Ulaani

Ulaani oli puolalaista alkuperää oleva kevyen ratsuväen yksikkötyyppi, jonka pääasiallisena hyökkäysaseena oli ratsuväen keihäs ja toissijaisena aseena kevyen ratsuväen sapeli.

Varsovan herttuakunnan ulaaneja

Ulaanit olivat keihäillä varustettuja ratsumiehiä. Ensimmäinen maa, joka asetti ulaanijoukkoja (1500-luvulla), oli Puola. Useimmissa Euroopan armeijoissa oli sittemmin ulaaneja t. lansieereja, niin kuin heitä eräissä maissa nimitettiin. Ulaaneilla oli univormuna puolalainen kansallispuku: lyhyt, kaksirivinen takki ulanka ja erikoisen muotoinen lakki czapka. 1800-luvun lopulla oli Venäjällä kussakin ratsuväendivisioonassa ulaanirykmentti. Ne muodostettiin sittemmin rakuunoiksi. Ennen vallankumousta oli Venäjällä taas ratsuväessä ulaanirykmenttejä.^[1]

Nimitys

Nimitys "ulaani" tulee puolankielen sanasta ułan, joka taasen periytyy tataarinkielen nimityksestä oglan, "urhea soturi" ja pelkkien keihäiden kanssa vihollista kohti syöksyminen vaatikin suurta rohkeutta ja päättäväisyyttä sekä kurinalaista yhteistyötä. Puolan 1700-luvulla jakaneet valtiot ottivat käyttöönsä alkuperäisen ulaani-nimen, mutta yksikkötyypin levitessä Länsi-Eurooppaan siitä käytettiin yksikkötyypin pääasiallisena aseena käyttämän keihään tai peitsen vuoksi myös nimitystä "ratsukeihäsmies". Ranskassa ja englanninkielisissä maissa ulaani tunnetaankin paremmin nimellä "lansieeri" (ransk. lancier. Sanasta lance, "keihäs").

Alkuperä

Vaikka eurooppalainen ratsuväki oli käyttänyt peitsiä ja seipäitä jo keskiajalta lähtien, ensimmäiset modernit, kevyillä keihäillä varustetut ratsujoukot luotiin kuitenkin vasta 1700-luvulla Puolassa kevyen ratsuväen roolin korostuessa suhteessa aiempaan raskaaseen ratsuväkeen ja keihäin varustettujen ratsumiesten tullessa yhä tarpeellisimmaksi nopeutensa vuoksi. Mallia tähän uuteen kevyen ratsuväen yksikkötyyppiin puolalaiset olivat saaneet tataareilta, joita vastaan puolalaiset olivat aikoinaan joutuneet taistelemaan. Yksikkötyyppiä alettiin hyödyntää Puolan rajojen ulkopuolella ensin Puolan jakaneiden naapurimaiden (Preussi, Venäjä, Itävalta) armeijoissa 1700-luvun jälkipuoliskolla ja Napoleonin sotien myötä myös muissa Länsi-Euroopan maissa Ranskan keisarillisen armeijan ratsukeihäsmiesten saavuttaman maineen ansiosta.

Euroopan sotahistoriassa ulaanit muistetaan juuri nimenomaan heidän urhoollisista keihäin suoritetuista ratsuväen hyökkäyksistään joskus lukumääräisesti ylivoimaistakin vihollista vastaan. Johtuen yksikkötyypin alkuperästä ja syntyhistoriasta, juuri ulaaneissa jatkoi elämäänsä Puolan vanha ja maineikas ratsuväkikulttuuri ratsutaitoineen- ja perinteineen sekä aggressiivisine hyökkäystaktiikkoineen. Eritoten puolalaisille oli kunnia-asia palvella tässä ratsuväen yksikkötyypissä, joka oli alkujaan ollut puolalaisen aateliston yksinoikeus ja kansakunnan ylpeys.

Napoleonin sodat

Ulaanit saavuttivat pelottavan maineen Napoleonin sotien aikaan, ei vähiten Napoleonin puolalaisten ulaanien ansiosta. Ulaanit olivat monipuolinen, nopea ja helposti liikuteltava ratsuväenmuoto ja useat maat ottivat ulaanit osaksi armeijoitaan Napoleonin sotien jälkeen. Ulaanit kasvattivat suosiotaan Euroopan maissa aina 1800-luvun viimeisille vuosikymmenille saakka, tullen lopulta korvatuiksi rakuunoilla ja ratsujääkäreillä, ratsuväen vaatimusten muuttuessa viimeistä kertaa ennen koko aselajin häviämistä.

Univormu

Ulaanien univormu noudatti yleensä alkuperäistä puolalaista esikuvaansa, johon kuului olennaisena osana ulanka. Ulanka oli vyötärön kohdalta kapeneva univormutakki, jonka edessä kulki v-mallinen, alaspäin kapeneva kaksoisrivinapitus. Napoleonin sodista 1800-luvun puoliväliin saakka takki oli tiukka ja vyötäröön asti ulottuva, mutta muuttui tämän jälkeen asetakin mukaiseksi, reisiin ulottuvaksi takiksi. Käännetyissä hihansuissa oli "puolalaiset" koristekärjet. Takissa oli lisäksi olkapoletit sekä korkea pystykaulus. Olkapoletit toimivat paitsi koristeina, myös suojina ylävartaloon kohdistuvia miekan lyöntejä vastaan. Paraateissa rinnustaan voitiin edessä olevilla napeilla kiinnittää vielä erillinen etumusosa eli "plastron", josta saattoi käydä ilmi kulloisenkin kyseessä olevan ulaanirykmentin tunnusvärit, jonka vuoksi plastron erosi yleensä väriltään takin pääväristä ja oli samanvärinen takin käännettyjen hihansuiden ja kauluksen kanssa. Päähineenä oli yläosastaan neliskulmainen lakki, tsapka (puol. czapka), jonka mallista päähinettä Puolan aatelisto oli alkujaan käyttänyt. 1800-luvun puolivälissä tsapkasta kehittyi monissa maissa alkuperäistä tsapkaa vähemmän massiivinen ja enemmän päänmyötäisempi nahkakypärä. Sen laella oli edelleen alkuperäisestä mallista jo tuttu nelikulmainen tasanne, kuitenkin nyt alkuperäistä pienemmässä koossa. Tsapkaan voitiin lisäksi kiinnittää erillinen jouhitöyhtö esimerkiksi paraati-asua varten. Housuina toimivat ratsastushousut, joissa oli sivuun ommellut, monesti punaiset, koristeraidat.

Taktiikat

Ulaanien peitset soveltuivat erityisen hyvin keskitettyyn rynnäkköön. Näin ollen ulaaneja käytettiin iskujoukkona. Koska erittäin kurinalainen jalkaväkijoukko kykenee torjumaan ratsuväkirynnäkön ulaanit sopivat erityisen hyvin ne hajaantuneen, huonosti koulutetun tai pakenevan jalkaväen hätistelyyn ja takaa-ajoon.^[2]selvennä

Lähteet

1. Ulaanit. Tietosanakirja osa 10. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1919
2. Englund, Peter (1993) Pultava. 3. painos. Suom. Hyrkäs, Seppo. s. 106-107. Helsinki: Art House. Å

Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.