englantilainen laulaja From Wikipedia, the free encyclopedia
Vera Lynn (alk. Vera Margaret Welch; 20. maaliskuuta 1917 Lontoo – 18. kesäkuuta 2020 East Sussex[1][2]) oli englantilainen laulaja, jonka ura oli huipussaan toisen maailmansodan aikana. Hän sai silloin kutsumanimen ”The Forces Sweetheart”[3]. Lynn vieraili sota-aikana maanmiestensä luona muun muassa Egyptissä, Intiassa ja Burmassa[4].
| Vera Lynn | |
|---|---|
 Vera Lynn vuonna 1973 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 20. maaliskuuta 1917 Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta |
| Kuollut | 18. kesäkuuta 2020 (103 vuotta) East Sussex, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta |
| Ammatti | laulaja |
| Muusikko | |
| Laulukielet | englanti |
| Aktiivisena | 1935–2020 |
| Tyylilajit | perinteinen pop |
| Levy-yhtiöt | |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Lynn tuli tunnetuksi muun muassa populaarimusiikin kappaleillaan ”We'll Meet Again” ja ”The White Cliffs of Dover”[5]. Kappaleen ”We'll Meet Again” hän levytti vuonna 1942. Kappaleesta tuli suosittu, ja näihin aikoihin Lynnin ura kukoistikin. Lynn oli viimeisiä elossa olleita sota-ajan viihdyttäjiä.
Vera Margaret Welch syntyi Lontoon East Hamissa vuonna 1917. Alkaessaan seitsemänvuotiaana esiintyä julkisesti hän otti käyttöön isoäitinsä tyttönimen (Lynn)[6].
Vuonna 1935 lähetettiin Lynnin ensimmäinen radio-ohjelma, ja siinä hänen kanssaan esiintyi Joe Lossin orkesteri. Lynnin ensimmäinen soololevy julkaistiin vuonna 1936.
Lynn aloitti toisen maailmansodan aikana vuonna 1941 oman radio-ohjelman Sincerely Yours, jossa hän lähetti viestejä ulkomailla oleville brittijoukoille[7]. Lynn vieraili maailmansodan aikana brittiläisten sotilaiden luona muun muassa Egyptissä, Intiassa ja Burmassa[8]. Lynn tunnetuimpia kappaleita ovat ”The White Cliffs of Dover” (saanut nimensä Englannin Doverin valkoisista kallioista) sekä ”We'll Meet Again”, jonka hän levytti vuonna 1942. Lynn esitti pääosaa vuonna 1943 valmistuneessa samannimisessä musiikkielokuvassa.
Lynnin suosio jatkui 1950-luvulle. Hän esiintyi säännöllisesti Yhdysvalloissa eräässä Tallulah Bankheadin radio-ohjelmassa. Vuonna 1954 Lynn nousi kappaleellaan ”My Son, My Son” jälleen listaykköseksi. Vuonna 1960 hän siirtyi Decca Recordsista EMI:in, jossa taltioitiin vuonna 1967 laulu ”It Hurts To Say Goodbye”. Hän sai vuonna 1969 Brittiläisen imperiumin upseerin (OBE) arvon ja vuonna Brittiläisen imperiumin ritarikomentaja (DBE). Lynn aateloitiin vuonna 1976, jolloin hänestä tuli Dame Vera Lynn .
Lynn oli ajoittain julkisuudessa myöhemmälläkin iällään. Hän julkaisi kaksi omaelämäkertaa, ja vuonna 2002 hänestä tuli CP-vammaisten hyväntekeväisyysjärjestön puheenjohtaja. Lynnin omaelämäkerta Some Sunny Day julkaistiin elokuussa 2009, kun hän oli 92-vuotias. Hän oli kirjoittanut myös kaksi aiemmin ilmestynyttä muistelmaa Vocal Refrain (1975) ja We'll Meet Again (1989).
Lynnin kokoelma-albumi We'll Meet Again – The Very Best of Vera Lynn nousi syyskuussa 2009 Britannian albumilistan ensimmäiselle sijalle, ja näin 92-vuotiaasta Lynnistä tuli vanhin elävä artisti, joka on pitänyt hallussaan kyseisen listan kärkisijaa.[9][10]
Vuonna 1941 Lynn avioitui saksofonisti ja klarinetisti Harry Lewisin kanssa, jonka hän oli tavannut kaksi vuotta aikaisemmin. Lewis soitti Bert Ambrosen orkesterissa, jossa Lynn oli laulajana . Heille syntyi yksi lapsi, Virginia Penelope Anne Lewis[11]. Harry Lewis kuoli vuonna 1999. Lynn asui 1960-luvun alusta lähtien Ditchlingissä Sussexissa[12].
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
