Vic Elford

brittiläinen autourheilija From Wikipedia, the free encyclopedia

Vic Elford

Victor Henry Elford (10. kesäkuuta 1935 Lontoon City, Englanti, Iso-Britannia – 13. maaliskuuta 2022[1])[2][3] oli brittiläinen F1-kuljettaja.[2][3]

Pikafaktoja Henkilötiedot, Formula 1 -ura ...
Vic Elford
Thumb
Vic Elford Watkins Glennissä vuonna 2010.
Henkilötiedot
Syntynyt10. kesäkuuta 1935
Lontoon City, Englanti, Iso-Britannia
Kuollut13. maaliskuuta 2022 (86 vuotta)
Kansalaisuus  Yhdistynyt kuningaskunta
Formula 1 -ura
Aktiivivuodet 1968–1969, 1971
Talli(t) Cooper
McLaren
BRM
Kilpailuja 13
Maailman­mestaruuksia 0
Voittoja 0
Palkintosijoja 0
Paalupaikkoja 0
Nopeimpia kierroksia 0
MM-pisteitä 8
Ensimmäinen kilpailu Ranskan Grand Prix 1968
Viimeinen kilpailu Saksan Grand Prix 1971
Sulje
Thumb
Vic Elford ajamassa Porsche 908:lla vuoden 1971 Nürburgringin tuhannen kilometrin ajon harjoituksissa.

Ura

Hän osallistui kolmeentoista F1 osakilpailuun kausilla 1968–1969 ja 1971 sekä kilpaili myös sarjan ulkopuolisissa kilpailuissa.[2][3] Hän saavutti yhteensä 8 MM-pistettä ajamalla pisteille kahdesti vuosina 1968–1969 ja oli parhaimmillaan neljäs heti ensimmäisessä kilpailussaan Ranskan GP:ssä 1968.[3][2][4] Vuoden 1969 Saksan GP:ssä Elford osui autollaan radalla olleeseen romuun, kolaroi ja mursi kätensä, mikä aiheutti hänen uransa hiipumisen.[2]

Elford voitti rallin EM-sarjan mestaruuden (ryhmä 3) Porsche 911:lla vuonna 1967.[5] Hän voitti myös Monte Carlon kilpailun vuonna 1968, viikkoa myöhemmin Daytonan 24 tunnin ajon ja samana vuonna hän voitti myös Targa Florion kilpailun Umberto Magliolin kanssa, vaikka menetti 18 minuuttia ensimmäisellä kierroksella rengasrikon takia.[2][5][6] Elford voitti vuoden 1971 12 tunnin Sebringin kilpailun ja Nurburgringin 1000 kilometrin ajon.[2][5][7][8] Elford voitti Le Mansin 24 tunnin ajoissa GTS-luokassa vuonna 1973.[9] Hän kilpaili myös CanAm ja Daytonan 500 -kilpailussa NASCARissa.[5] Hän sai lempinimen Quick Vic useista rataennätyksistään.[5]

Elford muistetaan vuoden 1972 Le Mansin kilpailusta siitä, että nähtyään palavan Ferrarin edessään hän pysähtyi auttamaan kuljettajaa, joka oli ehtinyt jo pois autosta.[5] Elford huomasi pian toisen auton törmänneen puuhun ja ryntäsi pelastamaan Jo Bonnieria, joka kuoli onnettomuudessa. Elfordin teot saatiin nauhalle, ja Ranskan presidentti Georges Pompidou myönsi hänelle Ordre national du Mériten chevalierin arvon.[5]

Kilpauransa jälkeen Elford piti ajokoulua Yhdysvalloissa, toimi kilpatallien tallipäällikkönä sekä kirjoitti kirjoja kilpa-autoilusta.[2][5] Vuonna 2015 Elford palkittiin Yhdysvalloissa RRDC:n (Road Racing Drivers Club) Phil Hill -palkinnolla saavutuksistaan katuautoilun parissa.[10]

Tulokset

Formula 1

Lisätietoja Vuosi, Talli ...
Vuosi Talli Valmistaja Moottori 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Sijoitus Pisteet
1968 Cooper Car Company Cooper T86B BRM RSA ESP MON BEL NED FRA
4		 GBR
Kesk.		 GER
Kesk.		 ITA
Kesk.		 CAN
5		 USA
Kesk.		 MEX
8		 18. 5[2][3]
1969 Antique Automobiles
Racing Team		 Cooper T86B Maserati RSA ESP MON
7		 14. 3[2][3]
McLaren M7B Ford NED
10		 FRA
5		 GBR
6		 GER
Kesk.		 ITA CAN USA MEX
1971 Yardley Team BRM BRM P160 BRM 3.0 V12 RSA ESP MON NED FRA GBR GER
11		 AUT ITA CAN USA - 0[2][3]
Sulje

Lähteet

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.