Valkolahosieni

Valkolahosienet kuuluvat kantasieniin. Ne ovat ainoita organismeja, jotka mineralisoivat tehokkaasti puun vaikeasti hajoavan ligniinipolymeerin.^[1] Valkolahottajilla on tehokkaita peroksidaasientsyymejä sekä lakkaaseja hajottamaan ligniiniä. Valkolahottajissa on kääpiä ja orvakoita, mutta myös joitain syötäviä lakkisieniä kuten herkkusieniä, siitake ja osterivinokas. Valkolahottajissa on niin selkeästi erilaisten kehityslinjojen lajeja, että ominaisuus on kehittynyt niissä erikseen toisista riippumatta.^[2]

Valkolahottajat eivät suoranaisesti käytä ligniiniä hyväkseen, mutta kyky hajottaa sitä solunulkoisten entsyymien avulla on tuonut niille mahdollisuuden päästä hyödyntämään puiden selluloosaa ja hemiselluloosaa. Ruskolaho-ominaisuus on kehittynyt myöhemmin kuin valkolaho. On ilmeistä, että vielä kivihiilikaudella ei valkolahotusominaisuutta ollut kehittynyt, mikä selittää fossiilisten polttoaineiden kertymisen maaperään. Tehokas lahotus edellyttää hapen läsnäoloa, mistä syystä turvetta voi kertyä soiden hapettomiin kerroksiin.^[2]

Valkolaho tunnetaan myös nimillä korroosiolaho, riisilaho ja marmorilaho. Valkolahoinen puuaines on pehmeää ja hajoaa sormien välissä lankamaisiksi tikuiksi. ^[3]

Valoa tuottavia sieniä tunnetaan yli 60 lajia. Kaikki tunnetut valoa tuottavat sienet ovat valkolahottajia, jotka hajottavat ligniiniä. Ligniinin hajotusprosessissa syntyy vahvasti hapettavia peroksideja. Valontuotannossa tarvitaan happea.^[4]

Valkolahosieniä

• Rusorypykkä (Phlebia radiata)^[2]
• Salokääpä (Dichomitus squalens)
• Phanerochaete chrysosporium
• Puistokääpä (Abortiporus biennis)
• Tuhkakääpä (Bjerkandera adusta)
• Rähjäorvakka (Phanerochaete sordida)
• Siitake (Lentinula edodes)^[2]
• Osterivinokas (Pleurotus ostreatus)^[2]
• Karvavyökääpä (Trametes hirsuta)^[2]
• Silkkivyökääpä (Trametes versicolor)
• Pörrökääpä (Cerrena unicolor)^[2]
• Talikääpä (Obba rivulosa)^[2]
• Taulakääpä (Fomes fomentarius)^[2]
• Männynjuurikääpä (Heterobasidion annosum)^[2]

Lähteet

1. Mäkelä, Miia: The white-rot fungi Phlebia radiata and Dichomitus squalens in wood-based cultures: expression of laccases, lignin peroxidases, and oxalate decarboxylase (mikrobiologia) 4.12.2009. Helsingin yliopisto, maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, soveltavan kemian ja mikrobiologian laitos. Viitattu 23.4.2015.
2. Taina Lundell & Miia Mäkelä: ”Lahottajasienet”, Sienten biologia, s. 259–271. Helsinki: Gaudeamus, 2013. ISBN 978-952-495-297-2
3. Tuomo Niemelä: Suomen käävät, s. 15. Helsinki: Luomus, 2016. ISBN 978-951-51-2434-0
4. Sari Timonen, Jari Valkonen (toim.): Sienten biologia, toinen uudistettu painos sivu 117 "Valontuotanto", Gaudeamus, 2018, ISBN 978-952-495-472-3

Aiheesta muualla

• Marja Tuomela: Ligniinin ja muiden 14C-leimattujen yhdisteiden hajoaminen kompostissa ja maassa. Kiinnostuksen kohteena erityisesti valkolahosienet (Arkistoitu – Internet Archive) (pdf)

Tämä sieniin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.