julkaistiin vuonna 1599. Hän piirsi merikartan pohjoisesta katsoen Jäämereltä Vienajoen alajuoksulle. Joen itäpuolen alueella lukee: Russiae pars ('Venäjän puoli)', joen länsipuolella Coreliae pars ('Karjalan puoli'). Siinä Karjalan alue ulottui idässä Vienajoelle asti.[4]
Sama raja esiintyy eräissä muissakin kartoissa. Huomiota herättää englantilais-hollantilaisen Isaac Massan kartta 1600-luvun alkupuolelta. Siinä on eniten paikannimistöä Vienajoen reitiltä, enemmän kuin Suomesta ja Skandinaviasta yhteensä. Se kertoo karjalaisten luomasta yhteyksien verkostosta: siihen on varmaan merkitty jokaisen ankkuripaikan ja kapakan sijainti, sillä yli kahdensadan kilometrin rahti vastavirtaan vaati aikaa, voimia, lepoa ja olutta.[4]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
